Tilauksesta; olkaa hyvä

Minä en rakasta psykopaatteja. En rakasta myöskään esimerkiksi pahoinpitelijöitä, terroristeja, pahan vallankäyttäjiä, ahdistelijoita tai raiskaajia, enkä yleensäkään väärinkohtelijoita. Sanoisin jopa, että minulla on jonkin verran tuntumaa noihin kaikkiin, enkä koe todellakaan tarvetta ihannoida heitä heidän tekojensa tähden.

Minua on syntymästä asti kohdeltu kaltoin. Ei ole huolehdittu perustarpeistani. Minut on unohdettu tai haluttu unohtaa. Minut on lukuisia kertoja hylätty tavalla tai toisella jonkin lähimmäisen tai riipuksissa olevan tahon osalta. Minua on pieksetty; viskelty ympäriinsä, satutettu lukemattomin eri tavoin fyysisesti. Apuna on käytetty välillä mitä mielikuvituksellisempia välineitä. Minut on haluttu surmata. Minua on loukattu seksuaalisesti. Minut on henkisesti alistettu ja peloteltu eri läheisten toimesta. Olen saanut kokea melkoisesti emotionaalista kylmyyttä ja sosiaalista eristettynä olemista. Minua on nöyryytetty julmilla tavoilla. Näiden lisäksi olen saanut kokea häpeää, syyllisyyttä ja melkoista ahdistusta.

Monista näistä kidutuskeinoista olisi jokin mafioso suorastaan ylpeä. Puhumattakaan millaisia trillereitä saisi aikaiseksi elämäni aikani näkemistäni painajaisista tai niistä kauhunäytelmistä jota myös sivusta olen seurannut. Olen nähnyt elämässäni monella tavalla rikkoutuneita ihmisä. Takaiskuja elämässä on sattunut muutenkin jonkin verran. Kaikista pahinta oli ehkä kuitenkin rakastetuimman ja luotetuimpana pidetyn ihmisen täydellinen välinpitämättömyys; hänen tarkoituksellinen emotionaalinen satuttamisensa.

Minä en ole pyytänyt noista kokemuksesta yhtäkään itselleni. Minä toivon, että kenenkään lapsen, nuoren, aikuisen, ikääntyneen tai vanhuksen ei tarvitsisi kokea niitä asioita. Ei teidän kenenkään tai läheistenne. Ymmärrettävistä syistä minä en halua piehtaroida noissa muistoissa. Minun elämäni tarkoituksena ei ole tuntea jatkuvaa vihaa, surua tai ahdistusta menneiden asioiden takia. Minä yritän rakentaa positiivisuutta ympärilleni ja hengittää itse niistä jokaisesta murusesta, mitä on saatavilla. Ketään ristiin naulitsemalla minä en enää voita mitään. Sen yritän jättää taakseni ja elää elämääni paremman toivossa. Olen tehnyt ja teen lujasti työtä sen puolesta.

Uskon ja tiedän että moni kanssakulkija lukuisine omine kokemuksineen tällä palstalla haluaa samaa. Olen jaloillani eikä minulla ole mikään hinku enää laskeutua maahan. Haluaisitteko itse?

Tässäpä tätä, mässäilkää toki kaikessa rauhassa. Hyvää yötä ja kauniita unia.

17

153

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A

      Hyvää yötä ja kauniita unia myös sinulle Kettu. Kirjoituksesi rauhoittaa ja lujittaa monen sellaisen mieltä, joka juuri nyt tuntee itsensä heikoksi ja epävarmaksi.

      • Minä en voi tietää, miten kukakin ne mieltää, mutta muistutan vain kanssakulkijoitamme oman tahdon ja valinnan vapauden puolesta. Silloin kun se on vain mahdollista. Ja siitä, että mikään ei loppujen lopuksi ole mahdotonta.


    • M.B.

      Kiitos, elisakettu. Otamme tarinasi vastaan ja tuemme sinua valitsemallasi tiellä.

      • Kiitos tuetanne kanssakulkijat. Olen arvostanut tukeanne tähän asti ja tulen sitä vielä teiltä tarvitsemaan.


      • A
        elisakettu kirjoitti:

        Kiitos tuetanne kanssakulkijat. Olen arvostanut tukeanne tähän asti ja tulen sitä vielä teiltä tarvitsemaan.

        > Olen arvostanut tukeanne tähän asti ja tulen sitä vielä teiltä tarvitsemaan.

        Kollektiivina meidän on mahdollista paikata sellaisina hetkinä, kun jollakin on voimat lopussa tai muuta eli voidaan lapsenvahti hankkia heti uus.


      • A kirjoitti:

        > Olen arvostanut tukeanne tähän asti ja tulen sitä vielä teiltä tarvitsemaan.

        Kollektiivina meidän on mahdollista paikata sellaisina hetkinä, kun jollakin on voimat lopussa tai muuta eli voidaan lapsenvahti hankkia heti uus.

        Juuri tätähän minä palstalaisissa arvostankin. Lapsenvahteja toki tarvitsen, ja jaan omia voimiani kykyjeni mukaan.


    • j.o.k.u.

      Plaah...

      • j.o.k.u.

        Ei ole aavistustakaan kumpaa tuo yöllinen kommenttini oli enemmän...Omaa turhautumistani, vai vastaus aloitukseen...Jotenkin luulen kyllä, ettei tuohon kellonaikaan lukutaito ole ollut paras mahdollinen, joten veikkaan ensimmästä.


      • d.i.c.e

        Itse ajattelin samaa n. 10 minuuttia sitten. ;)
        Weird...


    • Mistä piilosta Temppu tän nosti, kun en ollut huomannut?

      Mutta huh, mikä tarina, elisakettu! :o

      *halirutistus*

      • Ai niin tämä. Olin jo unohtanut. Mutta on se totta mitä tuossa lukee. Syy miksi kirjoitin tuon, olin aika vihainen silloin. Johonkin mitä tapahtui palstalla. Asiat kirjoitettuna näyttävät oudoille. Onko ne todella tapahtuneet? Minulle? Ovat ne. En mahda niille mitään, mutta näistä olen silti yli päässyt. Enkä aio edelleenkään alistua kenekään tallottavaksi. Se oli oikeastaan kai tämän sisällön tarkoitus. Ja halusin antaa tämän tarinan palstalaisille siksi, että on aina toivoa. Sitä todella on. Vaikka minua ei aina uskotaan tai sanomaani, mutta aivan takuulla moni IRL-elämässä ei voisi kuvitella että nuo asiat ovat tapahtuneet minulle. Mutta koen että kärsimyksiä on jo kohtuudella minulle jaettu. En niitä kaipaa enää kovin monta.


      • elisakettu kirjoitti:

        Ai niin tämä. Olin jo unohtanut. Mutta on se totta mitä tuossa lukee. Syy miksi kirjoitin tuon, olin aika vihainen silloin. Johonkin mitä tapahtui palstalla. Asiat kirjoitettuna näyttävät oudoille. Onko ne todella tapahtuneet? Minulle? Ovat ne. En mahda niille mitään, mutta näistä olen silti yli päässyt. Enkä aio edelleenkään alistua kenekään tallottavaksi. Se oli oikeastaan kai tämän sisällön tarkoitus. Ja halusin antaa tämän tarinan palstalaisille siksi, että on aina toivoa. Sitä todella on. Vaikka minua ei aina uskotaan tai sanomaani, mutta aivan takuulla moni IRL-elämässä ei voisi kuvitella että nuo asiat ovat tapahtuneet minulle. Mutta koen että kärsimyksiä on jo kohtuudella minulle jaettu. En niitä kaipaa enää kovin monta.

        Isoäitini tapasi sanoa että 'kun maan päällä kärsii niin taivaassa saa kirkkaimman kruunun' Noilla kärsimyksillä saa varmaan timanttikruunun :)

        Mutta harppua voi soitella paljain päinkin. Elämä on ainutkertainen, sitä ei voi harjoitella, sen soisi olevan jokaiselle arvokas ja onnellinen. Mutta jostain ne vaikeudet vaan tulee, ihan tilaamatta itsekullekin, kuin pakollisena kontrastina hyville hetkille..


      • yxex kirjoitti:

        Isoäitini tapasi sanoa että 'kun maan päällä kärsii niin taivaassa saa kirkkaimman kruunun' Noilla kärsimyksillä saa varmaan timanttikruunun :)

        Mutta harppua voi soitella paljain päinkin. Elämä on ainutkertainen, sitä ei voi harjoitella, sen soisi olevan jokaiselle arvokas ja onnellinen. Mutta jostain ne vaikeudet vaan tulee, ihan tilaamatta itsekullekin, kuin pakollisena kontrastina hyville hetkille..

        Yxex; olet oikeassa. Olen todella nähnyt pahaa, mutta myös hyvää. Mistä muuten ammentaisin sen, minkä annan itsestäni? Se minuus, tai hyvyys siinä, tietenkin se on jostain lähtöisin. Minä en aio mitään kruunuseppeleitä ripustella päähäni. Enkä asettele toistenkaan ylle. Arvostukseni näkyy muissa teoissa ja sitä samaa odotan myös toisilta. Kunniamaininnoista kun ei aina ole edes hyötyä, joskus jopa vakavaa haittaa.

        Tuomalla sanoilla nämä asiat esille; sekin voi vaikuttaa tietysti hieman itsekkäille pyrkimyksille. Joita ne tavallaan ovatkin. Mutta omaa matkaahan minä teenkin. Tämä on minun tapani, kirjoittaa. Olen puhunut asioista. Mutta tietty ulottuvuus on tässä kun joutuu todella miettimään arvojaan, motiivejaan, tuntemuksiaan, tehdä havaintoja itsestä ja muista ja käyttäytymisestä. Kokemukset, mitä ne merkitsevät itselle? Mitä opin niistä?


      • elisakettu kirjoitti:

        Yxex; olet oikeassa. Olen todella nähnyt pahaa, mutta myös hyvää. Mistä muuten ammentaisin sen, minkä annan itsestäni? Se minuus, tai hyvyys siinä, tietenkin se on jostain lähtöisin. Minä en aio mitään kruunuseppeleitä ripustella päähäni. Enkä asettele toistenkaan ylle. Arvostukseni näkyy muissa teoissa ja sitä samaa odotan myös toisilta. Kunniamaininnoista kun ei aina ole edes hyötyä, joskus jopa vakavaa haittaa.

        Tuomalla sanoilla nämä asiat esille; sekin voi vaikuttaa tietysti hieman itsekkäille pyrkimyksille. Joita ne tavallaan ovatkin. Mutta omaa matkaahan minä teenkin. Tämä on minun tapani, kirjoittaa. Olen puhunut asioista. Mutta tietty ulottuvuus on tässä kun joutuu todella miettimään arvojaan, motiivejaan, tuntemuksiaan, tehdä havaintoja itsestä ja muista ja käyttäytymisestä. Kokemukset, mitä ne merkitsevät itselle? Mitä opin niistä?

        Me taidetaan kirjoitella sekä itsellemme että samalla toisillemme täällä ystävien kesken. Samasta puusta veistettyjä matkalaisia. Matkalla on aikaa kuunnella tarinoita elämästä.. :)


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe