Olen ollut kaukosuhteessa lähemmäs 2v 4kk olemme nähneet muutamaan otteeseen, ja olemme lähentyneet hirveästi. Koko ajan tuntuu että ikävä sisällä senkun kasvaa ja kasvaa joskus tuntuu ettei järkikään päässä enää toimi.
Olemme jutelleet lähi aikoina tulevaisuudesta, minä opiskelen vielä hän valmistui jo. hän suunnittelee omaa firmaa ja hänellä on edellisestä suhteestaan yksi lapsi. Minä olen 17 ja hän on 23.
rakastamme toisiamme tosi kovasti, välillä riitamme ovat pienestä tehtyjä härkiä. hän on erittäin mustasukkainen, ja huolehtivainen.
Haluaisin jutella asioista vakavasti mutta hän ei ota asioita vakavasti,
olen sanonnu hänelle että kihlat ei olis pahat mutta hän ei noteeraa.
Emme ole olleet yhdynnässä että hän ei ainakaan haluua vain yhtä asiaaa.
Mikä avuksi Silmien aukaisuun ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja jäin kiinni pettämisestä mikä tapahtui yli vuosi sitten miten saisin kaiken taas sujumaan oikein ? En pettänyt sillä tavalla että yhdynnässä oltais oltu mutta treffailin toista...