Olen 31 vuotias sosionomi ja vastaanottokotityön ohessa luontaishoitoja tekevä nainen. Olen jo vuosia haaveillut muutosta Hawaiille. Tarkoituksena lopullinen maastamuuto. Ensi ajatuksena oli yrittää saada työtä turismin(olen työskennellyt aiemmin sukelllus ja normaalioppaana) parista ja samalla etsiä töitä luontaishoitojen alalta. Nyt olen kuitenkin päätynyt (mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan) aloittamaan opiskelut luontaishoitoja ja perushierontaterapiaa opettavssa koulussa Mauilla, Makawaossa, syksyn aikana. Paljon on tehtävää ja mietittävää ennen varsinaista muuttoa ja ajoittain kaiken hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömän hankalata pitkän välimatkan takia kohdemaahan ja myöskään byrokratia ja sen kiekuroiden ymmärtäminen ennen Jenkkeihin muuttoa on aika iso urakka sinänsä. Tarkoitus olis muuttaa muutamaa viikkoa ennen koulun alkua paikan päälle ja etsiä vuokra-asuntoa jne, todennäköisesti alkuun B&B majoituksessa asuen. Myös jonkinlaisen auton hankkiminen on edessä perille päästyä. Onneksi rahoitukseen saan apua läheisiltä ja opiskelija Visan hankintaan osallistuu koulu Mauilla. Haluaisinkin kuulla käytännön vinkkejä ja etenkin Visan hankintaan liittyen. Ymmärtääkseni paikan päällä majailuun ja käytännön järjästelyjen hoitamisen ajaksi tarvitsen vierailija visan ja se vaihdettava opiskelija Visaan opintojen alettua syyskuun alussa(I-20).
Eli, kaikki vinkit joko muuttoon tai kohteeseen liittyen ovat enemmän kuin tervetulleita..:-) Jos se hieman selkiyttäisi päässä vellovaa sekamelskaa....
muutto Mauille
2
311
Vastaukset
- suwihuwi
vielä itse lisäillisisn tohon tajunnanvirtaan...;-) siis tarkoitus olisi todennäköisesti valita 12 kk kestävä osa-aikainen opiskelu, jotta pystyisi hieman ansitsemaan rahaa opiskelun ajalta...eli miten silloin tuon Visan kanssa...voiko opiskelijavisan alainen tehdä töitä...?
- 2+5
Käsittääkseni opiskelijaviisumilla voi tehdä töitä, mutta varsin rajoitetusti. Töiden teolle on tiukat viikkokohtaiset tuntirajat ja työskentely on rajattu oppilaitokset sisällä (kampuksella) tapahtuvaan. Näin ainakin yliopistojen tapauksissa... Parasta lienee kysyä siltä kohteena olevalta koululta tarkemmin? Yleisesti ottaen tavallisen opiskelijaviisumin sallimilla työmäärillä ei pysty itseään kokonaan elättämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743497Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1371905Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3011641- 801489
- 871483
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531186Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois711071- 631031
- 221017