parasta multaa

Sanokaapa mikä multa viherkasveille se kaikkein paras?
Vaikka toiset sanoo tietysti yhtä ja toiset toista...
Kyllä, tiedetään, kaktuksille on omansa ja esim. orkideoille omansa.

Mutta joku yleispätevä?
Ikäni olen mustaa multaa käyttänyt ja aika hyvin on tähän saakka pelittänyt, joka huoneessa ollut hyvinvoivia kukkia, eli liki 30-40 kpl yhteensä ja niitä on ollut niin, että olen jakanut ystäville, sukulaisille .....

KUNNES, sitten olin hetken kukkakaupassa töissä, ja meninkin kysymään.. ! =?
No elikkä, vaihdoin kaikkiin kekkilät ja mitä siitä seurasikaan, moni kukka on kuollut tai näyttää surkealta, tai ei ainakaan kasvu edisty.

Olen ajatellut että pitääkö marssia peilin eteen.. mutta kun on siis toisaalta tuollaista kukkien hoitotaustaa kuitenkin takana. =?

Kukkakauppias sanoi mustan mullan olevan liian väkevää.

Lannoitteenkin vaihdoin biolan nestemäisestä nekoon.
En ole kyllä vielä monelle laittanut kun aika vasta oli tuo mullanvaihtoepisodi.

Mulla on Aralia, Viirivehka, joulukaktukset pun. ja valk., apostolinmiekka, rönsylilja, isosoihtuköynnös, kuparilehti ja Kliivia - tulikohan kaikki :)

Kultaköynnökset tykkäs huonoa ja NIIN upeita kuin ne on olleetkin. Piti aloittaa alusta niiden kasvatus.
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä tykkään kestomullasta.

Äänestä

www.kivakauppa.net

Tuolta itse olen hakenut bio mixiä. Sopii altakasteluun ja siinä on kookosta seassa. Pysynyt kauan kosteena!

Äänestä

ihan mielipidekysymys, sun kukkas oli varmaan tottunut biolaniin :D itekkiin tykkään biolanista, kun se on luomua. Mutta jos siemenistä kasvattaa niin kannattaa olla varovainen, on ytyä musta multa. Mutta ei se liian ytyä viherkasveille ole!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parasta multaa kirjoitti:

Sanokaapa mikä multa viherkasveille se kaikkein paras?
Vaikka toiset sanoo tietysti yhtä ja toiset toista...
Kyllä, tiedetään, kaktuksille on omansa ja esim. orkideoille omansa.

Mutta joku yleispätevä?
Ikäni olen mustaa multaa käyttänyt ja aika hyvin on tähän saakka pelittänyt, joka huoneessa ollut hyvinvoivia kukkia, eli liki 30-40 kpl yhteensä ja niitä on ollut niin, että olen jakanut ystäville, sukulaisille .....

KUNNES, sitten olin hetken kukkakaupassa töissä, ja meninkin kysymään.. ! =?
No elikkä, vaihdoin kaikkiin kekkilät ja mitä siitä seurasikaan, moni kukka on kuollut tai näyttää surkealta, tai ei ainakaan kasvu edisty.

Olen ajatellut että pitääkö marssia peilin eteen.. mutta kun on siis toisaalta tuollaista kukkien hoitotaustaa kuitenkin takana. =?

Kukkakauppias sanoi mustan mullan olevan liian väkevää.

Lannoitteenkin vaihdoin biolan nestemäisestä nekoon.
En ole kyllä vielä monelle laittanut kun aika vasta oli tuo mullanvaihtoepisodi.

Mulla on Aralia, Viirivehka, joulukaktukset pun. ja valk., apostolinmiekka, rönsylilja, isosoihtuköynnös, kuparilehti ja Kliivia - tulikohan kaikki :)

Kultaköynnökset tykkäs huonoa ja NIIN upeita kuin ne on olleetkin. Piti aloittaa alusta niiden kasvatus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu