Nyt kun on tulossa nuo kuninkaalliset häät, vieraille on lähetetty parikymentäsivuinen opas etiketistä. Siinä on kaikki teekupin oikeasta otteesta lähtien.
Suomeenkin on tullut yksi kutsu, lieneekö meidän pressalle? Halosella onkin opettelua jo tavallisistakin tavoista, saati kuninkaallisista.
Olen joskus ihmetellyt miksi uusille presidenteille ei opasteta tapakäytöstä?
Kun Haloseltakin on selvästä jäänyt pöytätavatkin vähemmälle huomiolle, saa aina suuresti hävetä, kun telkkarissa näytetään pätkiä jostain edustilaisuuksista, joissa hän esiintyy. Viinilasiakin pitää kuin jotain perunanuijaa, ei ole tapahtunut mitään kehitystä koko hänen aikanaan.
Kuninkaalliset häät
pöytätavat kunniaan
2
531
Vastaukset
- ((--))
Hyvätapaisuutta on olla huomaamatta toisen osaamattomuutta.
Sen vuoksi en itse pidä ihmisistä, jotka ylikäyttäytyvät ja täten peittävät epävarmuuttaan ihmisinä. Kun joku osaa olla kohtelias ja ystävällinen kaikille, sanoisin, että siinä menee hyvien käytöstapojen raja.
Hyvätapaisuus on muutoinkin kuin hauras kuori, joka joillakin kestää haasteet ja joillakin se jää vain pinnalliseksi. - .
Riku on ihan saatanan tyhmä eikä tajua mistään mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243