Alkava skitsofrenia???

Minulle on alkanut tulla sellasia oireita, että saatan herätä yöllä paniikkikohtaukseen(,joka minulla on ollut jo kauan), mutta tähän paniikkokohtauksen yhteyteen on tullut harhaluuloja. Saatan luulla, että olen vakavasti sairas ja että tulen kuolemaan, tai maailmalla on tapahtunut jotain peruuttamattoman kauheaa. Kerran luulin, että kaikki maat ovat yhdistyneet yhdeksi ainoaksi maaksi ja on säädetty laki, että saa hengittää tietyn määrän ilmaa kerrallaan. (Sairasta?) Siinä tilanteessa en ollut varma edes missä olin. Piti soittaa vanhemmille keskellä yötä ja varmistaa mikä on asioitten oikea laita.
Kerran luulin, että minut oltiin juuri kotiutettu teho-osastolta sydänleikkauksen jälkeen. Nuo kohtaukset menevät yleensä ohi alle 5min.

Pelkään, että alan päivisinkin luulemaan jotain. Että yhtäkkiä en tiedä missä olen ja luulen, että on sota tai olen sairas.

Mielialani on ollu masentunut jo kauan. Olen siis 20vuotias. Toisella vanehmmistani on diagnosoitu skitsofrenia.

Voiko tämä siis olla jotain alkavaa skitsofreniaa, vai voivatko tällaiset oireet liittyä ihan "perus" ahdistukseen. Lääkärissä en ole käynyt.
5627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olen eläkeellä mielenterveyssyiden takia.

En ole vuosiin käynyt kodin ulkopuolella.

Äänestä

Hei!

Älä välitä tuosta ilkeästä ilkkujasta. Kuulostaa todella vaikealta tilanteelta. Kenties olisi paras, että puhuisit noista oireista lääkärille. Paha sanoa, onko vai eikö tuo alkavaa skitsofreniaa, mutta se on varma, että sitä parempi ennuste, mitä aiemmin menee hoitoon. Ehkä sairauden kehitys pysähtyy hoidolla, eikä skitsofrenia-diagnoosia tulekaan.

Paljon voimia!

Äänestä

Mm. geeniperimä ja pitkäkestoinen stressi voivat laukaista sairauden. Kannattaisi hakeutua ammattilaisen puheille heti kun mahdollista.

Äänestä

Yhteys lääkäriin kannattaa ottaa mahdollisimman pian. Vaikea sanoa onko skitsofrenia puhkeamassa vai ei. Psykoosia eli todellisuudentajun harhaa voi esiintyä oireena ilman että kyseessä olisi itse skitsofrenia sairautena.


Sinun tapauksessa hoitoon hakeutuminen on hyvinkin perusteltua. Kuvailemissasi pelkotiloissa selviytyminen arjessa on varmasti hankalaa.

Olipa kyseessä mikä tahansa diagnoosi, niin varhainen puuttuminen parantaa ennustetta.

Rohkeasti vain lääkärille kertoa kaikki oireet.

Huomenna yhteys paikkakuntasi mielenterveystoimiston palvelunumeroon, muuna aikana yleiseen lääkäripäivystykseen.

Äänestä

Siellä lääkärissä eli psykiatrilla sun täytyy käydä. Skitsofrenia ei tavallisesti ala noin, mutta vaikeaa sun ahdistus on ja tarvitset apua. Kuten näet, niin tällä palstalla on vähän vaikka mitä hölynpölyä, joten käy oikean auttajan puheilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


gsddgsfa kirjoitti:

Minulle on alkanut tulla sellasia oireita, että saatan herätä yöllä paniikkikohtaukseen(,joka minulla on ollut jo kauan), mutta tähän paniikkokohtauksen yhteyteen on tullut harhaluuloja. Saatan luulla, että olen vakavasti sairas ja että tulen kuolemaan, tai maailmalla on tapahtunut jotain peruuttamattoman kauheaa. Kerran luulin, että kaikki maat ovat yhdistyneet yhdeksi ainoaksi maaksi ja on säädetty laki, että saa hengittää tietyn määrän ilmaa kerrallaan. (Sairasta?) Siinä tilanteessa en ollut varma edes missä olin. Piti soittaa vanhemmille keskellä yötä ja varmistaa mikä on asioitten oikea laita.
Kerran luulin, että minut oltiin juuri kotiutettu teho-osastolta sydänleikkauksen jälkeen. Nuo kohtaukset menevät yleensä ohi alle 5min.

Pelkään, että alan päivisinkin luulemaan jotain. Että yhtäkkiä en tiedä missä olen ja luulen, että on sota tai olen sairas.

Mielialani on ollu masentunut jo kauan. Olen siis 20vuotias. Toisella vanehmmistani on diagnosoitu skitsofrenia.

Voiko tämä siis olla jotain alkavaa skitsofreniaa, vai voivatko tällaiset oireet liittyä ihan "perus" ahdistukseen. Lääkärissä en ole käynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu