Tuli mieleen, että kun olen kaikki nämä vuodet ollut yksin, niin en ole elänyt omaa elämääni. Olen katsellut elokuvia, tai lukenut kirjoja ja sarjakuvia, tai etsinyt tietoa erilaisista ihmiskohtaloista netistä, ja olen uppoutunut noihin maailmoihin. Kun unohdan itseni keskittyessäni johonkin muuhun tarinaan, saatan tuntea hetken eläväni, mutta minä itse en ole siinä mukana. Kun muistan itseni, huolet ja ahdistus palaavat. Elän elämääni muiden ihmisten ja hahmojen kautta. Saan kaikki kiksit ja fiilikset poistumalla omasta elämästäni. Eihän minulla edes ole omaa elämää. Eihän minuakaan oikeastaan ole.
Poissa
Invisible boy
077
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.