Täysin samaa mieltä olen suomalaisten kauneusoperaatioista.
Ihan överiksi on homma mennyt monella, liikaa on alettu tuunamaan ja liian varhain. Aivan luonnottomia lopputuloksia, ei voi kuin ihmetellä.
Ihan överiksi on homma mennyt monella, liikaa on alettu tuunamaan ja liian varhain. Aivan luonnottomia lopputuloksia, ei voi kuin ihmetellä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tän Saagimin kun näkee luonnossa niin ohoho, niin on kulahtaneen ja leikellyn näkönen itse. Ei oo "kauneusleikkaukset" onnistuneet tältä suomalaisen miehen siipeilijältä.
Eipä kyllä ole todellakaan onnistuneet anulla. Kuvankäsittelyä kerta toisensa jälkeen. Vastahan hän kehui omilla kauneusleikkauksillaan, eikö niitä sais muut tehdä, kateutta.
anu on niin kaunis,mielestään.... kirurgin luoma-eikä edes kaunis!
Se on kyllä totta, että nykyisin turvaudutaan liian herkästi kauneusleikkauksiin ja kaikenlaisiin pistoksiin.
Hurjan näköisiä lopputuloksia saamme joka arki-ilta katsella Liv-kanavalta, Tiina Jylhästä&kumppaneista kertovassa ohjelmassa.
Kamalan näköistä.
Mutta kamalan näköistä se on Anu Sagiminkin naamassa, ei pelkästään suominaisten.
Tiina jylhä & anu saagim olivat nuorina nättejä ja kauniita.sekä haluttavia vosuja.mut ny ku ovat silponeet ja lisänneet tyllingejä itteensä ja ääni ku hormoniheikillä. eipä oo sexyä vaan pornoa ja naintia.
Joo, mistä tuo maskuliinisuus tulee näihin kaunottariin.
Nuoremmissakin naisissa nähtävissä jo samoja piirteitä.
Taitaa nuo pistokset, silikonit ym. vaikuttaa hormonitoimintaa jotenkin vai(?)
Mitähän nuo kaikki tökötit aiheuttaa seuraaviin sukupolviin...sitä ei vielä kukaan tiedä.