Moi, onko kellään tietoa tai omakohtaista kokemusta, siitä että on antanut lapsen adoptioon. Itse olen nyt raskaana vk 16 ja sain vasta tietää olevani raskaana. Menkat tulleet normaalisti, paitsi nämä viimeiset nyt jäivät tulematta ja aloin epäillä. Ja niin paskastihan siinä oli käynyt että raskaana.
Olen syönyt pillereitä ja huolehtinut muutenkin ehkäisystä, mutta silti napsahti. En halua lasta ja lapsen isä ei ole kuvioissa mukana, enkä aio hänelle kertoakaan koko asiasta. (on ulkomaalainen ja asuu muualla.)
En tahdo, että raskaudestani tietää kukaan muukaan. Koska tiedän, että äitini ja isäni eivät koskaan antaisi minulle anteeksi, jos antaisin pois heidän lapsenlapsensa. Mutta elämäntilanteeni on se, etten lasta halua, enkä lapsia tule koskaan haluamaankaan. Koska raskaus jo pitkällä en voi tehdä aborttiakaan ja en muutenkaan olisi sitä tehnyt. Olen jo 30-v ja tiedän mitä elämältäni haluan ja lapset /perhe ei kuulu siihen. Kyse ei ole siitä ettenkö uskaltaisi ottaa vastuuta, vaan siitä ettei minusta ole äidiksi.
Ainoa vaihtoehto on, että annan lapsen adoptioon heti kun hän on syntynyt. Näin osoitan lapselleni eniten rakkautta, kun hänet saa joku joka oikeasti tahtoo hänet ja rakastaa häntä. Olen jo kauan yrittänyt päästä kohdunpoistoon, mutta sitä ei ole suostuttu tekemään. Jota ihmettelen suuresti nykyaikana.
Joten kuinka asiat adoptiossa etenee? Onko kellään kokemuksia.
Olen syönyt pillereitä ja huolehtinut muutenkin ehkäisystä, mutta silti napsahti. En halua lasta ja lapsen isä ei ole kuvioissa mukana, enkä aio hänelle kertoakaan koko asiasta. (on ulkomaalainen ja asuu muualla.)
En tahdo, että raskaudestani tietää kukaan muukaan. Koska tiedän, että äitini ja isäni eivät koskaan antaisi minulle anteeksi, jos antaisin pois heidän lapsenlapsensa. Mutta elämäntilanteeni on se, etten lasta halua, enkä lapsia tule koskaan haluamaankaan. Koska raskaus jo pitkällä en voi tehdä aborttiakaan ja en muutenkaan olisi sitä tehnyt. Olen jo 30-v ja tiedän mitä elämältäni haluan ja lapset /perhe ei kuulu siihen. Kyse ei ole siitä ettenkö uskaltaisi ottaa vastuuta, vaan siitä ettei minusta ole äidiksi.
Ainoa vaihtoehto on, että annan lapsen adoptioon heti kun hän on syntynyt. Näin osoitan lapselleni eniten rakkautta, kun hänet saa joku joka oikeasti tahtoo hänet ja rakastaa häntä. Olen jo kauan yrittänyt päästä kohdunpoistoon, mutta sitä ei ole suostuttu tekemään. Jota ihmettelen suuresti nykyaikana.
Joten kuinka asiat adoptiossa etenee? Onko kellään kokemuksia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Heips.Mulla ei oo muuta kokemusta kuin eräs tuttava, joka nuoruudessaan 60luvulla on antanut adoptoitavaksi 2poikaa. Hän on nyt psykiatrisesa hoidossa ollut pitkään, johtuen juuri tästä lasten pois antamisesta.
Jos olet päätöksesi tehnyt ja varma siitä, niin oletko jutellut lääkärin kanssa? Itselläni on tuttu jolla oli vähän samallainen tilanne jossa ei ollut vaihtoehtoja ja hän teki raskain mielin kuitenkin keskeytyksen vielä vkolla 19.
Hyi helvetti, toi on jo oikeesti murha :( Tulipas paha olo, siis viikolla 19!!!! vauva jo potkii massussa...
Neuvola osannee auttaa / kertoa kuka osaa auttaa. Ota rohkeasti yhteys neuvolaan.
Tsemppiä sinulle. Sen tiedän, että lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia on paljon ja adoptiolapsia on hyvin vähän. Lapsesi saa varmasti hyvän kodin adoptioperheestä. Tee kuitenkin ratkaisusi vasta, kun olet synnyttänyt lapsesi. Voi olla, että tuntemuksesi muuttuvat raskauden aikana tai viimeistään sitten kun hän on syntynyt.
Adoptiossa taitaa olla kahden kuukauden harkinta-aika äidillä. Lasta ei Suomessa anneta heti adoptioperheeseen vaan kahdeksi kuukaudeksi väliaikaiseen sijoitusperheeseen. Olisi ehkä liian rankkaa myös adoptiojonossa olevalle perheelle, jos ensin saisivat lapsen, mutta sitten äiti sen haluaakin. Toisaalta myös surullista lapsen puolesta, kun vaihtuu alkuun pari kertaa perhe.
Vauva-lehdessä oli juttu aika vastaavasta tapauksesta kuin sinäkin, ja siinä nainen kuitenkin päätti pitää lapsen synnytyksen jälkeen. Hänkään ei ollut kertonut kenellekään ennen synntystä, mutta lapsen ollessa parin päivän ikäinen, hän päättikin pitää lapsen.
Kannattaa varmasti neuvolassa jutella tuosta adoptiosta, mutta pitää myös itsellä portti auki sille mahdollisuudelle, että pitäisikin lapsen. Mutta tosiaan varmasti pääsee myös ihanaan kotiin, jos annat adoptoitavaksi.
No just joo ! Ystävättäreni teinille tuli lapsi, tämän ollessa 16 vuotta. Hänkin osasi/osaa edelleen ottaa vastuunsa lapsesta ja vieläpä lapsen isän kanssa yhdessä ! Joten koittasit sinäkin olla vähän vastuun tuntoisempi, etkä olisi haarat levällään !!
MAMMA JO ITSEKIN!
Että seksiä ei saa harrastaa... Haluthan ne on hiirelläkin! Kyseessähän oli ehkäisyistä huolimatta alkanut raskaus, jotenka raskaus tuskin oli toivottu. Ja kysehän on aikuisesta naisesta, joka varmastikin osaa haluta tai olla haluamatta lasta! Ja mikäs sen vastuuntuntoisempaa, kuin antaa lapsi adoptoitavaksi, jos kerta tietää, ettei itsestä ole kasvattajaksi.
Täsä maassa on aivan riittävästi jo näitä äitejä, jotka pitävät lapsen, mutteivät ole kykeneviä KASVATTAMAAN lastaan! Läheltä olen valitettavasti joutunut seuraamaan moisia äitejä/isejä. Ja sossukin on aika voimaton näissä tilanteissa, jos ei mtn räikeää tapahdu!
Aborttia en mäkään hyväksy, muuta kuin jos on raiskauksen tai hyväksikäytön seurauksena tullut raskaaksi, tai on jokin erittäin huomattava kehitysvamma lapsella/sikiöllä huomattavissa. Siis sellainen, mikä johtaisi lapsen välittömään menehtymiseen, tai vain muutamaan elonhetkeen. Mutta adoptio on varsin hyvä vaihtoehto, sillä lapsettomia perheitä on pilvin pimein!
Tota mä justiin en tajua. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka voisivat tarjota lapselle hyvän ja turvallisen kodin. Mutta he eivät saa biologisia lapsia syystä tai toisesta.
Sitten on kaikenlaista rupusakkia, jotka on antamassa lapsiaan pois tai abortoimassa. Nämä ihmiset sitten sikiävät ihan huomaamattaan.
There is no god.
No tässähän nyt juuri joku saa tarjota lapselle sen hyvän ja turvallisen kodin. Uskomatonta miten nokkavia ihmisiä sitä on, että kehtaatkin haukkua aloittajaa rupusakiksi! Tässä on nyt vahinko käynyt ehkäisystä huolimatta. No nyt tietysti joku nillittää, että "jos harrastaa seksiä pitää olla valmis ottamaan vastuu mahdollisesta lapsesta". Älkää viitsikö... Olisi aika järkyttävää kieltää ihmiseltä oikeus normaaliin seksuaalisuuteen sillä perusteella, että hän saattaa ehkäisystä huolimatta tulla raskaaksi. Kannattaa huolehtia omista puutteistaan ja huonoista puolistaan sen sijaan, että haukkuu täällä muita.
Tuolla on myös adoptio-ketju, josta voisi löytyä apua.
salkkareitten heli on vailla lasta.anna sille.
Adoptio todella hyvä vaihtoehto, jos et halua pitää lastasi itse.
Kannattaa kuitenkin ajatella elämää vähän pidemmälle kuin ensi vuoteen. Muutaman vuoden kuluttua mielesi voi muuttua ja saatat alkaa katumaan, että luovuit lapsestasi.
Ehkä nyt elämäsi täyttää kaverit, matkustelu ja juhlinta, mutta voin vakuuttaa, että kun olet yli neljäkymmentä vuotias niin moiset jutut eivät enää tunnu kovinkaan tärkeiltä. Myös raskauden eteneminen ja hormoonit saattavat muuttaa ajatusmaailmaasi, jolloin lapsen pitäminen voi tuntuakin mielekkäämmältä ja ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Sanoisin, että ne hormonit kyllä voi vaikuttaa tuohon lapsen pitämisasiaan, mutta tuo iänikuinen "kyllä se mielesi muuttuu myöhemmin" on suorastaan loukkaava kommentti aikuiselle ihmiselle. Tarkoituksellisesti lapsettomille ihmisille saa laukoa "kyllä minä tiedän paremmin" -kommentteja päin naamaa pitkin elämää. Sinä et voi aloittajalle vakuuttaa yhtään mitään, koska sinä et ole aloittaja. Antakaa ihmisten tehdä omat päätökset elämänsä ja lasten hankinnan suhteen älkääkä kuvitelko tietävänne paremmin. Maailmassa on ihan oikeasti ihmisiä, jotka eivät halua ikinä lapsia. Ikinä. Ei kaksikymppisenä, ei kolmekymppisenä, ei nelikymppisenä eikä myöhemminkään. Koettakaa hyväksyä se.
Eiköhän sitä sitten voi sitten vielä muutamankin vuoden päästä hankkiutua raskaaksi, JOS se mieli siitä muuttuu! Ei se nykymaailmas oo enää mikään ihme, että 4-kybänen on ensisynnyttäjä... Mun mielestä siin ei oo mtn hävettävää, tai pahaa, jos haluaa elää omaa elämää!!! Ilman, että tarttee olla vastuus kestään, varsinkaan jos sitä vastuuta ei oo kukaan toinen aikuinen jakamassa.
Itse yritin kuusi vuotta lasta tuloksetta ja aloin jo "tyytymään" kohtalooni, kunnes vihdoinkin inseminaatio onnistui, tai lähinnä, että hoidot edes eteni tuohon asti. Kyllä vieläkin välilä kauhistuttaa, että tähänkö tää mun rillumarei loppuu? Mut ei sen tarvi loppuu:D Jatkuu vaan vähemmän extempore ja vähemmän extremesti...
Että tosiaan näitä lapsettomia piisaa, jotka eivät ole omasta tahdostaan lapsettomia... Eli adoptio on kyllä ihan vastuullinen ratkaisu edelleenkin mun mielestä tässä!