Keväistä piiloseksiä

hunksz

Kaksi kertaa se meni turvalleen.
Se oli vielä liian uninen.
Talven aikana se oli laihtunut kaksi grammaa, melkein puolet normaalipainostaan, eivätkä siivetkään sointuneet vielä yhteen.
Kiukkuissaan se tempaisi pari nenällistä tympeää ilmaa, joka tulvi sen pesästä keväiseen ilmaan.
Siitä se ei tuntunut tympeältä vaan kotoiselta ja vahvistavalta.

Aurinko oli sulattanut pienen läimäreen Puolukkapensaita, se köntysti yhdelle lehdelle istumaan ja imi Auringonlämpöä nahkaansa.
Jostain muualtakin kantautui tuttu tuoksu, vastustamaton tuoksu.
Ihan huomaamattaan se nousi lentoon ja suuntasi sinne päin.
Krookuksen kukan terälehdet olivat avautuneet ja sen keskelle se istahti ja kaivoi kärsänsä esiin.
Tumma pilvi peitti auringon ja tapansa mukaan, Krookus sulki terälehtensä ja otus jäi pimeään.
Jääden odottamaan aamua ja Aurinkoa, pikku Kimalainen rullasi kärsänsä ja nukahti uudelleen.

Tätä keväistä kuvaelmaa voivat kaikki jatkaa kevätajatuksin, vaikka ei olisi kärsääkään.
Kiitos, ei sitten mitään maitokahvinvärisiä juttuja, vaan jotain mahlaan liittyvää mutta kaunista.
Musiikit kauniilleleskelle.

Nimim: 60 mutta Kevät maistuu vieläkin
H.

12

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lejanna

      Sikäli mikäli leikit suurta runoilijaa, aikeesi ovat liian hentoisia.

      Anna paskahottisesi lentää ja entää, mihin haluaa.

      Rullaa kärsäsi ja lennä taivaitten tuuliin.

      Ei tarvi slurpsia.

      Olet olevinasi jotain, jota et todellakaan ole.

      .

      .

      • Jos minä voisin
        Hitonmoisen halauksen soisin.


      • Kiitoksia kommentista.
        Yritän löytää oman itseni, ehdotuksia?
        H.


      • Paikka sinulle
        hunksz kirjoitti:

        Kiitoksia kommentista.
        Yritän löytää oman itseni, ehdotuksia?
        H.

        Oletko jo katsonut saunan takaa?


      • lejanna
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Jos minä voisin
        Hitonmoisen halauksen soisin.

        Sulle suon,
        halauksen tuon.

        Pusunkin lämpimän,
        empivän, hehkeän. ♥

        .


    • meeriamanda

      Terassilla kahvitellessa näimme hyttysiä. Yksi kiersi kaarsi ympärillämme ja tietenkin minut aikoi ottaa verenluovuttajaksi, hätistin tiehensä.
      Tyytyi miehen käsivarteen ja joi ahneesti..pulleva vatsa kun jatkoi kiireitään...ja mikä ihmeellisintä miehen käsivarteen ei tule paukamia, ei kutise...ei mitään...?!.
      Minulle nousisi peukunkokoinen patti, miksi silti olen hyttyjen mielestä makoisampaa? Ohowia on haettava.
      Kaunista tässä on se että hyttyrouva sai pitää henkensä :))

    • kaunisleski ejk

      • Tase pappa

        Kiitos kivasta keväisestä musiikkipalasta.
        Voi kun olis Viulu tai Hanuri.
        VOI , kun osais soittaa!!


    • henrjii

      Kurjilla on kokoontuminen pellolla, näkyy sielä muutama persukin. Kyyt aloittaa kohta kokootumisajot. Ensimmäiset leskenlehdet pukkaa läpi lumikastan, ja puumat alkaa saalistaa.
      Korvasieniä luulis tulevan hyvin, kun ilmat ensin lempee, mättäät on tosi kosteita.

      • ihimettelen.........

        Kas Mikki-Hiiri mättähältä mättähälle käy, ja pikkujalka pilkahtaa.

        Mikä se pikkujalka on??


      • meeriamanda

        Kun viimeksi ajeltiin pohojanmaalla oli kyykäärmeen poikasia menemässä tienyli, miehelle ne olivat uskomattomia...eli ei sellaista nähnyt ikinä.
        Veljeni mökki oli alueella ettei ilman kumisaappaita käynyt vaeltelu likitontin.
        Myi sen pois juurikin käärmeiden takia .Siellä ihmiset olivat tottuneita , veljeni ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      61
      920
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      833
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      263
      785
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      722
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      638
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      580
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      566
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      93
      566
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      546
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      77
      544
    Aihe