Olen monilapsisen perheen isä. Elämä ei ole enää vuosikausiin ollut normaalia perhe-elämää. Muuten kyllä menettelisi, mutta tämän kunta jossa asustan terveyspalvelut hammashoitoineen ovat olemattomat ja siitä johtuen on elämä tietenkin entistä vaikeampaa. Osa lapsista käy alakoulua ja osa on yläasteella.
Vaimo käy töissä. Vuosikaudet olen vastuuntunnottomien henkilöiden tähden joutunut kärsimään vaivasta, joka minun olisi veronmaksajana kuulunut saada hoidatettua. Tilanteeni on mennyt todella pahaksi. Kipukynnys minulla on hyvin korkea, sekä sietokynnys, mutta se seinä tulee joskus vastaan ja nyt minun on haettava terveyspalveluita ulkomailta. Hoidot tulevat kestämään useamman kuukauden(puoli vuotta), enkä ole aikeissa ottaa perhettäni mukaan. Vaimo joutuisi lasten tähden ottamaan vapaata töistä, mutta sanoi että hän kyllä voisi irtisanoakkin itsensä. Ja sanoi että kun palaan niin hakee sitten uutta työpaikkaa. Minä joudun ottamaan lainaa säästöjeni ohella saadakseni itseni kuntoon.
Ajattelin jos jollakin olisi jotain toisenlaista ideaa ongelman ratkaisuksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos kerran teillä on varaa siihen, että vaimo irtisanoutuu töistä ja sinä otat lainan ja pystyt vieläpä maksamaan sen takaisin, niin mitä tässä muuta ehdottelemaan. Senkun hoidat hommat.
Varakkaat pysytvät tekemään tuollaisia ratkaisuja.
Enhän tiedä historiaasi, mutta oudolta kuulostaa, että et saa hoitoa täältä koto-Suomesta. Onhan täällä lääkäreitä ympäri maata.
Kyllä siinä menee perintörahat ja elämisen tasoon tulee vaikuttamaan.
Kotiseudullani olen menettänyt luottamuksen näitä henkilöitä kohtaa joilta olisi pitänyt hoitoa saada ja välimatkat ovat niin pitkät että käy ilipääsemättömän raskaaksi kotoa käsin ajella satoja kilometrejä päivässä. Lisäksi suomessa hotellimajoitukset onnettomine palveluineen ovat hyvin kalliita.
Otin selvää että puolen vuoden majoitus pohjois amerikassa tulisi minulle maksamaan noin 7600USD ja hoidot noin 20 000USD ja tietysti lennot.
Ei se maailman loppu ole, ja pakkohan on terveydestä huolehtia.
Kyllä sinä ihan taatusti pystyt halvemmalla hoidattamaan vaivasi kotimaassa yksityisellä. Eikä majoituksen täällä tarvitse olla hotellitasoinen vaan vuokraat vain alivuokralaishuoneen tai vaikka yläkerran jostain vanhasta omakotitalosta vähän kauempana keskustoista. Viikonloppuisin sitten pääset aina kotiin ja vaimosikin voi jatkaa töissäoloa. On taatusti halvempaa kuin Amerikkaan lähtö.