miten persut pärjäävät?

meinaavatko persut pärjätä tulevassa eduskunnassa tai hallituksessa syyttemällä muita ja arvostellen päätöksiä. kyseinen puolue tuskin pystyy tekemään omia päätöksiä, osoittaa jo soinin kusettaminen.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

TIMO SOINI tulee olemaan uudessa eduskunnassa kansan syvienrivien osaava äänien käyttäjä kansan parhaaksi.

Äänestä

eilinen iltalehti kertoo että PERSUJEN EHDOKAS J. MÖNKKÖNEN ON SANONUT ETTÄ SUOMALAINEN SOSIAALITURVA EI KANNUSTA TYÖNTEKOON. siitä tiedätte mitä on tulossa ja joku toinen sanoi että ne työkkärin koodilla 09000 joutuvat töihin lukuunottamatta sairaita. NO NYT ONKIN OIKEA SUUNTA.

Äänestä
  • ihan oikein, että pääsevät osallistumaan yhteiskunnan rattaitten pyöritykseen, eikä tule syrjäytyneeksi tai iki eläteiksi soskun luukulle

    Äänestä

ei ne minnee halitukseen halua, vaan suureksi oppositio ryhmäksi, sieltä on hyvä räksyttää, ilman vastuuta.

Äänestä
  • Mitä muuta aiot asialle tehdä kuin täällä rääkiä.

    Äänestä

Mitäs nää muut sitten tekee? syyttelee persuja vaikka eivät ole olleet aikaisemmin edes valtuustossa mukana vaikuttamassa, niin jo syytellään perkele

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hihhuli87 kirjoitti:

meinaavatko persut pärjätä tulevassa eduskunnassa tai hallituksessa syyttemällä muita ja arvostellen päätöksiä. kyseinen puolue tuskin pystyy tekemään omia päätöksiä, osoittaa jo soinin kusettaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu