Miten tukea vaimoa?

No lähinnä tuossa tilanteessa kannattaa vain olla samaa mieltä ja hissukseen. Kyllä se paha olo yleensä helpottaa. Sen jälkeen on kiva yhdessä odottaa pienokaista, silittele kasvavaa masua, juttele vauvalle, jne. Alkuraskaus on se hankalin vaihe :)

No mua ärsytti aluksi ihan älyttömästi, kun mies ei ollut raskaudesta yhtä innoissaan kuin minä. Se nyt vaan kuitenkin on tosiasia,että nainen kokee raskauden ja lapsen läsnäolon jokseenkin aikaisemmin kuin mies, sattuneesta syystä... :D Voisitko esimerkiksi sanoa vaimolle välillä, että sinäkin odotat lasta innoissasi, mutta et tosiaankaan voi ymmärtää, miltä hänestä tuntuu ja hän voisi vaikka puhua sinulle tuntemuksistaan?

Mua ei myöskään ilostuttanut aluksi miehen huomio, päinvastoin. Ärsytti lässyttäminen, hössöttäminen ja liika huolehtiminen siitä, kuinka jaksan ja mitä voin tehdä... Ei raskaus naisesta invalidia tee.

Pahoinvointihan saattaa kestää pitkäänkin, mutta yleensä kai se on pahimmillaan alkuraskaudessa. Silloin myös väsyttää ym. ja mieliala ei ole kovin korkealla.. Se on vaan miehenkin kestettävä. Haukkuja saattaa tulla, mutta voin lohduttaa sillä, että ne luultavasti ei johdu miehestä juuri lainkaan. Jos alkuraskauden kiukuttelut jaksaa kuunnella, niin keskiraskaus voi jo olla helpompi. Itse ainakin olen alkuraskauden pahoinvointien jälkeen ollut tosi ihana ihminen. :)

On mullakin ollut noita epäilyksiä, että mies vaan mielistelee eikä oikeasti tarkoita mitä sanoo... Sitten alkaa naurattaa oma tyhmyyteni ja miehen kanssa yhdessä nauretaan mun hormonimyrskyille. :D

Yksi asia, mikä vaimosi mieltä saattaa painaa on se, miten selviätte lapsen synnyttyä. Nainen kun saattaa alkaa miettiä lastentavarahankintoja ym. jo aika varhaisessa vaiheessa. Ja jos ei mies ole hankinnoista yhtä stressaantunut... siitähän saa helposti riidan aikaiseksi. Eli vaikka tuntuisi tyhmältä miettiä hankintoja kovin varhaisessa vaiheessa, niin se saattaisi piristää vaimoasi...

Kyllä se siitä luultavasti helpottaa, usko pois. Annat vaan vaimon olla rauhassa jos niin haluaa ja jos alkaa valittaa, ettet huomioi, niin sitten huomioit...

Itse lähdin menemään noista tilanteista... Kuulostaa pahalta mutta selitämpäs.

Joillain raskaanaolevalla naisilla on paska olla lähes jatkuvasti. itsestäkin tuntuu helvetin ärsyttävältä, jos on itsellä huono olo, kun joku on siinä kokoajan höösäämässä, se ei oikein auta mitään.

Itselle tulee paha olla kun joutuu katsomaan kun nainen kärsii, ja naisella taas paha olo kun toinen ei tee mitään taikatemppuja auttaakseen, kun mitään ei ole tehtävissä.

Joskus kannattaa vaan lähteä menemään, meet jonnekin puhumaan päätäs selväks kaverin kanssa, ja vaimo on vaikka jonkun ystävänsä kanssa tai vaikka ihan yksikseen, kyllä sillä ikävä sitte nkohta tulee, ja taas otat taukoa kun sitä aklaa ärsyttää. Ei se sille mitään voi, etkä sinäkään, ellet jotain keinoa keksi helpottaa raskautta.. :/

Ja siis ei vihaisesti mitenkään ovet paukkuen tarvitse lähteä, vaan ihan juttelette asiasta ja menet sitten muualle. Kun vaimo tarvitsee jotain, se soittaa, ja sitten menet.

Toimisiko tämmöinen ainakin aina välillä?

Ymmärrän, että helposti tulee ulkopuolisen tunne, mutta et sinä silti ole turha tai ulkopuolinen. Tosiasia on, ettei pahoinvointia voi oikein mitenkään helpottaa, joten et voi tehdä mitään. Parasta, mitä voit tässä tilanteessa tehdä, on kestää. Luettelit jo tekeväsi niitä asioita, mitä nainen varmaankin toivoo ja tarvitsee, joten jatka samaan malliin. Toki, jos häntä nimenomaisesti ärsyttää jokin asia, niin jätä se sitten tekemättä (älä esimerkiksi kehu vähään aikaan, jos se ärsyttää, kokeile myöhemmin joskus uudestaan). Helpota hänen työtaakkaansa ottamalla osaa kotitöihin enemmän, jos se on mahdollista. Kun teet kaiken, mitä osaat ja ymmärrät tehdä, niin sitten vain yrität ajatella, että tuo johtuu hormoneista ja huonosta olosta, ei sinusta. Koska näin se on.

En suosittele kauhean usein tehdä tuota edellisen ehdotusta, että vain karkaa kotoa ja jättää vaimon yksin. Kokemuksesta tiedän, että sitten se vaimo on yksinäinen, ulkopuolinen ja turha mielestään ja kun ei voimat anna myöden tehdä mitään kunnolla, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että makaa sängyssä ja miettii, kuinka yksinäinen on. Kun sitä miettii muutaman kuukauden, niin voi hyvin olla, ettei hän kohta enää ole siellä kotona.

Naisilla on paljon kestämistä raskaudessa, mutta niin on miehilläkin raskaanaolevassa naisessa. Yrittäkää silti, kyllä se ohi menee.

Naisesi tilanne kuulostaa juuri samalta kuin minun alkuraskauteni. Nyt olen rv 24 ja tilanne on jo parempi jaksamisen ja mielialojen suhteen, oksentamisen taas EI. Voin kertoa, että itse tunsin niinä syvän väsymyksen viikkoina välillä niin synkkiä ajatuksia, että niissä ei ollut mitään järkeä. Työpäivät oli täyttä tuskaa väsyn ja pahoinvoinnin kanssa, ja työpäivän jälkeen sainkin sitten kaatua suoraan sohvalle ja nuuuukkuuua. Kysyinkin monta kertaa mieheltäni, voikohan väsymykseen oikeasti kuolla.

Mies teki ruoat, kävi kaupassa, siivosi, lenkitti koirat. Itse en jaksanut mitään näistä työn lisäksi.

Mutta kyllä se siitä vähitellen sitten. Minun tilanteeni "pelasti" pitkä sairasloma, joka tuli tapaturman seurauksena. Sen ajan olen nukkunut, levännyt, huilannut ja saanut oikeasti aikaa ajatella muutakin kuin sen, miten ihmeessä pärjään töissä taas oksentamassa ja haukottelemassa.

Oksentaminen jatkuu siis edelleen, ja siihen alan olla niin turta ja kyllästänyt, että ei tosikaan. Mieluusti antaisin sen edes joskus miehelleni, jos vain voisin.

Kuulostaa paatuneelta jutulta, mutta totuus nyt vaan on se, että itse en TODELLAKAAN ole missään elämäni kunnossa raskausaikana. Raskaus on ihana ja toivottu juttu, olen siitä kuitenkin onnellinen. Mutta ei tästä nauti. Ja mieheni yrittää parhaansa mukaan myötäillä. Joten sullekin sanon, että kulkemasi tie on varmasti oikea. Naikkosesi kaipaa nyt juuri apua niissä arjen jaksamista vaativissa asioissa ja tietenkin myös ymmärrystä. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, viimeistään vauvan syntymän jälkeen! :)

Minusta kuulostaa, että tuet vaimoasi juuri niin kuin toivoin itseäni raskausaikana tuettavan, enkä siis osaa sanoa että tekisit mitään pieleen. Ennen raskausaikaa pidin ihan tekosyihin vetoamisena, kun jotkut naiset sanoivat hormonien vaikuttavan mielialaansa. Raskausaikana jouduin muuttamaan mieltäni: olen yleensä rauhallinen ja äärimmäisen harvoin suuttuva, mutta raskausaikana räjähtelin muutaman kerran miehelleni täysin hallitsemattomasti ihan mitättömästä asiasta. Omat reaktioni hämmästyttivät itseänikin jälkikäteen.

Voin hyvin kuvitella, että pitkittynyt pahoinvointi yhdistettynä tähän räjähtelyä aiheuttavaan hormonimyrskyyn on raskasta seurata sivusta, mutta valitettavasti sille ei oikein mahda mitään. Vaimosi tarvitsee jonkun kanavan päästä purhaman pahaa oloaan, ja läheismpänä ihmisenä ryöppy osuu sinuun. Parasta, mitä tuossa tilanteessa voit minusta vaimosi hyväksi tehdä, on pysyä itse rauhallisena, ja tarjota raivoavalle siipalle turvallinen mahdollisuus päästää höyryjä pihalle -vaikka tämä sinun kannaltasi onkin viheliäistä.

Hierominen, ruuanlaitto, kotitöiden tekeminen ym . kaikki mainitsemasi ovat toki myös mitä erinomaisimpia tapoja osallistua omalta osaltaan odotukseen.

Taitaa olla, että se, joka saa kehumisen, kannnustuksen, hieromiset ja ruuanlaitot, kokee sen ärsyttävänä hössäämisenä, mielistelynä tm. mitä ylläkin sai lukea, sitten on niitä jotka olisi olleet huippuonnellisia saadessaan jotain edellämainittua. :)

Niinkuin edellä jo kerrottu, alkuraskaus usein pahin väsymyksen ja pahoinvoinnin kannalta, keskiraskaus hyvää vaihetta ja loppuraskauteen tietenkin vaikuttaa jo iso maha, joka kiristää joillakin pinnaa ja voi se pahoinvointikin palata, ennakkosupistukset alkaa jne. Mutta ei koskaan tiedä, alkuraskauden pahoinvointi voi loppua kuin seinään, samoin mahdolliset mielialaoireet. Itselläni ainakin kävi mielialan kanssa niin että olo helpottu parissa päivässä, kun alkuraskaus jäi taakse. Kuin joku vieras angstinen ihminen olisi häipynyt pääkopasta riivaamasta... :)

Miehelle raskaus voi varmasti olla hankalaa aikaa (niin kuin naisellekin) ja kaiken palkkana voi tosiaan jäädä miettimään että teki niin tai näin, aina väärin päin. Ehkä helposti ärtyvälle puolisolle voi toimia se että olet hieman taka-alalla, jossa olet apuna tehden vaikka kotihommia tms. ja sitten tarpeen mukaan reagoit kumppanin toiveisiin. Siis jos suorat tarjoukset ruuasta, hieronnasta tms. torjutaan kiukkuisesti, olet läsnä muttet tuputa. Osaanottava ilme riittää usein, sellainen sanaton sympatia voi auttaa silloin, kun mitään ei ole tehtävissä - sellaistahan voimakas pahoinvointikin on. Mutta niin kuin edellä sanottu, kaikki voi otollisessa mielentilassa kääntyä päinvastaiseksi; ystävällinen, empaattinen sana tai ele säälittelyksi ja surkutteluksi... Joihinkin "väärinkäsityksiin" on syytä vain varautua.

Ja onhan joillain (niin miehillä kuin naisilla) tapana purkaa omaa pahaa oloa toiseen, joten jos sellaista on aiemmin ollut, tuskin raskauskaan ainakaan vähentää salamointia.
Itselläni on kaksi raskautta koettuna enkä minäkään kuulu niihin jotka erityisesti nauttisivat raskaanaolosta. Raskauden sujuminen jännittää, synnytys, siitä toipuminen niin lapsen kuin omalta kohdalta, miten lähtee elo vauvan kanssa käyntiin... Onhan noita asioita jotka on suuria tuntemattomia. Ei hime että pääkoppa on välillä lujilla, niin äideiksi kuin isiksi tulevilla.

Onpas tullut asiallista keskustelua, kiitti siitä. Yhteenvetona noista viesteistä toimivinta olisi siis ilmeisesti pysytellä vähän taka-alalla, tehdä kotitöitä ja olla läsnä tuputtamatta mitään hellittelyjä tai vastaavaa. Jos vaimo sitten pyytää jotain tai vinkkaa johonkin suuntaan, niin pitäisi yrittää olla tuntosarvet pystyssä tällaisille asioille. Ja varmaan kaikissa viesteissä tuli tuo, että pitää vain kestää,ettei tämä ikuisuutta kestä. No, minä siis kestän!

Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja ennen kaikkea naisille omakohtaisista kokemuksista! Tuo raskaana oleva nainen kun tuppaa ainakin tälle miehelle olemaan aikamoinen arvoitus.