Sisaret

Ystäväni tapaili erästä miestä parin-kolmen viikon aikana.

Jo sinä aikana ehti kerran tulla riita, jonka päätteeksi seurasi pientä tönimistä rappukäytävässä. Kun kuuntelin sitä juttua, tajusin anteeksipyyntöselittelyistä ja sitä seuranneista keskusteluista kuinka hienosti tämä mies siirsi sen käsirysynkin kauniisti (johon kaverini ei vastannut muuten kuin huutamalla rapussa, että päästä irti) vastapuolen syyksi.

Kun tilanne oli toistumassa, ystäväni päätti ottaa samantien ritolat. Tästä on seurannut pari kuukautta (vertaa parin-kolmen vkon suhteeseen!) kestänyt pommittelu sähköpostein (ensin tekstareilla mutta vaihtoi heti numeron).
Niin sairaita maileja en olekaan oikeastaan koskaan lukenut.

Jonkinasteista stalkkailua pihalla. Kirjeitä ilman postimerkkiä tiputettu luukusta.

Tätä sivusta seuraavana ja samalla tukea antavana huomaan sen hulluuden paljon selkeämmin. Saatoin kertoa samanlaisesta tilanteesta omalla kohdallani mutta näkemättä sitä niin kirkkaasti. Nyt kun kyse ei ole omasta itsestä (jolla selkeästi ei ole ollut niin väliä), koko kuvion sairaus esittäytyy aivan toisella tavalla.

Jokaiselle toipujalle olisi hyvä löytää vertaistukea. Se auttaa myös itseä niin kuin tarkoitus onkin. Enkä tiennytkään olevani näin suureksi avuksi jollekin toiselle. Ollaan jo saatu jätkä jonkinlaiseen järjestykseen avustuksellani mutta miksei samaa pontta saa omaan elämään ?

Samalla, omaan tilanteeseen voimattomammin suhtautuessani, huomaan antamani tuen vaikuttavan vähitellen omaan suhtautumiseenikin tervehdyttävästi.

Auta toisia jotta voit auttaa itseäsi. Auta itseäsi jotta voit auttaa toisia. Näin kulkemamme polku pysyy suorempana.
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulle tulee mieleen joskus seurustelun alkuaikoina kun narsisti, joka asui toisella puolella kaupunki, jostain syystä oli eksynyt kotitaloni nurkille. Itse ajattelin, että voi kunpa herttaista, tyyppihän on niin ihastunut. Vaikka stalkkaamassahan tuo oli. Olin silmittömän pakkomielteisen ihastunut tyyppiin, etten enää ajatellut järkevästi.

Ja jos taas joku kaverini mainitsisi, että hänen joku ihastuksensa on hänen kotitalonsa nurkilla (paikassa, jossa henkilöllä ei ole mitään muuta tekemistä), niin kyllä varoittaisin. Mutta joskus sitä sokeutuu. En sano, että rakkaus on sokea, koska todellinen rakkaus on jotakin ihan muuta kuin pakkomielteinen kiinnostus narsistiin.

Äänestä

Tuollaisia piirteitä narsistin käytöksessä saattaa olla jo suhteen alussa minkä toinen tulkitsee ihastumiseksi vaikka saattaa jonnekin "taustalle" jäädä kummittelemaan ajatus että onko tuo nyt ihan normaalia.
Usein toivon että voi kunpa ihmiset osaisivat tulkita narsisitin käytöksen jo alussa oikein eivätkä jatkaisi suhdetta vaikka narsisti vannoisi kuinka paljon vain rakkauttaan ja niin säästyisivät paljolta pahalta elämässään.
Jotenkin tuntuu siltä, että jos tapaa ihmisen joka heti suhteen alussa tuntuu vannovan LIIAN kiihkeästi ihastumistaan ja rakkauttaan ja itsellä on vaikeuksia pysyä perässä ja tunne että tulisten lemmenvalojen sijasta mieluummin ajattelisi että katsotaan ajan kanssa mitä tästä tulee ja tulee vähän sellainen tunne että toinen vaatii yhtä tulista rakastumista, niin sellaista kannattaa varoa. Ja sitä paitsi jos kyseessä on narsisti niin hänellä voi olla samaan aikaan useampikin joihin hän on yhtä tulisesti "rakastunut" = narsisti kerää uhreja, koukuttaa useampaa samaan aikaan.

Äänestä

Pysykää lujina sisaret!

Tämä ei ole mainos.

Äänestä
  • :DD
    "Tämä ei ole mainos"

    Mite se sääkii ny tuollaill vakaval asial... Joo, aito hissunkissuntyyli kehiin.. parisuhde mummolaan asti kahville, pariin kertaan epämääräisiin olosuhteisiin venymään tylsänä, parit yhteiset rilluttelureissut jne.. niin eiköhän se luonne sieltä kuoriudu esiin. Jos ei paljon naurata, niin ei kyllä kannata.... muu kuin unohdus..

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    :DD

    Etsin sitä ihkua lentoemokuvaa mut ei löytynyt.

    http://s4.postimage.org/i833uypo1/Goodmorning333q.gif

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9507895 kirjoitti:

Ystäväni tapaili erästä miestä parin-kolmen viikon aikana.

Jo sinä aikana ehti kerran tulla riita, jonka päätteeksi seurasi pientä tönimistä rappukäytävässä. Kun kuuntelin sitä juttua, tajusin anteeksipyyntöselittelyistä ja sitä seuranneista keskusteluista kuinka hienosti tämä mies siirsi sen käsirysynkin kauniisti (johon kaverini ei vastannut muuten kuin huutamalla rapussa, että päästä irti) vastapuolen syyksi.

Kun tilanne oli toistumassa, ystäväni päätti ottaa samantien ritolat. Tästä on seurannut pari kuukautta (vertaa parin-kolmen vkon suhteeseen!) kestänyt pommittelu sähköpostein (ensin tekstareilla mutta vaihtoi heti numeron).
Niin sairaita maileja en olekaan oikeastaan koskaan lukenut.

Jonkinasteista stalkkailua pihalla. Kirjeitä ilman postimerkkiä tiputettu luukusta.

Tätä sivusta seuraavana ja samalla tukea antavana huomaan sen hulluuden paljon selkeämmin. Saatoin kertoa samanlaisesta tilanteesta omalla kohdallani mutta näkemättä sitä niin kirkkaasti. Nyt kun kyse ei ole omasta itsestä (jolla selkeästi ei ole ollut niin väliä), koko kuvion sairaus esittäytyy aivan toisella tavalla.

Jokaiselle toipujalle olisi hyvä löytää vertaistukea. Se auttaa myös itseä niin kuin tarkoitus onkin. Enkä tiennytkään olevani näin suureksi avuksi jollekin toiselle. Ollaan jo saatu jätkä jonkinlaiseen järjestykseen avustuksellani mutta miksei samaa pontta saa omaan elämään ?

Samalla, omaan tilanteeseen voimattomammin suhtautuessani, huomaan antamani tuen vaikuttavan vähitellen omaan suhtautumiseenikin tervehdyttävästi.

Auta toisia jotta voit auttaa itseäsi. Auta itseäsi jotta voit auttaa toisia. Näin kulkemamme polku pysyy suorempana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu