Vaaleihin oli enää muutama päivä. Kaikki oli hyvin... vai oliko? Eräänä aamuna ihmiset itkivät hysteerisinä vaalimainosten äärellä. Oli tapahtunut aivan hirveitä. Yön aikana joku oli pilannut mainokset lisäämällä niihin poliitikkoja irvailevia kommentteja. - Tämä on ihan kamalaa. Inhottavaa. Pyhät vaalijulisteet on häpäisty. Kuinka nyt osaamme äänestää? eräs perheenisä huusi ja ripotteli päälleen tuhkaa. Hänen lapsensa itkivät lohduttomina.
- Pahimman luokan vandalismia sanon minä. Miten jaksan enää elää, sanoi joku toinen ja teki ristinmerkin. Muutama vanha rouva pyörtyi.
Silloin vanha mies kohotti kätensä ja vaati puheenvuoroa. - Tällaista pilailua emme voi kerta kaikkiaan sietää. Yhteiskunnan kaikkein pyhimmät arvot ovat vaarassa. Kenties koko olemassaolomme on uhattuna. Mutta on eräs keino. Soitetaan apuun poliisin erikoisryhmä Muurahaiskarhu!
Väkijoukosta kuului hyväksyvää hyminää ja virrenveisuuta. Ei kun tuumasta toimeen. Pian paikalle saapuikin renkaat kiljuen monta kymmentä mustaa maijaa, joista ryntäsi esiin tusinoittain panssariliiveihin sonnustautuneita karskeja miehenköriläitä. Heidän vainukoiransa nuuskivat hetken julisteita. Sitten koirat alkoivat juosta jolkottaa kohti pohjoista. - Ne saivat vainun! Aletaan painua, huusivat poliisit ja heiluttelivat pamppujaan ja ampuivat innoissaan ilmaan muutaman sarjan.
Operaatio Muurahaiskarhu
11
120
Vastaukset
- poliisionystäväsi
Kaukana verikoirien edellä pötki läähättäen pakoon säälittävä ruipelo nimeltä Hemmo. Hän oli todellinen luuseri, elämässään epäonnistunut eläinaktivisti. Hemmo oli aikoja sitten ylikouluttanut itsensä ja siten syrjäytynyt työmarkkinoilta. Eikä työelämään muutenkaan olisi huolittu Hemmon kaltaista rumilusta, jonka päähän ei mahtunut muuta kuin eläinten ja lähimmäisten auttamisen kaltaista moskaa.
Niin, Hemmo oli todellinen surkimus. Mikä pahinta, hän ei koskaan katsonut Maikkarin kehittäviä tv-visailuja eikä suurin pudottaja-tosi tv ohjelmia. Siksi hänen aivonsa olivat alkaneet surkastua eikä hän ymmärtänyt miten ihana nyky-yhteiskunta on.
Verikoirien haukunta kuului jo lähempää ja Hemmon kylkeen alkoi pistää. Hän alkoi kangistua ja maitohapot kertyä lihaksiin.
Poliisien johtaja oli nimeltään Reiska Pitkäkoura. Häntä sanottiin Iso-Reiskaksi eikä syyttä, sillä hän muistutti paljon Arnold Schwarzeneggeriä. Iso-Arska oli todellinen terminaattori, jonka äärimmäisen herkkä liipasinsormi oli jo koitunut monen eläinaktivistin ja muun yhteiskunnan hylkiön kohtaloksi. - poliisionystäväsi
- Muistakaa miehet että vastassamme on yhteiskunnan vihollinen nro 1. Ei siis anneta armoa eikä oteta riskejä. Tarkistakaa että kaikilla on kovat piipussa!
karjui Iso-Arska naama punaisena.
Miehet latasivat lippaansa juostessaan.
- Ei sitten säästellä kuteja. Se heppu häpäisi kaikkein pyhimmän. Sillä mikään ei ole niin pyhää kuin vaalimainos. Kuten kaikki tiedämme, poliitikot ovat pyhimyksiä ja vaalimainokset ikoneita, lisäsi Iso-Arska.
Hemmolla oli vielä reilusti etumatkaa mutta hän alkoi kertakaikkiaan hyytyä. - Olisinpa hiihtäjä niin pistäisin epoa, hän huohotti. - poliisionystäväsi
Silloin Hemmo huomasi että katuojassa lojui hylätty hiihtoliiton laukku. - Olisikohan tuossa epoa, hän puuskutti. Hemmo pysähtyi hetkeksi ja avasi laukun. Siellä oli kuin olikin lasiampulli ja ruisku. Ampullissa luki kolme kirjainta: "EPO". - Jumala on sittenkin olemassa, puuskutti Hemmo ja hetkeäkään epäröimättä ruiskutti pakaralihakseensa ampullin sisällön.
Doping vaikutti välittömästi: Hemmo alkoi juosta kuin Lätsä-Pekka aikoinaan ja etumatka takaa-ajajiin alkoi nopeasti kasvaa. - poliisionystäväsi
Samaan aikaan minsteri puhui TV:n ylimääräisessä uutislähtetyksessä.
- Kansalaiset! Me elämme ihanassa onnelassa nimeltä hyvinvointivaltio jossa melkein kaikki ovat onnellisia. Mutta keskuudessamme on muutamia inhottavia luusereita jotka yrittävät tuhota hyvinvointivaltion. Meitä politiikkoja esittäviin ikoneihin on kohdistunut viime päivinä järjetöntä väkivaltaa. Ja väkivalta on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä.
Siksi poliisin erikoisjoukoille on annettu poikkeuslailla laajat lisävaltuudet. He saavat vastedes käyttää väkivaltaa miten paljon tahansa jotta hyvinvointivaltion vaarantava väkivalta saadaan loppumaan.- poliisionystäväsi
- Eikä siinä kaikki. Tänään on avattu vihjepuhelin johon voi tehdä ilmiannon ikonien tärvelijästä. Viihjepalkkio voi olla pian sinun joten rohkeasti vaan soittamaan ja ilmiantamaan hyvinvointiyhteiskunnan viholliset!
- poliisionystäväsi
- Ilmianto on pakollinen ja myös ne ihmiset pitää ilmiantaa jotka ovat jättäneet ilmiannon tekemättä. Meidän on otettava ilmiantaminen kansalaisvelvollisuudeksi! Sillä vain tekemällä ilmiannon saa synnit anteeksi,
ministeri lisäsi tuiman näköisenä.
Uutislähetys päättyi ja TV-ruudussa alkoi soida Porilaisten marssi ja välkkyä punaisella ilmiantopuhelimen numero. - 123212
Ihmiset katsoivat TV-ruutua kyynelsilmin ja sisällä ääni huusi toistuvasti: "isänmaan puolesta,yhteiskunnan viholliset kuriin, äänestä numeroa 666", ja tuli mainosten aika.
Se oli vaalimainos, jossa oli riutunut lapsi ja poliitikko tuli ja tarttui lapsen käteen ja nosti hänet jaloilleen. Ja seuraavassa kuvassa oli nuori siististi pukeutunut ihminen joka oli tuo riutunut poika ja hän kertoi: Olin aivan kuoleman tuskissa kun poliitikko pelasti minut, mitä tahansa olisi voinut tapahtua, olin ajautumassa jo yhteiskunnan viholliseksi, kun kuin ihmeen kaupalla poliitikko katsoi minuun ja pelasti minut.
Taustalla välähti hymyilevän poliitikon kasvot.
Samalla kävelikin jo ruudulla poliitikko pyhässä puvussaan ja kansa hurrasi häntä.
Taivaalta satoi rahaa kansan päälle ja kansa hyppi riemusta, ja taustalla näkyi kuinka poliisipartio hakkasi pampuin aktivisteja ja kansa sai liittyä mukaan pamputtamaan yhteiskunnan vihollisia.
Äänestä numeroa 666 teksti vilkkui ruudulla.
Hypnoosi toimi, ihmiset alkoivat täristä ja hurmoksessa hokea, täytyy äänestää 666, täytyy äänestää 666 ... - jojo.
Epon vaikutus alkoi hiipua ja Hemmo taas hyytyä. Silloin hän huomasi kadulla raollaan olevan viemärinkannen. Hemmo kömpi viemäriin ja huomasi joutuneensa moderniin laboratorioon. Se oli hiihtoliiton salainen doping-laboratorio!
Luettuaan käyttöohjeet Hemmo suoritti itselleen nopean veritankkauksen ja piikitti itseensä reilusti lisää epoa ja kasvuhormonia.
Hemmo kömpi takaisin päivänvaloon ja pinkaisi hurjaan vauhtiin.- ...
Mannerheimintiellä, tiedättehän siinä Urkin lammikon luona, se yhä yritti yrittämistään kiihdyttää vauhtiaan päästäkseen lentoon, mutta tuo preeriakojoottijalkainen alkoikin muuttua nyt keltaiseksi räpyläjalaksi.
Mitä ihmettä!
Hemmo muotoutui urbaaniksi kumiankaksi! Ja nehän eivät todellakaan osaa lentää. (Oh! … titta bara kumiankka hikipedia.)
- 7892
Hemmo päätti pikaisesti uutta voimaa täynnä ollessaan käyttää yhteiskunnan omia aseita yhteiskuntaa vastaan, ja hän juoksi kioskille ostamaan iltalehden.
Voi ei, hän huokaisi nähdessään television toistamassa salkkareita nurkassa ja väkeä oli kokoontunut vastaanottimen ympärille.
Myyjäkin oli hypnoottisesti kiinni lähetyksen voimassa, sillä hän ei heti huomannut Hemmoa.
Kun myyjä vihdoin havahtui, hän tarkaili Hemmoa katseellaan arvostelevasti, koska hemmon pukeutumistyyli oli erilainen eikä hänen hiuksensa ollut kammattu.
Mutta Hemmon iskiessä Iltasanomat kassalle, myyjä hymyili ystävällisesti, kuin hän olisi tavannut sukulaisensa ja Hemmo maksoi lehden ja jatkoi pakoaan kohti metsää.
Arska oli ottanut ohjat omiin käsiin ja kiertänyt lait ja alkoi jäljittää Hemmoa hänen kännykän kautta ja teleoperaattori antoi tarkat tiedot 5m tarkkuudella missä Hemmon puhelin sijaitsi.
Hemmo parka, ei hän ollut koskaan kuullutkaan, että kännykkä voidaan jäljittää, joten hän oli juoksemassa kohti tuhoaan.
Hemmo juoksi ja juoksi kunnes tuli aidatulle alueelle metsässä ja jonkin matkan päässä näytti olevan televisiolähetinmastokin.
Hän kiipesi aidan yli ja juoksi kohti punaista varastorakennusta joka sijaitsi alueen keskellä.
Varastorakennus ei ollut lukittu, joten Hemmo pääsi sisälle ja huomasi rakennuksen olevan tyhjä.
Sisällä hän alkoi lukea ostamaansa iltalehteä ja huomasi tuon saman rakennuksen jossa hän nyt oli, olevan lehden sivuilla.
Venäläiset olivat ostaneet tämän rakennuksen suomesta, eikä kukaan tiennyt miksi ja mikä tarkoitus sillä oli.
Hetken kuluttua oli jo Arskan komentamat poliisivoimat saartaneet alueen, mutta Hemmo oli onnekas, sillä nyt toimittiin vieraan valtion alueella, joten poliisivoimat eivät uskaltaneet astua alueelle.
Pian paikalle oli saapunut myös uutistoimittajia ja uutisten suorassa lähetyksessä kerrottiin takaa-ajosta.
Hemmo parka, sillä hän oli ainut kuka tiesi mitä rakennuksessa on ja nyt Hänestä ja hänen tiedoistaan oli kiinnostunut koko suomi ja jopa Venäjän mafia sekä NATO. - 78346
Uutisankkuri aloitti uutislähetyksen:
Olemme seuraamassa harvinaista tilannetta jollaista ei ole ennen ollut, Meillä on suora yhteys poliisivoimien komentajaan Reiska Pitkäkouraan.
Mitä on tapahtumassa herra Pitkäkoura?
Reiska Pitkäkoura: Niin, olemme tulleet tilanteeseen, joka osoittaa nyt maailmalle, että ilman poliisivaltiota emme pärjää.
Sillä kuka tahansa saattaa hyökätä kansan kimppuun näin hirveästi ja yrittää tuhota yhteikuntamme perustan, Kapitalismin ja kapitalistihallituksen.
Näin ollen meidän tulee saada täysi kontrolli jokaiseen ihmiseen.
Näettehän mitä on jo tapahtunut, töhrimistä ja verorahoilla ostetut vaalimainokset on tuhottu.
Kansan maksamat mainokset kun eivät ole mitään halpoja, tässä meidän vihollisemme on jo hävittänyt miljoonia kansalaisten verorahoja, töhrimällä mainokset.
Rikollinen on saatava kiinni ja hänet on pistettävä vastuuseen asiasta.
Juuri näiden yhteiskunnan vihollisten takia, joita kutsumme sisäpiirissä nimellä "Saasta" on valtion leikattava sieltä missä ei ole koskaan ollut tarpeeksi, ja mainostettava yhä suuremmilla määrärahoilla nykyistä hallitusta.
Meillä on lähetyksessämme myös suora yhteys valtion rahapussinvartiaan (nimi muutettu) Jouko Valuuttaan ( nimi muutettu ).
Millaisia vaurioita on jo syntynyt?
Jouko Valuutta: No me ollaan jo jouduttu ottamaan lainaa ja paljon jotta voimme maksella muidenkin lainoja, eikä meillä riitä enää edes resursseja enää valvoa vaalimainoksia, joten lisää lainaa on otettava.
Toimittaja: miten nyt on käymässä kun uusi puolue PerusNatsilaiset (nimi muutettu) ovat voittamassa vaalit?
Jouko Valuutta: Aivan selvästi tulee "jytkähtämään", ja vielä oikeudenmukaisempaan suuntaan, joten näyttää siltä että pian ei verorahoja syöstä turhuuksiin, jota olemme edellisessä hallituksessa jo kauan tehneet.
Mitäs he aikovat tehdä kun pian on taas monta kansanedustajaa työttömänä ja on todellinen vaara heillä joutua oikeisiin töihin, ja sitä emme halua.
Toimittaja: Kyllä kuulostaa vaaralliselta, mutta vaikka mitään ei ole vieläkään tapahtunut, niin koko maailman mediat ovat jo ehtineet aivopestä ihmiset ennakkoluuloilla ja muilla natsismiin liittyvällä propagandalla, joten hätä ei ole niin suuri miltä se näyttää.
Olemme saaneet jopa Entisiltä presidenteiltä KÄÄPIÖ lausunnon, joka todella osoittaa kuinka sivistynyt Eliitti on.
Jaakko Valuutta: ( nimi taas muutettu, lienee joku takinkääntö temppu )
Totta, koko maailma huokaa jo tulevaa muutosta vastaan jossa Oikeus astuu voimaan, sen voimme lukea lehdistä ja katsoa televisiosta. Uskokoon kansa nyt lehtiä ja televisiota (salainen nimi Medialle) niin teemme mekin.
Hemmo oli tällä aikaa yhä hallissa ja luki iltalehteä. Hän oli tietoinen nyt että Venääjää nuoleva hallitus ei todellakaan anna poliisille lupaa astua heidän alueelleen ( suomessa sijaitseva ). Hän oli siis turvassa, mutta mitä hän tekisi seuraavaksi, siitä hänellä ei ollut tietoa.
Hän päätti soittaa puhelun......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768