Onko jossain olemassa luetteloa elävän krisitillisyyden saarnamiehistä. Sana palvelijoista.
Heistä jotka saarnansa alussa muistavat huonoutensa ääni värähdellen. Ja jotka muistuttavat rakkaita sisaria ja veljiä että hyvässä omassatunnossa on hyvä vaeltaa maailman lasten ja viettelemysten keskellä.
Ja kiinnostaisi tietää myös se keitä elävän kristillisyyden saarnamiehiä ei ole viime aikoina ollut enää sanan palvelijana.
Kysyn siksi että mielessäni on ollut eräs saarnamies jonka sana on puhuttanut ja koskettanut syvältä sielusta saakka. Mutta en ole nähnyt nimeä Päivämiehessä viime aikoina. Liekö sairastunut veljeni hän.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Huh huh. Luin juuri kirjoitukseni jälkeen muista jutuista karmeaa tekstiä saarnamiehistä joiden epäillään syyllistyneen insestiin. Hurjaa!!!
Nyt samantien on parempi vieheltää peli poikki puhujien nimilistoista että epäiltyjen (=syyttömien) ja muidenkaan autuaan tietämättömien saarnamiesten nimet eivät tahraannu.
Antaa siis puhujalistan olla.Ja antaa muutenkin nimein olla tässä vaiheessa unohduksissa. Kyllä tässä tiedotusta tulee kun on aihetta.
Pyyntö valvojalle. Tämän viestiketjun alun voi poistaa tarpeettomana ja hyödyttömänä
Miksi poistaa, itse ajattelin samaa että puhujista lista ettei kaikki sananpalvelijat
tahraannu aiheetta.Näistä olis hyvä tietää ja keskustella julkisesti.
Julkinen tiedote ..... ei olisi pahitteeksi.
Juuri näin, jos nimi ei lstalla, niin asia ok. Ja jos listalla, niin toimenpiteisiin, herran jesta ja äkkiä.
Älyttömän epäselvä viesti... jos nimi ei listalla, niin ok. jos listalla niin toimenpiteisiin... siis häh, mitäh?
Kuka on millä listalla? ja miksi sitten jos on listalla niin toimenpitesiin???
Minä en tiedä ketään, joka olisi joutunut puhujanpaikalta pois?
Ei hajuakaan, vaikka käyn seuroissa joka viikko.
Tuntuu tosi oudolta.
Mutta kannatan ehdottomasti tätä että kaikki rikolliset oikeuden tuomittavaksi, on sitten minkä-sortin rikollinen tahansa.
Ennenkaikkea ne jotka pilaavat pientenl asten elämän, pahimmassa tapauksessa, nämä uhrit menettävät elävän uskon.
lo, mutta ei se sulle kuulu pätkääkään. Selkis?
Kyllä luettelo saarnamiehistä, kaikista vl-saarnamiehistä, täytyy saada julkisuuteen ja valokuvien kera. Kaikilla foorumeilla! Me kaikki oikein uskovat saisimme -ehkä - nähdä mielenkiintoisen näytelmän; kenellä pokka kestää?
Hauska nimi muuten tuo SAARNAMIES ! Kaikkea ne keksii...noo...kielemme on uskomattoman hieno ja monivivahteinen.