Oon 23-vuotias Ylivieskassa asuva miespuolinen henkilö. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, jota on esiintynyt ala-asteen alusta lähtien. Tosin vasta reilun parin vuoden ajan oon tienny mistä on kyse. Terapiassa oon käyny ehkä reilun vuoden ajan harvakseltaan, nyt se homma on tauolla. Kelan tukemaan terapiaan hakeutuminen on mulla vähän mietinnässä. Oon syöny propralia ja kolmea masennuslääkettä laihoin tuloksin. Kouluja oon käyny lukion ja amiksen verran, intissä olin siinä välissä. Tällä hetkellä oon työttömänä, eikä kovin suurta kiinnostusta ole työtä tehdäkään pelkojen vuoksi. Harrastuksiin vois laskea kuntosalin ja kitaralla rämpyttelyn, tosin molemmat on ollu ihan viime aikoina vähän vähemmällä kiinnostuksen puutteesta johtuen. Luonnettani voisin kuvata adjektiiveillä herkkä ja luotettava. Joskus hermostun aika pienistäkin vastoinkäymisistä, mutta ehkä sen vois laittaa stressin piikkiin. :) Alkoholia en juurikaan käytä, joskus saatan yhden tai kaks lonkeroa juoda, mutta siihen se sitten jää. Lähiaikoina oon ollu kokonaan ilman.
Tunnen itteni aika yksinäiseksi. Naista mulla ei oo, eikä oo ikinä ollutkaan. Ainoa kaveri on tällä hetkellä armeijassa, joten ei nähdä yleensä kuin ehkä parin viikon välein. Sekään ei tosin tiedä mun ongelmista mitään (kuten ei vanhemmatkaan tai sukulaiset). Tuntuu että mun näkemykset monista asioista eroaa välillä aika paljonkin tuntemiini ihmisiin verrattuna. Haluaisin löytää ihmisen, jonka kanssa pystyis jakamaan iloja ja suruja, olemaan oma itsensä, käymään hiekkarannalla, kävelyllä tai jotain. En rupea sen kummemmin rajailemaan, kuka vaan voi ottaa yhteyttä jos kiinnostus yhtään sattui heräämään. Eikä oo pakko heti olla valmis näkemään, voidaan alkuun jutella vaikka mesessä tai jotain. Muakin varmasti jännittäis tilanne melkoisesti, mutta jotain tässä kuitenkin pitäis yrittää tehdä voimakkaista peloista huolimatta. En haluais tuntea elämääni niin merkityksettömäksi.
Vastailkaa vaikka tähän jatkoksi tai sitten sähköpostiin
[email protected]
Hyvää kevättä ja jaksamisia kaikille!
Tunnen itteni aika yksinäiseksi. Naista mulla ei oo, eikä oo ikinä ollutkaan. Ainoa kaveri on tällä hetkellä armeijassa, joten ei nähdä yleensä kuin ehkä parin viikon välein. Sekään ei tosin tiedä mun ongelmista mitään (kuten ei vanhemmatkaan tai sukulaiset). Tuntuu että mun näkemykset monista asioista eroaa välillä aika paljonkin tuntemiini ihmisiin verrattuna. Haluaisin löytää ihmisen, jonka kanssa pystyis jakamaan iloja ja suruja, olemaan oma itsensä, käymään hiekkarannalla, kävelyllä tai jotain. En rupea sen kummemmin rajailemaan, kuka vaan voi ottaa yhteyttä jos kiinnostus yhtään sattui heräämään. Eikä oo pakko heti olla valmis näkemään, voidaan alkuun jutella vaikka mesessä tai jotain. Muakin varmasti jännittäis tilanne melkoisesti, mutta jotain tässä kuitenkin pitäis yrittää tehdä voimakkaista peloista huolimatta. En haluais tuntea elämääni niin merkityksettömäksi.
Vastailkaa vaikka tähän jatkoksi tai sitten sähköpostiin
[email protected]
Hyvää kevättä ja jaksamisia kaikille!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mie olen Ylivieskan läheltä, masentunut nainen, 22v. En tosin tiedä mitä haen ihmissuhteilta, ja että miksi laitan tähän nyt vastausta... Enimmäkseen varmaan kaipaisin parisuhdetta. Nettitreffejäkin olen kokeillut, en vaan tiedä voiko sellainen toimia. Ehkä olen pinnallinen, mutta mulle ulkonäkö on ilmeisesti kuitenkin aika tärkeä. En kuitenkaan ole ollenkaan sosiaalinen, joten ihmisten tapaamiseen ei ole hirveästi tilaisuuksia, enkä välttämättä tutustu niihinkään joita esim. koulussa tapaan...
Mun tilanne on sen verran vaikea, että parisuhteeseen musta ei taitais vielä olla kenenkään kans. Ei sillä etteikö seurustelu oikean ihmisen kans kiinnostais, mutta tällä hetkellä sitä on aika turha miettiä, tai ainakin se vaatis ihan mielettömän ymmärtäväisen kumppanin. En myöskään voi sanoa itteeni mitenkään komeaksi, joten tuskin olisin siinäkään mielessä sitä mitä haet.
Jos seura kaverimielessä kelpaa, voitais vaikka jutella lisää ja katsoa miten homma lähtee liikkeelle. Kiitos vastauksesta joka tapauksessa!
Unohtui tuosta äskeisestä viestistä, että kaikki vastaukset on edelleen todella tervetulleita. Ehkä se on aika selvä juttu, mutta onpahan nyt sanottu. Saanpahan ainakin mielenrauhan tältä asialta. :)