En voi käsittää tätä vieläkään! Vielä eilen kissani leikki iloisena toisen kissamme kanssa. Perheeseemme tullut pikkukissa oli hyvin innokas kokeilemaan vanhan rouvamme kärsivällisyyttä. Miisa olisi täyttänyt kesäkuussa (laskelmiemme mukaan) 20 ja isot pirskeet tietenkin olisi järjestetty. Miisa eli pitkän ja onnellisen elämän, jos ei ensimmäistä kolmea-neljää vuotta otettu huomioon. Eläinlääkärin arvion mukaan Miisa oli meille tullessaan noin kolmevuotias. Alkuun se oli arka mutta pian sopeutui ja sisäkissana viihtyi oikein hyvin. Kesäisin sai nautiskella maalla vapaudesta entisen koiramme ulkotarhassa (jota vähän korjailimme ja rakensimme aukon ja luukun mökin ikkunaa vasten, josta Miisa pääsi sisälle halutessaan). Vanhoilla päivillään Miisa koki järkytyksen, kun otimmekin yhtäkkiä toisen kissan (haimme löytötalosta pienen Tiuku-nimisen kissan). Tiuku on nyt meillä ollut noin kolme viikkoa. Nyt syytän itseäni että jos Miisa loukkaantui uudesta tulokkaasta ja olisi elänyt kauemmin jos olisimme keskittyneet vain siihen. Miisa ei ehtinyt hyväksyä Tiukua vaan sähisi sille, välillä se antoi kuitenkin tulla lähelle. En vielä käsitä tätä. Tänä aamuna Miisa löytyi sänkyni alta unessa. Eläinlääkäri totesi, että ilmeisesti on vanhuuteen kuollut. En vielä tiedä suostunko ruumiinavaukseen. Itkettää.
Elämäni surullisin aamu!
Kirsi
11616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Surullista...
Jos haluat ottaa pikkukisulle kaverin, kannattaa lukea Helena Telkänrannan kirja Matka kissan mieleen, siitä löytyy hieman vinkkejä miten kissat tutustutetaan toisiinsa, niin että on niiden kannalta helpompaa.
Vielä kerran osanottoni.
Älä syytä itseäsi.
Sillä kuulostaisi siltä että Miisasi todellakin kuoli vanhuuteen. Jos hän oli 20, se on todella huima ikä, oma rouvamme kuoli 17v
Aina jos kissa elää yli 15v se on hyvä
Ja yksi neuvo sinulle suruun, muistele hyviä hetkiä, anna kissan elää vielä niissä, muistele miten Miisa tuli taloon jne.
Voin todeta että muistat näin kissasi aina (ainakin itse vielä muistelen hyvällä näin 6v jälkeenkin)
Osanottoni
Voi otan osaa, kissan menettäminen on kova paikka. Älä kuitenkaan syytä itseäsi, nyt oli Miisan aika lähteä. Muistele yhteisiä Miisan kanssa vietttyjä hetkiä ja ole niistä kiitollinen.
Miisa on kyllä elänyt kiitettävän pitkän elämän ja tuon ikäisellä kissalla lähtö sateenkaarisillalle voi sattua milloin vain, joten älä syytä tapahtuneesta itseäsi, että tuo toinen kissa ilmestyi kuvioihin. Toki on voinut olla Miisalle kova paikka jos ei ole elämänsä aikana muihin kissoihin tottunut ja vanhuuden päivillään sellainen taloon ilmestyy, mutta lohduttaudu sillä että kissanne sai viettää viimeiset hetket kotonaan, sai lähteä pois luonnollisesti eikä teidän tarvinnut tehdä viimeistä päätöstä. Voimia kestää suru!
Olen todella pahoillani..
Nämä kissojen kuolemat koskettavat, kun itselläkin on kissoja. Toinen meidän kissoista on jo 15 vuotta, joten kohta sekin varmaan potkaisee tyhjää.
Kuitenkin koita pärjäillä. Kaikkea hyvää sinulle.
Otan osaa. Kissan kuolema on aina rankka kokemus.
Minun ensimmäinen kissani jouduttiin lopettamaan sillä hän sairastui (ikinä enne ei ollu kipeä kertaakaa) melkein 18vuotiaana :((((
...ja lämpimät ajatukset surusi kestämiseen.
Sitä on surun keskellä vaikea ymmärtää, että meillä kaikilla on aikamme lähteä täältä. Turhaan siis kannat syyllisyyttä siitä.
Sinulla on varmasti paljon hyviä muistoja Miisa-kisusta, joten keskity niihin ja tallenna ne lämmöllä sydämeesi.
Älä unohda, että sinulla on nyt uusi nuori elämä huolehdittavanasi.
Jouduin valitettavasti samaan tilanteeseen eilisiltana. Kissamme 10v. oli ilmeisesti joutunut auton töytäisemäksi/jonkun sairaan kohteeksi, hengitti katkonaisesti, ja kun lähdin hänen luotaan kuulin vielä kehräystä, kun hetken päästä palasin, oli tuo suloinen ystävämme siirtynyt kisujen taivaaseen.. Toivottavasti siellä on hyvä olla.
Rakasta perheenjäsentämme kaivaten, Black Velvet
on sellaista.. kakkaa... Pärjäile..
Otan osaa....
Heipähei.
Ensiksikin osanottoni. Rakkaasta - oli se sitten ihminen tai lemmikki - on vaikea luopua. Lemmikki on kuten perheenjäsen: tärkeä ja rakas. Kuten kaikki ovat sinulle kirjoittaneet, älä syytä itseäsi. Miisa -kissasi oli todella iäkäs ja hänen aikansa oli tullut. Kuten sinulle on myös kirjoitettu, oli hienoa, että Miisa sai nukahtaa ikuiseen uneen kotonaan, luonnollisesti. Annan sinulle hyvän ohjeen: sure asia rauhassa, mutta älä syytä itseäsi. Ajattele Miisaa lämmöllä ja rakkaudella: hänellä on varmasti hyvät olot kissojen taivaassa.
En tiedä, minne olet hänet haudannut, mutta jos hän on esim. haudattuna kotipihaasi, vie sinne kynttilä, valokuva tai joku pieni muistoesine. Ota vaikka tavaksesi käydä haudalla joka ilta pieni hetki. Jos hän on haudattuna kauemmaksi, sytytä vaikkapa illalla kotonasi kynttilä ja vietä pieni hetki hänen muistoaan ajatellen....
Olen kohtalotoverisi. Rakas kissani kuoli pari kuukautta sitten. Hän oli melkein 15 -vuotias. Suru oli suuri koko perheelle. Onneksi sinulla - ja minulla - on ihanat muistot "karvapalleroistamme". Kaikkea hyvää, voimia ja tsemppiä sinulle ja Tiuku -kissallesi sekä kaikille kissa -rakkaansa menettäneille!
ps. Jonain päivänä voit vielä hymysuin muistella Miisa -kissaasi ja hänen kommelluksiaan...