Olen neljän lapsen äiti lapset ovat 9-5-4-1 vuotiaat.
Meiltä kuoli minulle erittäin läheinen pikkusiskoni puolitoista vuotta sitten...täysin yllättäen autokolarissa.
jouduin hoitamaan sillon kaikki hautajais järjestelyt ym..odotin silloin tätä viimeistä lastani.
lisäksi minulla on ollut huoli jo usean vuoden ajan äidistäni joka on itsetuhoinen ja mieleltään sairas,alkoholisti.
Olen pärjännyt aina ilman lääkitystä,välillä olen ollut "väsynyt" ja ahdistunut,mutta ihan omin voimin noussut "ylös".
Nyt siskoni kuoleman jälkeen sain sillon heti opamoxeja söin niitä viikon,kolmea päivässä.
Mutta kun olin raskaana lopetin niiden syömisen..sillon ajattelin,että onneksi on vauva tulossa,se pelasti minut...
Tokihan se tuo tänä päivänäkin paljon iloa ja voimaa kuten muutkin lapseni.
siskoni kuoleman vuosipäivän aikoihin tuli ensimmäinen aivan kamala masennus..ajattelin etten selviä hengissä,sillon sain sepram lääkityksen joka parissa viikossa auttoi,ja tulin oikein hyväntuuliseksi ja elämänilo palasi.
nyt olen ajoittain ollut "väsynyt"kotona ei saa tehtyä mitään...
Kävin vuoden päivät psykologilla ja sain kotiapua 3h/viikko.
sain myös iltatyötä joka piristi kovasti mieltä,mutta nyt on taas iskenyt kamala "väsymys"
illalla ei saa unta vaikka on ihan hiton väsynyt yö menee heräillen,aamusta sitten nukkuisin..en millään jaksaisi herätä.
päivisin ei saa tehtyä mitään,on välinpitämätön olo...muisti on mennyt ihan täysin.
Kyllä lapset hoidan hyvin ja puuhastelen heidän kanssaan,mutta kaikki kotihommat ja melkein kaikki tuntuu ylivoimaiselta.
itkettää!!!
sepram lääkitys minulla on yhä.
kertokaa omia kokemuksianne hyvät ihmiset!
Mikä tähän auttaa
tuntuu ettei mikään "herätä" aamuisin..mikä se piristäisi mielen?

Vastaukset 4
Vanhimmat
En osaa auttaa sinua, sillä kamppailen itsekkin masennuksen kanssa. Olen sinua huomattavasti nuorempi,täytän 17 kesällä. Minulla on samoja oireita, vaikea nukahtaa illalla ja aamulla nukkuisin vaikka 2-3 päivällä. Tuntuu ettei ole syytä herätä. Päivisin olen alakuloinen, mikään ei innosta. Itse olen nyt saanut ajan psykologille unettomuuden takia. Vielä kukaan ns."ammatti-ihminen" ei tiedä masennuksestani. Ehkä saan avattua suuni psykologin luona...
Hei. Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu. itse olen ollut samassa tilanteessa viimeiset pari vuotta. lapseni ovat vain hieman vanhempia 9ja 11 vuotiaat ja erittäin omatoimisia poikia.Minua auttoi se kun löysin itselleni rakkaan harrastuksen, ratsastuksen, jossa käyn kerran viikossa. se antaa voimaa jaksaa seuraavaan viikkoon.kehoittaisin sinua miettimään mikä olisi sinulle mieluinen harrastus, se sellainen mistä jaksaisit pitää kiinni vaikka mieli tuntuisi kuinka synkältä.Vain sinä itse voit tietää mikä se rakkain asia on.itse rakastan eläimiä ja niiden kanssa oleilemista ja käyn ratsastuksen lisäksi koirani kanssa 2-3 kertaa viikossa metsässä kävelemässä, ihan yksin, se on minulle sopiva asia. toivon vaan että saisit itsellesi OMAA aikaa edes silloin tällöin koska se on tärkeää vaikka kuinka paljon lapsiaan rakastaa!!
Heippa! Jaa-a en menis sanomaan, että sulla välttämättä mitään masennusta on. Kuulostaa varmaan aika kummalliselta väitteeltä, mutta kurja kun tarjoovat masennuslääkettä heti vaan, vaikka et mielestäsi ole ollut aikaisemmin masentunut, vaan olet sitkeästi taistellut itsesi ylös suosta. Sullahan on suruaika menossa, ja masennusoireet monesti sekoitetaan suruun. Ja se varmaan on sun tapauksessa pohjatonta, syvä osanottoni menetyksesi johdosta.
Voi olla että sulla on vielä surutyö kesken, eikä sen läpikäyminen tossa perherumbassa hirveen helposti onnistu. Pöllö lääkäri, kun demppas sut heti hautajaisten jälkeen, sinä olisit varmaan tarvinnut sen kauhean surun ja ikäväntunteen, jotta surutyö olis lähtenyt kunnolla liikkeelle. Siitä saattaa sitten seurata kuvailemasi masennus. Liian paljon sulla kannettavaa.
Mä kirjotin masennustani ja suruani niin kauan, kunnes en jaksanut enää sitä samaa virttä, ja rupesin yllättävästi pääseen niskan päälle. Siinä kyllä tarvittiin sitten kans terapiaa pari hyvää edistysaskelta elämässä. Mulla on kans sisko, jolla on pienet lapset ja sen kanssa on tullut praatattua harva se päivä, se tajuaa missä mennään, ja mitkä on jaksamisen rajat. Kauheeta sanoo, mutta sä et voi äitiäsi auttaa, ennen kuin hän juo itsensä sairaalaan. Rakasta häntä, mutta älä uppoa samaan suohon. Mäkään en voinut isälleni mitään, mutta asia painaa vieläkin mieltä.
Suru... se on niin monikasvoinen...Toivottavasti ajattelet sisartasi usein ja otat vastaan hänen näkymättömän läheisyytensä, jota kaipaat. Itke, sure häntä. Afrikassa surraan monta päivää yhdessä, Israelissa koko suku istuu viikon surevan kodissa lattialla tyynyillä. Meillä on hautajaiset ja sitten... töks. Masennus kertoo sinulle omaan tarinaansa, se suojelee sinua romahdukselta, niin, että sitten kun jaksat, sinä kannat näitä asioita mieleesi omassa rauhassa, omalla aikataululla.
Toi ratsastusjuttu oli tosi kiva. Sä et äitinä ehkä juuri mihkään ehdi, mutta olisko vaikka MLL:n kautta joku kiva tyttö pari-kolme tuntia viikossa lasten kanssa, että pääsisit tekeen jotain keskittymishommaa esim. Tai Chitä tai mitä vaan mielen mukaan. Tarvitset kuntoa, fyysistä rasitusta äärimmilleen, henkistä sulla jo onkin ihan riittämiin. Nukuin paremmin kovan juoksulenkin jälkeen, laihdutin myös muutaman kilon, että housunvyötärö mahtui kiinni, ja tuli siitäkin parempi mieli. Voi näitä ylityöllistettyjä äitejä, hattua nostan!! Saimme mun äidille kaupungin kautta kodinhoitajan ja ateriapalvelun, joka takaa ainakin sen, että joku siellä käy. Ainakin jotain tuli hänen eteensä tehtyä, mutta hän isän kuoleman jälkeen on surrut ihan "normaalisti" ilman lääkkeitä. Nukahtamislääkepalasen otan minä, vaikka 1/4 osan, jos ei uni tule keskellä yötä silmään. Nukuttava on. Muuten ihminen on hengenvaarassa.
Ymmärrän sua jotenkin hirveen hyvin. Voimia. Lopeta ne lääkkeet, sä selviät kyllä. Illalla rukoilet iltarukouksen kaikkien läheistesi puolesta. Muuta et voi -ainakaan nyt vielä- tehdä. Nuku rauhallisin mielin. Sisaresi lohduttaa sinua unessakin.
Kiitos kovasti viestistäsi,lämmitti sydäntä!!!
Hyvää kevättä ja voimia omaan arkeesi!!! =)