Ranualla

Olen lapsuuteni viettänyt Ranualla normaaliperheessä eli ei noissa miesten hirmuvallan alaolevissa lestadiolaisperheessä. Jo silloin 1970-luvulla nämä lestadiolaissiat yrittivät lääppiä aina kun mahdollista teini-ikäisiä, jopa ei samaan kastiin kuuluvia, neitityttöjä. Tosi kuvottavaa! ja kyllä ne ois panneet vanhempia naisiakin. Oman työn ohessa he olivat hierojia, kotihierojia. Onneksi pääsin sieltä ahdasmielisestä kunnasta pois. Ja onneksi monella naisella on rohkeutta erota sekä lestadiolaismiehestä että siitä sisäänpäin lämpiävästä yhteisöstä. Heillehänn on aivan sama mitä viikolla tekee, kun sunnuntaina saa pyytää synnit anteeksi.
Mutta Jumala ei tosiaankaan anteeksianna tuollaisia tekoja! Mutta kukinhan saa uskoa mihin haluaa.... Ja sitten sitä ollaan edessäpäin niin lipeviä ja ahkeria ja kunnollisia. Kaikkea muuta ovat! Sikoja kaikki tyynni!
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

päälle vielä "omien" kesken tapahtuva vehkeily ja normihimisille kieroilu.
Kuvittelevat omassa pikku päissään että ovat niin hyviä kun ovay oikeita uskovaisia.
Tämä lahkojuna se jättää radanvarteen hirveen määrän ihmisraunioita joita se itse synnyttää ja siitä piutpaut välittää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen48** kirjoitti:

Olen lapsuuteni viettänyt Ranualla normaaliperheessä eli ei noissa miesten hirmuvallan alaolevissa lestadiolaisperheessä. Jo silloin 1970-luvulla nämä lestadiolaissiat yrittivät lääppiä aina kun mahdollista teini-ikäisiä, jopa ei samaan kastiin kuuluvia, neitityttöjä. Tosi kuvottavaa! ja kyllä ne ois panneet vanhempia naisiakin. Oman työn ohessa he olivat hierojia, kotihierojia. Onneksi pääsin sieltä ahdasmielisestä kunnasta pois. Ja onneksi monella naisella on rohkeutta erota sekä lestadiolaismiehestä että siitä sisäänpäin lämpiävästä yhteisöstä. Heillehänn on aivan sama mitä viikolla tekee, kun sunnuntaina saa pyytää synnit anteeksi.
Mutta Jumala ei tosiaankaan anteeksianna tuollaisia tekoja! Mutta kukinhan saa uskoa mihin haluaa.... Ja sitten sitä ollaan edessäpäin niin lipeviä ja ahkeria ja kunnollisia. Kaikkea muuta ovat! Sikoja kaikki tyynni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu