Rahan rikkominen Paimiossa iltaisin

siitä onnellinen

on vaikeaa, vaikka luulisi silloin jo olevan tarpeeksi pohjakassaa useimmilla liikkeillä. Nimittäin piti pojalle maksaa vitonen viikkorahaa, mutta ei ollut kuin satanen kukkaron pohjalla. Niinpä suunnistin R-kioskiin ja löin tiskiin kolme suklaapatukkaa. Mutta eipä onnistunut maksupuoli, kun kassatoimihenkilötär mainitsi, että he ovat saaneet sellaiset ohjeet, että pitäisikin ostaa enemmän. Seuraavaksi suunnistin S-Markettiin ja ohitin jumalattoman pitkän jonon kohteliaasti anelemalla, kun minulla oli vain makeiset kourassa. Mutta mutkia tuli sielläkin. Ensinnäkään kassassa ei ollut enää kuin kymppejä ja hiluja, kun isot rahat oli jo viety piiloon. Toiseksi tarjoamani maksuvälineen aitous piti vielä käydä tarkastamassa varmuuden vuoksi, kun nykyään on niin paljon plagioita liikkeellä. Ei siinä mitään, mutta jonottavat kanta-asiakkaat saattavat tuskastua, kun odottavan aika on niin pitkä. Sain kuin sainkin rahani lopulta näin pienittyä ja päivä oli pelastettu.

9

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei koskaan satasia

      Kaiken muun ymmärrän tuossa yllä, mutta en mitenkään sitä jonossa väkisin etuilua.
      NImittäin tuolla logiikalla kaikkien lasten ja nuorten pitäisi aina etuilla kaikissa jonoissa, karkkeja ostaessaan.

      Ja koska koska rahanvaihtopaikat sijaitsevat pankeissa, pitäisi olla suunnattoman tyytyväinen, että S-marketissa yleensä tuo raha vaihdettiin, eikä paljastaa omaa tyhmyyttään täällä.

      • kjsg

        no siihen täytyy todeta ettei sun työttömyys korvauksessa ole satasia juurikaan ja tän "KAUPUNGIN"toimeentuloruoka liput ei ole satasta!


    • köllii,,.--

      Sulle ei pitäis vaihtaa rahaa missään,ensin etuilet,sitten mollaat työtömiä,varaa riittävästi rahaa äpärällesi!!

    • Otsaa on joillakin

      Tuolle aloittajalle vielä: ei sitten tullut hieman aikaisemmin perjantaina mieleen, että on pienen kullannupun viikkorahapäivä?

      Ja kun ei tullut mieleen, pitää haukkua ensin R-kioski ja sitten S-market ja sen asiakkaat.

      S-market, koska olivat jo vieneet pohjakassan pois ja jouduit ottamaan vastaan hiluja sekä odottamaan, että tarkistavat maksuvälineesi.

      Toivottavasti et asu pysyvästi Paimiossa. Tämä kaupunkin on Sinulle liian raaka paikka.

      • otsassa kyrpä

        mitä helvettiä mollaatte toista jos tosiaan on näin käynyt.minusta toi on todella vastenmielistä käyttäytymistä kaupoilta.SAATANAN AIVOTTOMAT" KAUPUNKILAISET"


      • kaikkea kanssa
        otsassa kyrpä kirjoitti:

        mitä helvettiä mollaatte toista jos tosiaan on näin käynyt.minusta toi on todella vastenmielistä käyttäytymistä kaupoilta.SAATANAN AIVOTTOMAT" KAUPUNKILAISET"

        Aivan, aloittajahan ei esim. mainitse työttömistä halaistua sanaa, mutta joku keksi jo niidenkin mollaamisen. Tuollainenhan on kuin leikkisi "rikkinäistä puhelinta", jossa asiat käännetään päälaelleen.


      • sitä se on
        kaikkea kanssa kirjoitti:

        Aivan, aloittajahan ei esim. mainitse työttömistä halaistua sanaa, mutta joku keksi jo niidenkin mollaamisen. Tuollainenhan on kuin leikkisi "rikkinäistä puhelinta", jossa asiat käännetään päälaelleen.

        Kateushan sen aiheuttaa. Mollaajan morkkaaja on ilmeisesti itse työtön eikä juuri satasia ole nähnyt pussinsa pohjalla. Siksi hän ne ruokakuponkinsakin niin tarkkaan tuntee.


    • RAHA1112222

      Terve!

      Vaihdetaanko 200€ seteleitä esim... s-marketissa, koska mulle ei ole kuin 200€ nyt kyytipoikana ja mietin että uskaltaako mennä vaihtamaan ja tietysti pitääkö henkilöllisyystodistus tai kyseleekö ne että onko lupa että ottavatko vanhempiin yhteyttä??? tästä kaipaisin selostusta??

    • provoilun kunkku

      paskaa provosointia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1174
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe