Voittonen Kalevassa

Silloin taisi päästä valhe sanoja suusta.

"Voittonen sanoo, ettei lestadiolaisten piirissä ole hyväksikäyttötapauksia sen enempää kuin muuallakaan yhteiskunnassa. "Media kiinnostuu vain näistä tapauksista."

Voittosen mukaan pedofilian ennaltaehkäisyä tapahtuu laajasti liikkeen kaikessa toiminnassa esimerkiksi saarnoissa ja muussa opetuksessa. Uhreja autetaan sielunhoidollisilla keskusteluilla ja ohjaamalla sosiaali- ja terveysviranomaisten hoitoon."

http://www.kaleva.fi/uutiset/srk-n-voittonen-ketaan-ei-ole-pyritty-vaientamaan/871951
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

" pedofilian ennaltaehkäisyä tapahtuu laajasti liikkeen kaikessa toiminnassa esimerkiksi saarnoissa "

joissa puhujilla on itsellään vankka kokemus pedofilaiharrastuksista!

Äänestä

Valitettavasti Voittosen sanoissa kaikuu huonosti peitelty selittely. Mikään ei pelasta pohjoisen mafiaa lahjomattoman tutkinnalta ja Suomen oikeuslaitokselta. Oikeus toteutuu, ei kosto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miesten valheet kirjoitti:

Silloin taisi päästä valhe sanoja suusta.

"Voittonen sanoo, ettei lestadiolaisten piirissä ole hyväksikäyttötapauksia sen enempää kuin muuallakaan yhteiskunnassa. "Media kiinnostuu vain näistä tapauksista."

Voittosen mukaan pedofilian ennaltaehkäisyä tapahtuu laajasti liikkeen kaikessa toiminnassa esimerkiksi saarnoissa ja muussa opetuksessa. Uhreja autetaan sielunhoidollisilla keskusteluilla ja ohjaamalla sosiaali- ja terveysviranomaisten hoitoon."

http://www.kaleva.fi/uutiset/srk-n-voittonen-ketaan-ei-ole-pyritty-vaientamaan/871951

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu