pakko tehdä ihan oma aihe tänne ikävä palstalle jonne vielä toistaiseksi ohimenemätöntä tuskaani aina aika-ajoin saavun lievittämään, koskien tätä eriskummallisen shaisseban määrää mitä jengi tänne puskee koska minua vallan häiritsee jos henkilö, jonka ikäväkseni uskoisin luulevan minun olevan häntä kohtaan vihaisen välttelevä tai välinpitämätön, kuvittelisi että se olen minä ketä tänne tätä astetta angstisempien siiderilaskujen loppupuolella kehiteltyä sontaa on eksynyt suoltamaan.
viime kohtaamisemme oli yksi suuri väärinkäsitys, kunnon piste sen iin päälle jonka olin itse vasurillani piirtänyt. _toivoisin tosiaan että olisin sut huomannut, olisin tietysti sua moikannut ja tullut juttelemaan._ tämä on jäänyt ainoastaan häiritsemään
älä siis luule että sulle tänne mitään pahaa kirjoittaisin tai ylipäänsä susta ajattelisin. tilanne on se että en oikein voi suhun ottaa yhteyttä enkä kaiken jälkeen tiedä enää oisko siinä mitään järkeä edes, vaikka mieli tosin tekisi.
nii ja hei niitä tunnisteita, olen eräs jii ei jarkko ei janne ei juha ja ainut toiveeni on että jos joskus jossain vielä kohdataan voisimme tehdä sen hymyillen :)
viime kohtaamisemme oli yksi suuri väärinkäsitys, kunnon piste sen iin päälle jonka olin itse vasurillani piirtänyt. _toivoisin tosiaan että olisin sut huomannut, olisin tietysti sua moikannut ja tullut juttelemaan._ tämä on jäänyt ainoastaan häiritsemään
älä siis luule että sulle tänne mitään pahaa kirjoittaisin tai ylipäänsä susta ajattelisin. tilanne on se että en oikein voi suhun ottaa yhteyttä enkä kaiken jälkeen tiedä enää oisko siinä mitään järkeä edes, vaikka mieli tosin tekisi.
nii ja hei niitä tunnisteita, olen eräs jii ei jarkko ei janne ei juha ja ainut toiveeni on että jos joskus jossain vielä kohdataan voisimme tehdä sen hymyillen :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ai tämä olikin huomionkerjäysviesti jonka tarkoitus oli herättää hämminkiä. Yksinäisen ihmisen tapa saada edes jotain säpinää elämäänsä, siltä vaikuttaa.
Ihan sivusta vaan huomasin kun oli aloittaja niin kovin riidanhaluinen kaikkien kanssa.
Toivottavasti päiväsi sujuu hiukka mukavammissa merkeissä.
Mitä kevät tekee hulluille?
Kevät saa hullut reuhaamaan!
Kirjoitteleppa nyt sille kaipaamallesi Juhalle ihan oikealla nimelläsi, niin jos tämä Juha kiinnostuisi viesteistäsi.
Kun tuo S.... nimimerkki ei ehkä kerro Juhalle sitä, että Tuuli, Jaana, Minna tai Anne häntä kaipailee.
"Ai tämä olikin huomionkerjäysviesti.."
Kyllä ja sen tarkoitus on saavuttaa sen henkilön huomio kelle sen yritin suunnata, kuitenkin niin että vain hän sen pystyisi itselleen tunnistamaan. tiedän se on hankala tehtävä eikä missään mielessä mukavaa mutta ei se oman sos. tunnuksenkaan lukeminen tuosta ruudulta kovin riemastuttavaa olisi, tönkköä jopa. edellisessä lauseessa oli hieman huumoria lisätään vielä sekin ettei tarvitse luulla että olisin jollain tapaa riidan haluinen. se virka on langennut valitettavasti sinulle meistä kahdesta.
"jonka tarkoitus oli herättää hämminkiä."
et pysty täältä yhtään viestiä linkittämään joka ei toisi mahdollista hämminkiä sisältämättä niin selviä tunnisteita että niistä henkilö itse tai hänen lähipiirinsä pystyisi todellista 100% varmaa tunnistamista tekemään (tyyliin tuo ed huumorilla mainitsemani sossu tunnus joka varmaan vieläkin mieltäsi vaivaa).
"Yksinäisen ihmisen.."
helppoa se on mieltää joku joka käyttää aikaansa silloin tällöin tällaista juorupalstaa lukien yksinäiseksi ja yksinäinen voi olla monella tapaa. se mikä minulle on tärkeää on hyvät ystävät. ilman heitä olisin varmaan jossain ihan muualla kuin olen nyt. ehkä kommentoimassa 6:13 jonkun randomi ihmisen "once-in-a-lifetime" vuodatusta ikäväpalstalla mene ja tiedä. sen tosin tiedän että ystäväni ovat minulle tärkeitä, siis puhun todellisista ystävistä, en kavereista joiden kanssa käydään baarissa joskus viikonloppuisin vaan niistä jotka todella auttavat hädässä olevaa ja ovat luotettavasti tukena ja ovat aina olleet. siinä mielessä en ole yksinäinen. siinä toisessa mielessä olen ja siksi tänne vuodatan. tähän kohtaan voit avaa sen wikipedian ja laita siihen hakukenttään "rakkaus".
"..tapa saada edes jotain säpinää elämäänsä, siltä vaikuttaa."
voin kertoa että mä olen mestari antamaan väärän vaikutelman ehkä se on mun tapa testata onko vastapuoli jotenki hengellisesti ihan eri tasolla vai pystyykö samaistumaan laisinkaan. erikoislaatuinen muotti kaiketi. en väitä että kaunis sellainen välttämättä. niille ei ainakaan jotka eivät sellaista arvosta.
"Ihan sivusta vaan huomasin.."
ihanko sivusta vaan huomasit. tää oli paras tossa sun tekstissä toi kyllä hymyn huulille. ei ei sittenkään vaan sallimun nauraa :D
"..kun oli aloittaja niin kovin riidanhaluinen kaikkien kanssa."
jos joku suoltaa p*skaa tänne hänen kanssaan pitää olla riidanhaluinen. sellaista tekstiä joka herättää sitä hämminkiä mistä tuossa aiemmin itse mainitsit ! sulle kertauksena siis eli sellaista negatiiviseen sävyyn kirjoitettua tekstiä jossa yhdistyy se tunnisteettomuus eli väärä henkilö voi alkaa ajattelemaan pikku hiljaa että ne ovatkin hänelle suunnattuja. tän pitäis olla aika perus kauraa mutta en oo laisinkaan vakuuttunu että sä hiffaat puoliakaan mitä mä tässä yritän sanoa. itseasiassa en ois tohon sun paskakommenttiisi edes vastannut ellei se niin mukavasti pongauttais tätä koko satsia tonne ylemmäs(toivottavasti?) ja täten lisäis tsänssejä että tää sen oikean silmään sattuu osumaan.
"Toivottavasti päiväsi sujuu hiukka mukavammissa merkeissä."
päivistäni ja niiden mukavuudesta et tiedä hevon v*ttua niinkuin et siitäkään mitä olen läpikäynyt ja läpikäyn. älä ikinä luule tietäväsi mitään siinä mun neuvo sinulle. maailma on ihan tarpeeksi paska ilman ton kaltaista kirjotustakin mitä mun ekaan ja vikaan ketjuuni pääsit pudottamaan ja jos tää olisi tosiaankin HÄN ketä minulle vastaa tänne tähän tapaan niin silloin voisin jo varmuudella sanoa tuntevani ihmiskuntaa sen verran että ihmiset todellakin ovat poikkeuksetta vastakohta siitä mitä näyttävät tai antavat ymmärtää. toivon hartaasti että näin ei ole.
Tuo joka sulle v*ttumaiseen sävyyn vastasi, on joku Minna -niminen nainen Oulusta, ja hän kaipaa Juha -nimistä miestä. Hän tarttuu aina kaikkiin viesteihin, joissa puhutaan Juhasta, J-miehistä tai esiintyy kirjain J.
Hän kuvittelee, että ne liittyvät häneen -ovat joko tarkoitettu hänen härnäämisekseen, tai sitten "kirjoitettu hänen piikkiinsä" -näin hän on joidenkin toisten viestejä kommentoinut. Kohta hän varmaan väittää, että tuo mitä sanon ei pidä paikkaansa, mutta jos näitä palstoja vähän aikaa lukee, niin hän kyllä erottuu täältä, ja hänet oppii huomaamaan. En ole ainut, joka on tätä mieltä...
Joka tapauksessa, jos et ole Juha ja jos et tarkoittanut viestiäsi Minnalle, niin ei hätää -se jolle tarkoitit tämän, ei sulle inhottavaan sävyyn täällä vastaile, vaan se on tuo Minna...
Eli siis, olet itse J-mies, ja viestisi on tarkoitettu jollekin J -alkuisen nimen omaavalle naiselle ilmeisesti... Ymmärsinkö oikein? Mihin päin, ja voisitko hieman enemmän jotain tunnisteita laittaa vielä, kun ei tuosta sinun viestistäsi kuitenkaan voi oikein sanoa, että kelle se on.
kiitos sanasi tuovat lohtua. meitä on moneen junaan
ymmärsit aivan oikein. pakko myöntää että se on tosi paha kun vaikka sitä haluaa itselleen uskotella että kyllä jos se oikea tämän ajatuksella lukee niin tajuaa että minultahan tämä on. ja eihän se nyt kuitenkaan ihan niin mene..
teksti sinältöineen ja kirjoitustyylineen (hieman modifoituna tietysti koska tämän uskoisin hänen tunnistavan helpostikin) sisälsi jo aika monta tunnistetta suurin paino ehkä tuolla meidän viime "tapaamisella", enkä ole ihan täysin varma että haluan hänen tai jonkun hänen ystävänsä täältä vahingossa itsestään juttua löytävän, koska en tiedä miten hän siihen reagoisi. enpä itseasiassa tiedä tiedänkö enää oikein yhtään mitään jos näin näppärän hupaisasti voisi asian ilmaista.
ainut lisätunniste minkä nyt tähän pystyn laittamaan on että menee pk-seudulle .. noh, mikä jottei, menee pääkaupunkiin. saman j alkukirjaimen omaavalle naiselle jonka kaunis nimi mielestäni sopii hänelle ja on kirjainrakenteeltaan ja ääntyvyydeltään tietyissä rajoissa kovin samankaltainen omani kanssa :)
Ai Juhaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2010/04/08/539409.jpg
(Olet oikein hauskaaaaaaa)!!!!!
Ai.. onko se viesti minulle?? Mutta en osaa edes lukea!!!
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2011/02/23/832442.jpg
Sinun Murrrisi!!!! Rakkaudella!!! Juhalle vaalealle!!!
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2009/12/01/420795.jpg
Ja tämä hassuja eläinkuvia, yleensä kissakuvia tänne linkittävä henkilö on joku toinen Juhan kaipailija. Hän kaipaa vaaleaa Juhaa, kun tuo Minna taas on usein kertonut kaipaavansa tummaa Juhaa... Että hieman selvennystä! :D
Hulluja nuo venäläiset!
http://www.youtube.com/watch?v=k2-15mYWpmA&feature=related
Ai.. Minäkö olen hassu???
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2011/04/09/879097.jpg
Ainahan minä puhun: VAAAAALEAAAAA!!!
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2010/11/09/731835.jpg
Ja itse olen ruskea!!
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2010/05/11/570299.jpg
Tuo viimeisessä kuvassa oleva kissanpentu on kyllä punainen... Söpöjä ja hassuja kuitenkin kaikki. :)
hymyilisin sinulle sen jälkeen kun aiheutit minulle niin pahan mielen petetyillä lupauksillasi, etkä ole tehnyt elettäkään korjataksesi aikaansaamaasi. Mielestäsi olen yhtä väärinkäsitystä koko ihminen ja vaan joku, tajusinhan mä sen siinä vaiheessa kun kerroit että silloin kun sen ja sen kanssa... sä aikaansait olon ettei mulla ole mitään väliä sulle ja miten sen jälkeen vielä toivoisit että hymyilisin?
Tee tilanteelle jotain jos voit, taisiis tottakai voit jos vain haluat. Jollet tee oletan, että tarkoituksesi oli aiheuttaa pahaa oloa ja harmia ja surullista mieltä minulle. Koko jutun idea.
se oli se idea, niin se ei ole ok.
Mitä vahvemmin uskon siihen, sitä vahvemmin todellakin olen vihainen.
ei ole jutun idea tuoda pahaa mieltä.
kyse on toiseksi viimeisimmästä lauseestasi jonka olen sinulta kuullut. vinkkinä sanoisin että se ei ollut suomen kieltä.
jos elät uskossa että minä tänne jotain pahaa sinusta kirjoitan tai ylipäänsä mitään kirjoitan, olet väärässä. tätä ketjua lukuunottamatta luonnollisesti.
se oli tämän kirjoituksen tarkoitus ei muuta eikä mitään muuta.
kyllä jonain päivänä ymmärrät, tai sitten et.
enkä nyt oikein usko että olisit se henkilö jolle tätä yritän suunnata, mutta jos tosiaan olet niin tiedät että tehtyä ei saa tekemättömäksi ja en ole lainkaan ylpeä tavasta jolla asian olen hoitanut..
no niin, sheissea on ollut ihan kiitettävästi, mutta nyt ei jaksa enää lapioida. Tulee pihatöitäkin kohta, jotta niin, jos lopettaisit sen heittämisen itsekin, vasurilla. Mietin vähän, että mikähän sitten loppupeleissä oli sun kirjoituksen tarkoitus? Varmistaa hymyily, jos kohdataan? Ei nyt niin kovin hymyilytä tällä hetkellä juuri mikään, mutta mistäs sitä tilanteita etukäteen tietää. Jos sattuisin olemaan se, jolle kirjoitat, sillä oikeassa aivolohkossa napsahti joku piuha silleen.
Olisko noita väärinkäsityksiä tullut mitta täyteen, ajattelen vaan, että aiotko jättää ne sellaisiksi, vai mikä mahtaa olla sun tarkoitus, kun tällaisia kirjoittelet.