Leikattu indeksi

Tuosta asiasta on jokainen vaatinut muutosta. Tuota leikattua indeksiä on käytetty vaaliteemana jo kaksissa vaaleissa.
Tosiasiahan on, ettei millään isolla puolueella ole edes todellista halua kajota tuohon rahasampoon. Heillä on omat edunvalvojat hallinnossa ja ja hirvittävä poliittinen puoluehenkilöstö töissä.
Eläkeyhtiöillä on 140 miljardia pultattuna osakkeisiin, rahastoihin ja suuryrityslainoihin.
Myös eu konkurssivaltioilla on näitä eläkerahastojen satoja miljoonia.
Siinä suhteessa on turha kuvitellakaan, että indeksi edes puolittuisi.
Se vaatisi kaikkien kolmen ison puolueen totaalista vaalikaaosta.
26161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Se vaatii vaalikaaoksen! Kaikki oikeistopuolueet, kuten demarit, keput ja kokoomus esim. ovat taitetunindeksin takana, jonka sitten Lipponen naulitsi lakiin, eikä tämä vielä riitä poliittisesti, sillä työnantaja, sekä työntekijäliitot yhdessä ovat polkemassa mahtivallallaan eläkeläisten etuuksia! On se kumma, että ensin pidetään puolta ja sitten kun mehut on saatu irti, niin eläkkeelle vaan kurjistumaan, jos ei muu, niin nälkä se lopulta tapaa.

Äänestä

Ole Syrjäläinen varovainen! Persut ovat sen tasosia, että voivat hyökätä päälle kuten Oulussa on käynyt. Täälläkin vihansa kohdentavat sinuun, eivät muuten pärjää. Miesvoittoisessa junttipuolueessa käyttäydytään kuten muutenkin, kun puhua ei osata lyödään! Jatkossa ehdokkaat poliisivartioon.

Äänestä

Soile on itse tuonut suurena epäkohtana, tämän taitetunindeksin ja juuri kohdistuvan älyttömänä vääryytenä eläkeläisiä kohtaan. Demareitten sisällä on ihmisiä, jotka eivät hyväksy edes omaa politiikkaansa ja siksi tässäkohdin pitää poiketa puoluekurin riveistä. Soile pidä puoliamme, me annamme sinulle ääniä, jotka sinulle kuuluu. Eläkeläiset äänestäkää n:a 12.

Äänestä
  • Vieläkö oikeistodemarit haluatte nöyryyttää ja pettää eläkeläisetkin katteettomilla vaalilupauksilla? Ettekö kunnioita enää edes vanhuksia kun oma ahneus ja vallanhimo on huipussaan.

    Äänestä

Soile Syrjäläinen nro 12 on oiva esimerkki siitä, miten polittikkaa pitää tehdä. Työ on pitkäjänteistä vuosien puurtamista. Hän on jo useiden vuosien ajan ottanut kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, jotka koskettavat meitä pieni- ja keskituloisia. Nyt hänen pitäisi päästä vaikuttamaan päätöksenteon tasolla. Hänellä on selvästi vahvaa sosiaalista älyä. Äänestin häntä ja toivon että muutkin ymmärtävät. Tämä numero 12 on miedän pohjoiskarjalaisten parhaaksi. Vanhusten palvelut ja toimeentulo kuntoon siinä on kova yhtälö ja siitä tämä syrjälinen kyllä muiden vahvojen tekijöiden rinnalla selviää. Ps. valmis valvira yhteys helpottaa lainsäädäntöasioissa)

Äänestä

Erittäin hyvä kirjoitus Soile Syrjäläiseltä Karjalaisessa s.2. Olipa toimittaja vielä tällännyt hyvälle paikalle. Sanoisin että painavaa asiaa.

Äänestä

Ei se mitään vaalikaaosta tuo muutos vaadi. Nimittäin eläkeläisten rahat on kaapattu ja nyt järki-immeinen selvittämään asiaa eduskuntaan. Saahaan omamme sitten pois. Äänestin jo syrjäläistä. oikea immeinen on asialle.

Äänestä

Taitaa tämä Soile olla yksipuolisesti vain eläkeläisten asialla. Minnes ne muut on unohtunu? Eikä siitä taitetusta indeksistäkään tule yhtikäs mitään, kun oma puoluekin on eri mieltä. Ryhmäkuri palauttaisi Soilen maanpinnalle! Vaan onhan se kiva yrittää ääniä kalastella joutavia lupailemalla. Minun ääni lähtee persujen Kulmalalle ja samoin monen muun!

Äänestä
  • Vähän oon pettyny koko muijaan .... muut virkamiehet kehotti tekemään asiasta valituksen ja julkisen ...

    Äänestä

Sinulle "jäitä hattuun", luulen, että olet n. 2500€ kk:ssa bruttona tienaava, tai onko sitäkään? Tästä 60%, tekee eläkettä n. 1500€ kk:si bruttona, siis netoksi tulee n. 1180€, kysymys kuuluukin onko paljo? Tästää sopiikin sitten menettää ostovoimasta, se vähimmäismäärä 200-300€ kymmenessä vuodessa, onnea matkaan!

Äänestä
  • Sinulle "onnenpoika!"
    Oletko hyvätuloinen SS kannattaja kun liikut tuollaisissa palkkalukemissa?
    Itse olen orjatyötuloilla elävä ja en ole uskaltanut ajatella tulevaisuuttani enää pitkään aikaan. Minulle tulevaisuus on musta-aukko. Tämän hetkiset tuloni eivät riitä edes jokapäiväiseen elämiseen. Itse olen vähemmällä jotta lapseni saavat ruokaa ja vaatetta. Minulla ei ole varaa edes huolehtia terveydestäni. Elämä on ahdistavaa taistelua päivästä päivään. Minua loukkaa kaikki puheet leikatusta indeksistä tilanteessa jossa jokainen päivä on selviytymistaistelua. Antakaa meille peruslieksalaisille oikeaa työtä oikealla palkalla ja keskustellaan sen jälkeen teidän leikatuista idekseistä.

    En tule äänestämään rikasta demarieliitti ehdokasta!!!

    Äänestä

Ei pitäisi lupailla mitään ,mitä ei pysty kuiteskaan toteuttamaan!
Ääneni menee persusuomalaisille, ihan protestiäänestyksen tunnelmissa!

Äänestä

Minäkin äänestin jo ennakkoon perussuomalaisia protestiäänin, mutta jos ei ole ehdokasta vielä tiedossa, äänestä nro. 12, eli Soile, paikkakuntalainen.

Äänestä

Se palo nyt Suomella 500 miljoonaa euroa rahaa Islannissa! Islanti äänesti takaisinmaksua vastaan! Samajuttuhan se tulee Kreikan ja Portugalin kanssa!

Äänestä

Leikattuindeksi on samaa, kuin jälkeenjäänyt eläke. Miltä tuntuu saada eläkettä, jolla ei ole ostovoimaa? Jos joku tietoisesti vähättelee tätä eläkevääryyttä, niin väitän hänellä olevan jopa rikollisenmielen, tai lievemmin sanoen omakettuojassa. On ihmisiä jotka eivät tarvitse eläkettä, miksi ei oteta heiltä pois kokonaan tämä eläke-etuus, näin ei heidän tarvitse olla erimieltä köyhempien kanssa.

Äänestä
  • Muistutelkaa kuka oli viemässä kansaneläkkeen pohjaosaa.
    Eikös ne olleet sosdemit,Sosdemit ei kelua eläkeasioita
    edestakaisin.Sieltä ei apua tule, elääkkeet os ryssitty ja varattu
    portukalin pankkiin, muutos os välttämäton.
    Eräältä taholta oli arvioita tehty ,että jos kumpikin on eläkkeellä
    ja on omakotitalo tai hyvilä ja auto , niiltä kuulu pystyvän toisen
    eläkkeestä puolet verottamaan.
    Esa Lahtelan entiset äänestäjät valuu pikkuhiljaa perussuomalaisiin
    eivät luota oikeisto demu valkoisia..

    Äänestä

  • jamalinotto kirjoitti:

    Muistutelkaa kuka oli viemässä kansaneläkkeen pohjaosaa.
    Eikös ne olleet sosdemit,Sosdemit ei kelua eläkeasioita
    edestakaisin.Sieltä ei apua tule, elääkkeet os ryssitty ja varattu
    portukalin pankkiin, muutos os välttämäton.
    Eräältä taholta oli arvioita tehty ,että jos kumpikin on eläkkeellä
    ja on omakotitalo tai hyvilä ja auto , niiltä kuulu pystyvän toisen
    eläkkeestä puolet verottamaan.
    Esa Lahtelan entiset äänestäjät valuu pikkuhiljaa perussuomalaisiin
    eivät luota oikeisto demu valkoisia..

    Kyllä se oli alkujaan Esko Ahon aikaansaannoksia tämä, eläkkeitten pohjaosan, eli ne kerta leikkaukset kansaneläkkeisiin. Oliko se Aho kristillisten puheenjohtaja?

    Äänestä

Hyväosaista oikeistodemaria kiinnostaa vain eläkkeet. Ei ole tullut sitten mieleen nämä köyhyysrajan alapuolella elävät lukuisat työttömät?
Jos Lieksan kaupunki virkamiehineen paneutuisi oikeasti työttömien elämään ja arkeen niin varmasti niitä tuloksia syntyisi, muutakin kuin orjatyöpaikkoja. Tämä on vain tahto kysymys. Maahanmuuttajille löytyy kyllä tahtoa ja kommervenkkejä kotouttamiseen.

Äänestä
  • Eläkkeet kiinostaa? Pidätkö eläkettä hyvänä, jos ansaitset tänään 2500 € kk:si brutto ja saat siitä eläkettä nettona 1180€ kk:si, sitten ne nyysitään lakianoudattaen muutamassa vuodessa, niin vähiin, että nälkä tulee?

    Äänestä

  • tosion. kirjoitti:

    Eläkkeet kiinostaa? Pidätkö eläkettä hyvänä, jos ansaitset tänään 2500 € kk:si brutto ja saat siitä eläkettä nettona 1180€ kk:si, sitten ne nyysitään lakianoudattaen muutamassa vuodessa, niin vähiin, että nälkä tulee?

    Taisipa edellinen kirjoittaja tarkoittaa kansanedustajille lankevia eläkkeitä ja ne on ihan eri luokkaa !

    Äänestä


Parempi laulaa kuin katua!

Äänestä

Kyllä soomi pojat vieraat viulut maksaa omista ei oo niin väliä.
Kysy vaikka Kat.

Äänestä

Helsinki ja monet etelän kaupungit pystyy työllistämään
ulkomaiset maahan muuttajat, miten lieksa ?
Paljon on keskusteluja ollut mamuista, niitten työllistymisestä ?
Tuleeko maahan muuttajille taitettu indeksi loppu ijäksi ?
Tuleeko Lieksasta ajan saatossa mulaatti chetto?
kirjoitinko oikein.Ajaako jotkut tätä ?mätäsvaari
Oletteko sitä mieltä että Lieksan määrätyt virkamiehet ovat
kalliita Lieksalle.?

Äänestä

Alkakaa kaivaa sitä Uraania uudestaan ja mainostaa
Yrityksille Kan,Väl. voi sattua saumaan ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanos muuta kirjoitti:

Tuosta asiasta on jokainen vaatinut muutosta. Tuota leikattua indeksiä on käytetty vaaliteemana jo kaksissa vaaleissa.
Tosiasiahan on, ettei millään isolla puolueella ole edes todellista halua kajota tuohon rahasampoon. Heillä on omat edunvalvojat hallinnossa ja ja hirvittävä poliittinen puoluehenkilöstö töissä.
Eläkeyhtiöillä on 140 miljardia pultattuna osakkeisiin, rahastoihin ja suuryrityslainoihin.
Myös eu konkurssivaltioilla on näitä eläkerahastojen satoja miljoonia.
Siinä suhteessa on turha kuvitellakaan, että indeksi edes puolittuisi.
Se vaatisi kaikkien kolmen ison puolueen totaalista vaalikaaosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu