Orgiat olohuoneessa

jakethegreat72

Istuttiin tuttavapariskunnan kanssa viikonloppuiltaa. Alkoholi ja saunominen kuului kuvaan ja niinpä tarinointi kävi illan mittaan levottomammaksi mm. puheineen ryhmäseksistä. Tiesin tuttavapariskunnan miehen rennoksi ja innostuvaksi tyypiksi ja nousuhumalassa heitinkin ilmaan ehdotuksen jostain aiheen suuntaisesta.

Pariskunnan mies oli heti juonessa mukana ja kävi lämmittelemään omaa naisystäväänsä ja minä hamusin omaa kultaani, joka istui nojatuolissa kylpytakki päällä. Tuttavapariskunnan nainen oli alussa pidättyväisen oloinen ja heillä lähentely jäi lähinnä suutelun asteelle. Oma naiseni sen sijaan tuntui olevan valmiina kuin partiotyttö. Sipaisin kevyesti kädellä hänen jalkoväliään ja tunsin kuinka mahlat jo valuivat. Paljastin saunatakin alta naisystäväni rinnat ja näykin niitä. Pikkuhiljaa siirryin alaspäin kohti kuumana odottavaa lemmenpesää. Nostin naiseni jalat nojatuolin käsinojille ja aloitin nuolemisen.

Kiihkeä ja estoton touhuamisemme oli vapauttanut myös naapuripariskunnan rouvan ja vilkuilin tovin, kun hän otti mieheltään suihin paljastaen samalla kookkaan rintavarustuksen. Oma kaluni oli jo juhlakunnossa ja aloin naida naisystääväni nojatuolissa. Pian naapurisohvallakin oli jo siirrytty toiminnan seuraavaan vaiheeseen pariskunnan naisen ratsastaessa miehensä päällä.

Naimisen läiske kävi kovemmaksi kummallakin työmaalla. Oma naiseni oli käynyt nojatuolille polvilleen herkkuperse riettaasti pystyssä. Pitelin kultaani tiukasti lanteista kiinni ja panin häntä kuin heikkopäinen. Vilkaisu viereiselle sohvalle kertoi, että sielläkään ei enää häpeää tunnettu ensinkään, kun tuttavapariskunnan rouva aneli kovaan ääneen miestään panemaan kovempaa ja kovempaa. Minun kultani alkoi olla orgasmin partaalla ja olohuoneen täytti pian kahden kiimaisen naisen äänekäs vaikerointi. Nojatuoli voittaa sohvan ilmeisesti, kun tulimme naiseni kanssa ensin. Rakastelun väsyttäminä pääsimme vielä aitiopaikalta seuraamaan, miten naapuripariskunta kiihdytti loppusuoraa maaliin saakka rouvan päästellessä riettauksia suustaan.

Naisten paettua saunaan siisteytymään, totesimme taisteluparin miehen kanssa, ettei moista ollut tapahtunut sitten teinivuosien. Hän ei myöskään olisi ikinä uskonut vaimonsa suostuvan moiseen temmellykseen. Toivon mukaan pahempaa morkkista ei jälkikäteen koeta, sillä tapahtuma oli äärimmäisen kiihottava ja mikseipä sitä voisi joskus uusiakin....

25

27983

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Himoa 08-alueelta

      Aivan ihanaa. jos sit joskus pääsis mukaan...

      • im tacky as fuck

        ja sit sä heräsit


    • jakethegreat72

      Juuri näin. Heräsin todellakin aamulla ja mikä oli herätessä, kun kyljessäni oli kiinni alaston, intohimoinen naiseni…

      Edellisillan drinkkien otto jyskytti ohimolla, mutta krapulanpoikasesta huolimatta vire oli positiivinen. Sängyssä toipuessa keskusteltiin edellisillan tapahtumista. Sain udeltua naiseltani, olisiko hän ollut valmiimpi menemään vieläkin pidemmälle, esimerkiksi parinvaihtoineen. Selvin päin hän ei ollut asian mielekkyydestä aivan varma, mutta tunnusti kyllä, että viime yön ”bitch” –mielentilassa estoja tuskin olisi löytynyt. Tuttavaperheen rouvan moraalin venymiskyvystä hän ei myöskään menisi takuuseen ja mustasukkaisuusdraamaa kukaan tuskin voisi vähempää kaivata…

    • parinvaihto

      Tää ois ollu tosi kova juttu, kun oisitte nussimisen jälkeen oman vaimon kanssa vaihtaneet vaimoja. Oisitte panneet toistenne vaimoja. Silloin vasta on tosi kunnon orgiat.

      • tytttönä

        ja toisianne!tietenki t.janne


    • jakethegreat72

      Tapasin tuttavapariskunnan miehen eilen tennishallilla. Kyselin pikaisesti kuulumisia ja ennen kuin hän ehti mitään vastata, vääntyivät meidän molempien naamat leveään virneeseen, mistäköhän syystä...?

      Kaveri kyseli pääsiäisajan suunnitelmista. Totesin, ettei mitään ihmeitä taida olla sovittuna. Tämän kuultuaan tuttavapariskunnan mies pyysi meitä kiirastorstai-iltana kylään. Olin aistivinani kutsussa pienoista innokkuutta, joten boikottiin minua ja naisystävääni ei ole ainakaan viime kertaisen episodin jälkeen laitettu..

    • harmittaaaaaa

      Oi jospa oisin saanut....olla mukana

    • jakethegreat72

      Kutsuttuna vietimme kiirastorstai-illan tuttavaperheen luona. Rouva oli valmistanut herkullisen iltapalan ja tarjoili ohessa mukavasti silmänruokaakin. Hän oli pukeutunut jos ei nyt provosoivasti, niin ainakin rohkeasti, lyhyehköön hameeseen ja paitaan, jonka antava kaula-aukko toi kookkaat rinnat esiin. Pidin rauhallista tahtia alkoholin nauttimisen suhteen, kun pyhäpäiviä olisi useita edessä. Tuttavapariskunnalla vauhti oli kovempi ja etenkin naispuoliskolla viini näytti nousevan hyvää vauhtia päähän. Rouvan istahtaessa miehensä syliin häneen hameenhelmansa pääsi hieman kohoamaan ja kukaan ei voinut olla havaitsematta sexyjä stay-up sukkia.

      Pari lasia liikaa ottaneen rouvan vauhti tuntui kiihtyvän mitä pidemmälle ilta eteni. Seurasin sohvalta, miten hän kiusoitteli miestään avaamalla tämän paidan ylimmät napit ja silittämällä rintakehää. Ei aikaakaan, kun mies alkoi vastata hyväilyihin ja leikitellä hameen vetoketjulla. Hetken päästä tuttavaperheen rouva oli kiivennyt jo miehensä syliin hajareisin, toki vaatteet edelleen yllään. Miehen kädet vaelteli naisen pepulla sekä reisillä ja pian hame oli valunut sen verran alas, että mustat pitsihipsterit tulivat sen alta esiin. Oman naiseni kanssa pysyimme yhä säädyllisinä vaatteet päällä. Isäntäväki sen sijaan ei jarrutellut, vaan rouva suorastaan puski ryntäitään miehensä kasvoja vasten. Mieheltä ei ollut lainkaan huono valinta vapauttaa uhkeaa rintavarustusta liiveistä vapaaksi.

      Aloin ymmärtää, että kuukauden takaiset tapahtumat olivat aikaansaaneet lisäfantasiaa isäntäpariskunnan piirissä. Etenkin rouva oli odottamattoman aloitteellinen vihkimään heidänkin kotinsa orgioiden näyttämöksi. Kylmänviileänä oli tapahtumien kulussa mahdotonta pysyä ja naisystäväni avasi housuni vetoketjun, hamuten patukkani suuhunsa. Suuseksiä saadessani seurasin toisella silmällä, kuinka isäntäpariskunnan rouva alkoi ratsastamaan selkä mieheensä päin megalollot heiluen.

      Oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja aloin upottaa parruani kultani jo liukkaana olevaan pilluun. Tuttavapariskunnan toiminnasta minulla ei ollut muutamaan hetkeen näköhavaintoa, mutta kuulohavaintoa sitäkin enemmän, kun isäntäperheen rouva osoittautui taas hyvin äänekkääksi nussittavaksi. Siinä sitä sitten tuotetttiin aidosti kiihoittuneena isäntäpariskunnalle fantasian toteutusta ja kyrpäni ahkera työskentely alkoi saada naisystäväni ääntelemään miltei naapurirouvan tyyliin. Yhtäkkiä isäntäparin mies koputti olalleni ja pyysi pitämään pikku breikin. Lopetin käskystä panemisen ja katsoin, kun kaveri siirtyi makuuhuoneen puolelle jäykistynyt kulli notkahdellen.

      Mies palasi tovin kuluttua mukanaan kaksi kondomia. Toisen minulle ojennettuaan hän totesi, että eiköhän vaihdeta soutajaa...Pariskunnan rouva voihkaisi ääneen miehensä kommentin kuultuaan ja oma naiseni puolestaan pidätti henkeään ja sulki silmänsä. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että ehdotus oli hyväksytty ilman soraääniä. Siirryin huonekalulta toiselle, jossa minua odotti desperate housewife vailla estoja. Ulkonäössäkään ei ollut mitään moittimista, kun muutamat ylimääräiset kilot oli kerääntyneet oikeisiin paikkoihin ja stay-up sukkiin verhotut sääret antoivat lisäarmoa uudelle panokumppanilleni.

      Vierasta peliä ajaessa täytyy olla äärimmäisen huolellinen ja ennenaikaiseen laukeamiseen ei ollut nyt todellakaan lupaa. Lähtökohdat eivät olleet kaikein helpoimmat, kun maltillinen alkoholin nauttiminen ei ollut turruttanut aisteja ja alla oli vieras, superkiimainen rotunainen. Kova kyrpäni sojotti kohti parin sentin levyistä kiitorataa ja rouva ohjasi kumiukolla päällystetyn lihanuijan sisään. On todettava, että rouvan pillu oli priimalaatua. Huolellisesti viimeistelty kiitorata oli osa houkuttelevaa kokonaisuuta ja itse pillu oli jopa tiukempi kuin omalla naisystävälläni. Jo parin, kolmen työnnön jälkeen itsetuntoani hiveltiin ihana jättikyrpä –voihkaisuilla. Oman naiseni toiminta oli jäänyt toviksi vaille huomiota, mutta vilkaisin nopeasti, että naapurisohvalla rodeoshow oli teemana naiseni ratsastaessa vieraan kyrvän päällä.

      Hyvin lämmitetty uusi panokaverini alkoi olla lähellä orgasmia. Onneksi olin pystynyt pidättelemään kutiani jo tähän asti ja vaihdoin vielä kerran asentoa. Nousimme ylös ja kierrähdimme nojatuolin selkänojan taakse. Asettelin korkokengissä yhä olevan kotirouvan nojaamaan nojatuolin selkänojaa vasten perse herkullisesti kutsuvana. Havaitsin, ettei tuttavapariskunnan mies ei ollut pekkaa pahempi, vaan alkoi panna naisystävääni takaapäin. Naisystäväni muodukas mutta kiinteä peffa ei ollut ilmiselvästi jäänyt mieheltä huomaamatta ja hän puristelikin hyvinmuodostuneita pakaroita häpeilemättä.

      Aloin kiihdyttämään vauhtiani rouvan lähestyessä hekuman huippua. Kiimaisena hänen kynnet raapivat naarmuja pakaroihini ja äänekkään, purista tissejä –huudon kannustamana laukesin. Tuokio myöhemmin myös toinen lemmenpari sai täydellisen tyydytyksen miehen rojahtaessa naiseni selkään.

    • pirjonsimmusulkeutuu

      ihanaa seksiä

    • dfgde

      Käy kateeksi noita naisia !

    • wagner * viivi

      Onneksi olkoon! Ihmisika on kuitenkin varsin lyhyt kokemuksien hankkimiseen. Kun teet sen yhdessa naisesi kanssa kokemus on viela ravistavampi. Onnea tulevaisuuden haasteille, niita kuitenkin riittaa.

    • Minulla oli ES orgiat kahden jonnekaverini kanssa. harrastimme peppuseksiä

      • assface

        Ei näin...


      • assface kirjoitti:

        Ei näin...

        miksei


    • påttom

      Vittu mitä paskaa. Kukaan MIES ei kirjoita tollaista reginakamaa...

    • kyntömiesv

      Kiva tarina sinällään mutta ryhmäseksiähän tämä ei ollut eikä orgiat varsinkaan. Molemmat pani omiaan. Mut pääasia että oli kivaa

    • Jonna.

      Tällästä vois iha joka päivä kokeilla, Itse kokeiltiin vanhojen '' panokavereitten '' kanssa.

    • elämänkokemusta kaip

      Monen fantasia, mutta vain harvan unelmien täyttymys. Johtunee estoista ja opetetusta moraalista, tai näennäismoraalista.
      Tuossa kertomuksessaa oli kiva kun yhdessä saivat kokea virasta, eiku tuttavaa.
      Kerro lisää, miten juttunne jatkuu, jos jatkuu.

    • opikirjottaa.com

      keksijä homo!!!!

      • jakethegreat72

        Kuulin tuttavapariskunnan rouvan tulevan piipahtamaan kylässä lauantai-iltana, kun hänen miehensä olisi tenniskavereidensa kanssa viettämässä saunailtaa. Puuhailin koko lauantai-iltapäivän maalaus- ja remonttihommien merkeissä, kun sääkin suosi toimenpiteiden tekemistä. Kävin tietty moikkaamassa pariskunnan rouvaa, mutta jätin naiset rupattelemaan keskenänsä. Naisystäväni laittoi jossain vaiheessa saunan lämpiämään ja aloin latoa juomia kylmenemään jääkaappiin.

        Naiset siirtyi ensimmäisenä saunaan ja itse jäin pihatuoliin istuskelemaan ja siemailemaan olutta. Parinkymmenen minuutin kuluttua takapihan ovi kävi ja kaksikko tuli pihalle vilvoittelemaan. Noudin neitosille kylmät lonkerot ja poistuin löylyihin.

        Nakkelin muutamat kauhalliset ja oikaisin koipeni. Vähän ajan päästä pukuhuoneen ovi aukeni ja rouvat kiipesivät yllättäen lauteille seurakseni. Naisystäväni totesi monimielisesti, että kun varsin tuttuja ollaan, niin tämä järjestely varmaan sopii. Kyllä sopii, tuumin itsekseni ja kalunikin rekisteröi vieraan, alastoman naisen läsnäolon kevyellä kohoamisellaan.

        Aikani naisten kanssa saunottuani siirryin peseytymään. Kauaa en yksin suihkussa ollut, kun kaksikko tuli perässäni. Väistin kohteliaasti sivuun ja tarjosin vilvoittavaa suihkua muillekin. Shampoot hiuksissani loin salaisen katseen vieraan rouvan tarjoamiin maisemiin. Siinähän ne kookkaat tissit olivat edessä ja alakerran kiitorata oli ilmiselvästi varsin hiljattain viimeistelty. Oli tekeminen, ettei kyrpäni alkaisi intoutumaan liikaa.

        En tiedä, oliko naiseni nähnyt lyhyen tuijotushetken, kun hän alkoi saippuoida vartaloani. Nyt kaluani ei pidätellyt enää mikään ja naiseni sormet kiertyivät patukkani ympärille. Kolmas osapuoli pysytteli yhä suihkun alla ja alkoi hieroa hitaasti mahtavia, kosteita rintojaan.

        Pian sain jo suuseksiä naiseltani ja kyrpäni paisui maksimimittaansa, mikä koko oli ollut ainakin pääsiäisenä vieraan rouvan mieleen. Tovin lutkuttamisen jälkeen nostin naiseni pystyyn ja aloin näpelöidä hänen liukkaan kiimaista pilluaan. Yninästä päätelleen kultani kaipasi nopeasti melaa mekkoon ja pistin hänet nojaamaan kädet lavuaaria vasten. Levitin jalkoja ja aloin sovitella kyrpääni takaapäin pilluun. Seksikäs saunakaverimme puolestaan oli istahtanut lattialle jalat levällään ja tyydytti itseään suihkun avulla.

        Muutaman rauhallisemman työnnön jälkeen aloin antaa kivikovalla parrullani oikein isän kädestä. Katselin silloin tällöin lattialla riettaassa asennossa istuvaa rouvaa, jonka suihkuleikit olivat saamassa onnellisen tyydyttävän lopun. Vähemmän yllättävästi myös hän availi kiihkon keskellä silmiään ja nautti ilmiselvästi näkemästään. Kaksi orkun partaalla vaikeroivaa naista saivat itsenikin panemaan parastani ja pesuhuone täyttyi naispuolisten äänien lisäksi naiseni märkien pakaroiden rytmikkäästä lätinästä, kun tikkasin loppusuoraa kyrpä räjähtämäisillään. Kaikki saivat lopulta haluamansa, joskaan en tiedä, olisiko tuttavarouva kaivannut kiimaiseen pilluunsa muutakin kuin vesisuihkun, mutta tällä kokoonpanolla sessio oli syytä rajata tähän variaatioon.


    • jakethegreat72

      Tapasin pariskunnan miehen pubissa parin drinkin merkeissä. Mies oli kiinnostunut kuulemaan naisensa meriselitykselle vahvistuksen. Myönsin illan kuluneen rouvan kertoman mukaisesti. Korostin, että tällä kertaa minulla ei ollut asiassa minkään sortin aloitteellisuutta, mutta naiseni tai naiset yhdessä, kuka tietää, otti ohjat ja se oli sitten menoa.

      Mies ei ollut tapahtuneesta pahoillaan, kiitteli vaan hyvästä esileikistä. Kaveri kun oli tullut yöllä saunaillasta kotiin, oli häntä ollut odottamassa seksikkäästi pukeutunut rouva seuranaan punaviinilasi ja hieromasauva. Mies totesi, ettei rankemman puolen juomisen jälkeen laukeaminen ollut helppoa, mutta sehän ei ollut kyrvänhimoista rouvaa millään lailla haitannut…

      • jakethegreat72

        Kävi toteen se, mitä olen hieman pelännyt/aavistellut. Olin duuniporukan kanssa terassikierroksella ja varsin vauhdikkaalla sellaisella. Loppuillasta päädyttiin suosittuun baariin ja tuttavaperheen rouva ilmaantui seuraani. Hänkin oli ollut naisporukan kanssa muutamalla drinkillä ja oli sitä myöten hyvällä juhlatuulella.

        Juutuin baaritiskillä hänen seuraansa, mitä edesauttoi se, että valtaosa duunikavereistanikin tuntui liukenevan kohti kotia tai muita rientoja. Jutustelun lomassa tuli selväksi se, että hänen miehensä oli golf-reissulla itäisessä Suomessa ja palaisi vasta parin päivän päästä kotiin. Hälytyskellot soivat päässäni jo tässä vaiheessa, mutta jokin pidätteli minua rouvan seurassa. Juotiin drinksuja ja tarinoitiin niitä näitä ja kuten odotettua tulihan se ehdotus sieltä - mennäänkö vielä yömyssylle?

        Kaluni rekisteröi rouvan kutsun kevyellä kohoamisella ja johtajaa on totteleminen, eikö vain? Hypättiin sujuvasti taksiin ja kuljettiin pirssissä kolmen, neljän kilsan matka. Perille päästyämme yhtään juomaa ei ehditty nauttia, kun kumpikin tiesi, mikä on pelin henki. Revimme jo eteisessä toisemme alasti ja kävin kyrpä tanassa rouvan kimppuun. Seksikäs panokaverini oli enemmän kuin valmiina ja aloin muitta mutkitta upottamaan parrua hänen kiimaiseen pilluun. Olisin toivonut, että raollaan olevat ikkunat olisi suljettu, kun rouva oli totutusti nussittaessa hyvin äänekästä sorttia. No, siinä saivat mahdollisesti tarkkakorvaiset naapurit kuulla superlatiiveja panotaidoistani ja kyrpäni kookkaudesta, joskin kehut menivät tietämättömien kohdalla väärään osoitteeseen.

        Jo aikaisemmalla kohtaamisella rouva oli osoittautunut mahtavaksi panokumppaniksi. Hän todellakin nautti saadessaan kyrpää ja minähän panin antamisen ilosta. Asennot vaihtuivat ja äänet voimistuivat entisestään. Lopulta selkä minuun päin ratsastaessaan rouva sai orgasminsa ja itsekin laukesin miltei samanaikaisesti.

        Peseydyimme intohimoisten suukkojen ja hyväilyjen kera, mutta oli selvää, että minun oli aika lähteä. Tilasin taksin ja kömmin naisystäväni viereen, joka tuskin havaitsi tuloani. Hyvä niin.

        Heräsin seuraavana aamuna krapulaisena. Morkkista en jostain syystä tuntenut, tiesin, että tämä tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, sillä vetovoimaa olemme tunteneet tuttavapariskunnan rouvan kanssa jo edelliskerroista lähtien.

        Arvelin aluksi ”hairahduksen” jäävän kertaluonteiseksi, mutta jo iltapäivällä sain provosoivan tekstiviestin rouvalta eroottisen kuvan kera, joten käynnistymässä on jaakobinpaini tunteiden, moraalin ja himojen välillä.


      • jakethegreat72
        jakethegreat72 kirjoitti:

        Kävi toteen se, mitä olen hieman pelännyt/aavistellut. Olin duuniporukan kanssa terassikierroksella ja varsin vauhdikkaalla sellaisella. Loppuillasta päädyttiin suosittuun baariin ja tuttavaperheen rouva ilmaantui seuraani. Hänkin oli ollut naisporukan kanssa muutamalla drinkillä ja oli sitä myöten hyvällä juhlatuulella.

        Juutuin baaritiskillä hänen seuraansa, mitä edesauttoi se, että valtaosa duunikavereistanikin tuntui liukenevan kohti kotia tai muita rientoja. Jutustelun lomassa tuli selväksi se, että hänen miehensä oli golf-reissulla itäisessä Suomessa ja palaisi vasta parin päivän päästä kotiin. Hälytyskellot soivat päässäni jo tässä vaiheessa, mutta jokin pidätteli minua rouvan seurassa. Juotiin drinksuja ja tarinoitiin niitä näitä ja kuten odotettua tulihan se ehdotus sieltä - mennäänkö vielä yömyssylle?

        Kaluni rekisteröi rouvan kutsun kevyellä kohoamisella ja johtajaa on totteleminen, eikö vain? Hypättiin sujuvasti taksiin ja kuljettiin pirssissä kolmen, neljän kilsan matka. Perille päästyämme yhtään juomaa ei ehditty nauttia, kun kumpikin tiesi, mikä on pelin henki. Revimme jo eteisessä toisemme alasti ja kävin kyrpä tanassa rouvan kimppuun. Seksikäs panokaverini oli enemmän kuin valmiina ja aloin muitta mutkitta upottamaan parrua hänen kiimaiseen pilluun. Olisin toivonut, että raollaan olevat ikkunat olisi suljettu, kun rouva oli totutusti nussittaessa hyvin äänekästä sorttia. No, siinä saivat mahdollisesti tarkkakorvaiset naapurit kuulla superlatiiveja panotaidoistani ja kyrpäni kookkaudesta, joskin kehut menivät tietämättömien kohdalla väärään osoitteeseen.

        Jo aikaisemmalla kohtaamisella rouva oli osoittautunut mahtavaksi panokumppaniksi. Hän todellakin nautti saadessaan kyrpää ja minähän panin antamisen ilosta. Asennot vaihtuivat ja äänet voimistuivat entisestään. Lopulta selkä minuun päin ratsastaessaan rouva sai orgasminsa ja itsekin laukesin miltei samanaikaisesti.

        Peseydyimme intohimoisten suukkojen ja hyväilyjen kera, mutta oli selvää, että minun oli aika lähteä. Tilasin taksin ja kömmin naisystäväni viereen, joka tuskin havaitsi tuloani. Hyvä niin.

        Heräsin seuraavana aamuna krapulaisena. Morkkista en jostain syystä tuntenut, tiesin, että tämä tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, sillä vetovoimaa olemme tunteneet tuttavapariskunnan rouvan kanssa jo edelliskerroista lähtien.

        Arvelin aluksi ”hairahduksen” jäävän kertaluonteiseksi, mutta jo iltapäivällä sain provosoivan tekstiviestin rouvalta eroottisen kuvan kera, joten käynnistymässä on jaakobinpaini tunteiden, moraalin ja himojen välillä.

        Syksyn aikana olen elänyt erään biisin mukaisesti kaksoiselämää. Kotona olen pyrkinyt näyttelemään normaalia parisuhdetta, seksiä naisystäväni kanssa olen harrastanut ”riittävän” usein, enkä voi kieltää, etteikö se olisi ollut myös tyydyttävää. Ruoho on kuitenkin ollut ns. vihreämpää aidan toisella puolella ja olemme joutuneet salarakkaani kanssa käyttämään mielikuvitusta löytääksemme mahdollisuuden lemmenhetkille. Milloin on ollut ohjelmassa työmatkaa, risteilyä, poikien/tyttöjen iltaa.

        Viime viikolla olimme salarakkaani kanssa risteilyllä ja varovaisuutta noudattaen poistuimme laivasta eri aikaan. Kotiin tultuani naisystäväni oli halukkaana ja halusi välittömästi seksiä. Edellisen yön ahkeroinnista johtuen kestävyyteni oli ymmärrettävästi erinomaisella tasolla ja naisystäväni sai takuuvarman orgasminsa.

        Tilanne on vaikea, sen paremmin minä kuin salarakkaani ei halua tehdä mitään lopullista valintaa, nautimme vain kiihkeästä seksistä tällä hetkellä. Uskoakseni vakipuolisomme eivät osaa aavistella mitään, mutta loputtomiin nykytilanne ei voi jatkua…


    • kielletys kiehto

      Sinänsä alytöntä että tarvii edes piilotella seksisuhdettanne kun olette avoimestikin harrastaneet seksiä. Voi olla, että homma olisi paremmille puoliskoillenne joka tapauksessa ihan ok kunhan se on vain sitä "seksiä".

      Mutta ehkä tuossa teidän jutussa osa koko kiihotuksesta on nimenomaan se kielletyn hedelmän kiehto. Tuntuu vaan niin älyttömän tuhmalta ja jännältä.

      Minulla oli aikanaan parikin salarakasta (sentään eri aikaan) ja seksi heidän kanssaan oli aivan järisyttävän kiihottavaa. Nykyään kumppanini kanssa harrastamme ryhmäseksiäkin ja me saamme käydä ns. vieraissa sovitusti. Se on valitettavasti vienyt osan kiihotuksesta näissä erillisissä kuvioissa. Tosin seksiä vieraiden kanssa on moninkertaisesti aiempaan nähden, joten ei pidä valittaa. :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      60
      15018
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      25
      2884
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      265
      2381
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      125
      1710
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      127
      1453
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      346
      1358
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1193
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      1085
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      73
      926
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      100
      853
    Aihe