Taiteelliset bipot?!

Ja mikä teidän lääkityksennne on? Minulla menee Zeldox 80mgx2, Lamictal 150mg ja Cympalta 90mg. Unensaantiin Ketipinor 4x25mg tarvittaessa, Stella ja Alporox 1mg.

Tuntuu ihan kauhealta arsenaalilta. Nyt nostetaan tuo Zeldox tuohon annostasoon. Katsotaan auttaako tähän sekamuotoiseen vaiheeseen, jos ei kk:n päästä, niin nostetaan Lamictalia. Ja jos sittenkään ei tule toivottua vaikutusta, niin ajetaan alas koko lääkitys osastolla ja siellä aloitetaan uusi tilalle.

Ei tässä ole kuin 6 vuotta kitkuteltu itsetuhosta sekamuotoisen kautta hypomaniaan. Vieläkään ei ole löydetty sopivaa lääkitystä (annosta/lääkettä).

Kuntoutustukihakemus on vetämässä ensi vuoden toukokuun loppuun. Toivottavasti siinä ajassa saataisiin pääni kuntoon, jotta voisin opiskella/käydä töissä. Ei todellakaan kiinnosta viettää loppuelämää kotona. Ja ikää on jo kohta 26. Alkaa tuntua epärealistisilta nämä "uran luomis haaveet".

Olenkohan kolmen vuoden päästä jonottamassa eläkkeelle pääsyä......Toivottavasti en. En kestäisi sitä yksin oloa kotona päivät pitkät. Lapset koulussa ja mies töissä. Minä vaan olisin siinä sivussa joku kodinhengetär ja koirien hoitaja. Ja niistäkin suoriutuisin alalarvoisesti aina toisinaan voinnin vuoksi. Ja siitä taas huono-omatunto.

Voisi olla tämä elämä helpompaakin, mutta kun ei ole!!!! Se jolla on jotain vastaansanottavaa, voin mieluusti antaa omat voimavarani ja henkisen vointini sellaisen ihmisen tilalle. Voin sanoa, että ei kauan naurata!!!!

Joillekin ihmisille sattuu elämässä vakavia traumoja lapsuudesta nuoruuteen ja vielä aikuisiässä. Univalverytmin sekoittuminen sen kaiken keskellä on otollinen hetki "saada mielenterveysura bipolaarihäiriöisenä" Se on tällä hetkellä minun "työura".

No tätä vaivaa olen potennut jo niin kauan, että en tiedä millainen olisin ilman lääkitystä....

Sekamuotoisessa vaiheessa on se hyvä puoli, että välillä on niin ylisosiaalinen, että kaverit eivät varasti pääse unohtumaan ja saa itseluottamusta hakea esm. opiskelemaan. Ja kaikki tuntuu niin hienolta ja varaa on "kaikkeen". Siinä ylisosiaalisessa vaiheessa tahtoo kotityöt jäädä, kun on sosiaalisten kontaktejen pitäminen tärkeämpää. Sitten kohta on perse levällään kaikki auki - paskat seinillä....näin kauniisti kuvainnollistan. Ei ole mitään annettavaa - ei otettavaa. Haluaa vain nukkua ja ajattelee niitä hölmöilyjä rahan kanssa jatkuvasti. Ja kämppä on ihan hujan hajan.

Elämä on elämisen arvoista, kun on oma lapsi, miehen tytärpuoli, kaksi koiruutta ja chinchilla. Plus siihen päälle kaikki ihanaiset ystäväni ja sukulaiseni. Lääkärille sanoi, että jos olisin aivan yksin, niin olisin alkkis tai narun jatkona. Hyvä minä!! Prklll....

Taide valitettavasti lähtee tuskasta.
Katsoin tuota lääkitystä, monet lääkkeet pitävät paitsi tuskan, niin taiteellisuuden kurissa.
Monet taiteilijat ja kirjailijat ovat olleet bipoja. En silti suosittele lääkkeiden vähentämistä, mutta se aijempi luovuus on saattanut jäädä sinne uinumaan lääkeiden myötä.

Itse olen kirjoittaja ja pari kirjaa olen suunnilleen yhdeltä istumalta muutamassa viikossa kirjoittanutkin. Odotin koko kevään, että pääsisin taas kirjoittamaan, koska se on minulla tämä kevät, kun inspiraatio puhkeaa.
Nyt olisi vielä ihanteelliset olot kirjoittamiselle. asun koirani kanssa omakoti talossa ja koiran voi aina päästää vain pihalle, ei tarvitse tehdä koiran kanssa lenkkejä.

Uskoin että näissä oloissa olisin voinut kirjoittaa jotain vähän parempaakin, mutta en ole kirjoittanut sanaakaan.
Itse syön Litoa, Lamictalia, Keptinoria, ja Sepramia.
Sepram vie seksihalut tai ainakin kyvyn nauttia seksistä. Lito on se lääke joka on pitänyt minut pois sairaalasta.
Keptinoria itselläni ehkä epäilen eniten syypäänä luovuuden puutokseen.

En ihan usko että me bibot olisimme sen luovempia kuin muutkaan, mutta sen uskon, että jos luovalla ihmisellä on bipo, hän voi saada aikaiseksi paljon enemmän ja parempaa kuin tavalliset ihmiset ilman bipoa.
Taide lähtee tuskasta, sitä bipo saa kokea tarpeeksi, tarvitaan myös inspiraatio, sellaisen bipo kai löytää tai ei, mutta jos bipolla on inspiraatio ja näkemys hän voi pikkuhypossa työstää sitä 24/7.

Bipoja olen sen verran tavannut sairaaloissa ja muutenkin, että en usko sairauden kovasti korreloivan taiteellisuuteen. Paitsi tässä kakkostyypissä sekamuotoisineen se joko aiheuttaa taiteellisuutta, tai taiteellisuus aiheuttaa sitä, että et saa rauhaa työskentelylle.


Sairaalassakin olen hakeutunut mukavalta tuntuvien ihmisten seuraan ja näistä ainakin kolme neljästä on ollut bipoja. Toki sairaalassa on ollut täysin kestämättömiäkin ihmisiä bipo diagnoosilla.

Minusta on hienoa, että elämäsi on hyvällä mallilla, etenkin sitä pidän hyvänä että sinulla on myös noita ystäviä joihin hypossa pidät yhteyttä. Minä taas melkein joka hypossa löysin uudet ystävät, ja kun lasku tuli niin en pitänyt heihin yhteyttä.

Kysymys siis johtuisiko taiteellisuuden puutos ympäristöstäsi. Minusta vastaus on että ei, kun se puuska tulee, niin se pyyhkii itselleen tilaa.
Arvostan suuresti, että huolehdit koiristasi ja lapsistasi ja siihen kannattaa panostaa oikeasti. Olet kovin nuori vielä. Mitä itse odotat tulevaisuudeltasi? Oletko kuvataiteilija?

En osaa sanoa muista, mutta kun minulla on draivi päällä, voin kirjoittaa vaikka minkälaisissa oloissa, koirankin pitää kolme kertaa käydä rukoilemasa että veisin hänet ulos.

Sanoit tuosta yksinolosta sitä olen tehnyt koko talven koiran kanssa. Ja tämä aika on tuntunut kovin hyvältä. No lapseni ovat jo lähes ikäisiäsiä.

Itse kuvittelin että tämä yksinolo ja rauha olisivat mahdollistaneet kirjoittamisen, se olisi ollut todella helppoa kämppä korvesa ja talvi siellä ja valmis kirja. Sairaudet ovat erilaisia, mutta tämän kokemuksen vuoksi en usko että "häiriötekijät" ovat ongelmasi.
Viisi kuukautta olen asunut koiran kanssa ilman mitään häiriötekijää. En ole rsanaakaan kirjoittanut, mutta tiedän, että se on sieltä tulossa, ehkä ensi keväänä.


Sekomielisen tekstin kirjoitin ja välillä oli kursori kateissa.
Mutta tarkoitin tämän pelkästään Mustalle Helmelle

Kiitos sinulle bip0! :)

Nyt kun olen pohtinut tuota inspiraationpuutetta, niin aina minulle tulee mieleen vain rauhan puute. Koirista ei ole mitään haittaa, mutta kun tuo nuorimmainen 5v hakee jatkuvasti huomiota. Joskus olen saanut pareria ja maalausvälineet pöydälle ja kohta olen sitten todennut, että ei tästä mitään tule.

Tarvitsen täyden keskittymisen työskentelyyn. Hermostun, jos joku häiritsee minua silloin. Niin oli ainakin nuorempana, teini-ikäisenä, kun maalailin öljyväreillä pitkin yötä. Vielä kun siihen päälle lisää hyvän musiikin, joka nostattaa tunteita pintaan - ikävää, surua, toivoa, synkyyttä, riemua - niin kaikki on kohdillaan.

Nyt lupauduin tekemään työn ystäväni äidille. Tavallaan tuntuu vielä tärkeämmälle se taiteilu, kun tietää jonkun saavan sen. Vaikka monesti tulee tunne, että en raaskikaan luopua työstäni. Niin intohimolla ja rakkaudella ne on tehty. Toivon aina, että se tunne välittyy työni kautta saajalleen.

Olen nyt hakenut opiskelemaan. Hoitoalalle suuhygienistiksi ja röntgenhoitajaksi. Taidealalle muotoilijaksi, sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu. Kalustemuotoilu kiinnostaa erioten. Tiedä sitten pääsenkö edes pääsykokeisiin. Arkkitehdiksi hakisin oitis, jos minulla olisi parempi matikkapää. Olisi myös mukava suunnitella kankaiden kuoseja ja tapetteja. Siitä olen haaveillut jo teini-iästä. En vain ole ompeluihminen tai en ole tehnyt sitä aikoihin, että minun kannattaisi yrittää tekstiilipuolelle.

Toivottavasti minuun iskisi pian inspiraatio. Pitää näin aluksi hankkia uudet kunnon välineet. Olen antanut kaikkein parhaimmatkin pikkuiselleni, kun on ollut niin turhauttava olo taiteilun suhteen. Tykkään työstää öljyväreillä, vesiväreillä, lyijykynällä/lyijyllä, puuväreillä ja pastelliväreillä - jopa mustekynällä saa ihan hienoja kuvia aikaiseksi. Öljypastellivärit ovat aika haasteellisia, mutta kun käyttää tarpeaksi aikaa, niin niilläkin voi loihtia pikkutarkkojakin töitä. Harmittaa, kun kadotin lapin ruska aiheisen työn muuton yhteydessä. Tein sen osastolla. En koskaan ole käynyt ruska-aikaan Lapissa minkään joen varrella. Moni on sanonut kuitenkin, että tuollaista siellä Lapissa on jokimaastossa. Päähäni vain sain sen maiseman ja siirsin sen paperille. Ikävä on ihan sitä työtä. Missä maailmalla lie...

Odotan innolla kunnon kevättä, kun linnut alkavat livertää aamuyöstä ja illasta. Se on musiikkia korville ja sielulle. Ennen nautin siitäkin enemmän. Nykyään tuntuu, että keskityn liikaa muihin asioihin, enkä anna itseni aistia ympäristön kauneutta. Aina nuorempana jokainen auringonlasku oli kaunis ja sai tunteita pintaan. Näin valon ja varjon leikeissä kauneutta. Nykyään en osaa enää nauttia niistäkään samalla tavalla.

Onneksi meillä on nykyään omakotitalo lähellä pikku kaupunkia, mutta tarpeaksi rauhassa, iso piha ja suojaisa. Varsinkaan kesäaikaan ei näy teitä, ei naapureita. Sitten on mökki aivan ihanalla paikalla niemessä pikkujärven ja joen syleilyssä. Sielläkin on varsinkin kevät- ja syksyaikaan ihanaa, kun voi seurata vesilintujen eloa vaikkapa mökin ikkunoista. Ja koiruudet ovat onnellisia, kun saavat juosta vapaana.

Ensi viikolla ensimmäisenä kirjakauppaan ostamaan uudet työvälineet. :D

En ole vieläkään aikaiseksi mitään. Zeldox on nostettu nyt 80mg x 2 päivässä. Tasainen olo on nyt, vähän liiankin. Mikään ei tunnu oikein miltään ja väsyttää aivan vietävästi.

Tällaistako tämä elämä on sitten bibona lääkityksen alaisena???? Tuntuu, että masentaa jo tämä aikaansaamattomuus. Koko päivä menee heräämiseen ennen kuutta, aamukahvin juontiin, parin tunnin päikkäreihin, lapsen kanssa leikkimiseen ja leikkipuistossa käymiseen, todella pieniin kotiaskareisiin ja ruoan laittoon. Aikaisin illalla otan lääkkeet ja käyn nukkumaan.

Ja taas seuraava päivä samanlainen. Tuntuu, että mitään en saa aikaiseksi. Vaikka mitä minun pitäisi, koska olen kuntoutustuella. Mietin kaikkea mieheni näkökulmasta ja häpeän, koska en ole saanut aikaiseksi esim. pihamme siivousta viimeisen kahden viikon aikana. Päivät tuntuvat pitkille, mutta tavallaan lyhyille. Asiat joita teen, tuntuu ettei kukaan huomaa niitä.

Noh jospa tämä tästä....