Kannattaa. Jos vain mahdollisuus. Nimittäin se myös vaikuttaa sun omaan elämääsi ja jaksamiseen. Kun on mahdollisuus vuoroviikkoiseen järjestelyyn, tai miten sovitaan, niin siinä jää molemmille vanhemmille sitä omaa kullanarvoista aikaa.
Omat harrastukset, olivatpa ne sitten mitä tahansa, ystävien tapaaminen ja kumppanin kanssa vain kahdenkeskinen oleminen. ( Joka sekin on tosi tärkeää)
Eli vaikka tekisi mitenkä mieli pitää hammasta purren kiinni yksinhuoltajuudesta, niin kannattaa valita yhteishuoltajuus. Silloin molemmilla vanhemmilla on yhtä lailla vastuu, ja kumpikaan ei polta itseään loppun.
Mulla ja entisellä miehelläni tämä toimii hyvin. Mutta johtuu varmaan osaksi siitä, että olemme niin hyviä ystäviä, sekä akateemisia henkilöitä, että meidän ero on ollut ns. aika viaton, ja tapahtunut nuorella iällä muutama vuosi sitten. Eli molemmilla on vielä elämä edessä, koska totesimme vain, et nuoruudenrakkaus ei ollutkaan se kestävä juttu, mutta siitä syntyi kyllä kaksi ihanaa lasta. Jos olisin yksinhuoltaja, multa jäis kaikki oma aika pois, ei vois käydä salilla, ei voisi shoppailla tai muuta kivaa. Miksi siis kiduttaa itseään, jos on valittavissa toinenkin vaihtoehto. Tilanteeni olisi voinut olla aivan hirveä, mutta onneksi minulla on ollut tämä toinen vaihtoehto, ja toiv. myös mahd. monella muulla myös. Varmaan olisin yksinhuoltajana alkoholisoitunut, koska olen herkkä luonne. En edes viitsi miettiä mikä mua oisi odottanut. Toki oisin halunnu säilyttää tämänkin perheen, mutta kipinä vain oli pois. Esim. itse olen eloisa luonne, ja exä oli aika akateeminen, eli kirjat ja muu hiljaisuus oli arkipäivää. Seksi ei ollut koskaan mitään tosi huimaavaa, vaikka romanttinen yhteys meillä oli, ja tosi rakkautta. Jopa siinä mielessä että yhä vieläkin joka joulu exä tulee aatto-aamuna mun ja lasten luo ja tekee riisipuuron, koristellaan kuusi ja juodaan kahvit sekä kermaliköörit. :)
Nyt mulla on kuitenkin uusi mies, ja exällä uusi, mun sukulainen, jonka kans seurustelee, ja tämä on ihan ok. Uudella on hurja menneisyys väkivallan ja päihteiden parissa, ja tappelijana, mutta sängyssä hän tyydyttää minut niin että taju lähtee. Suhteemme on kestänyt jo kolme vuotta, ja vaikeaa on ollu, koska hänellä paska menneisyys, joka tuonu ongelmia. Mutta tajuan, että hän on vastaus jännittävyyden kaipuuseeni. Me suunnittelemme yhteistä kotia ja naimisiinmenoa. Eli annan täydet suositukset yhteishuoltajuuden puolesta.
Omat harrastukset, olivatpa ne sitten mitä tahansa, ystävien tapaaminen ja kumppanin kanssa vain kahdenkeskinen oleminen. ( Joka sekin on tosi tärkeää)
Eli vaikka tekisi mitenkä mieli pitää hammasta purren kiinni yksinhuoltajuudesta, niin kannattaa valita yhteishuoltajuus. Silloin molemmilla vanhemmilla on yhtä lailla vastuu, ja kumpikaan ei polta itseään loppun.
Mulla ja entisellä miehelläni tämä toimii hyvin. Mutta johtuu varmaan osaksi siitä, että olemme niin hyviä ystäviä, sekä akateemisia henkilöitä, että meidän ero on ollut ns. aika viaton, ja tapahtunut nuorella iällä muutama vuosi sitten. Eli molemmilla on vielä elämä edessä, koska totesimme vain, et nuoruudenrakkaus ei ollutkaan se kestävä juttu, mutta siitä syntyi kyllä kaksi ihanaa lasta. Jos olisin yksinhuoltaja, multa jäis kaikki oma aika pois, ei vois käydä salilla, ei voisi shoppailla tai muuta kivaa. Miksi siis kiduttaa itseään, jos on valittavissa toinenkin vaihtoehto. Tilanteeni olisi voinut olla aivan hirveä, mutta onneksi minulla on ollut tämä toinen vaihtoehto, ja toiv. myös mahd. monella muulla myös. Varmaan olisin yksinhuoltajana alkoholisoitunut, koska olen herkkä luonne. En edes viitsi miettiä mikä mua oisi odottanut. Toki oisin halunnu säilyttää tämänkin perheen, mutta kipinä vain oli pois. Esim. itse olen eloisa luonne, ja exä oli aika akateeminen, eli kirjat ja muu hiljaisuus oli arkipäivää. Seksi ei ollut koskaan mitään tosi huimaavaa, vaikka romanttinen yhteys meillä oli, ja tosi rakkautta. Jopa siinä mielessä että yhä vieläkin joka joulu exä tulee aatto-aamuna mun ja lasten luo ja tekee riisipuuron, koristellaan kuusi ja juodaan kahvit sekä kermaliköörit. :)
Nyt mulla on kuitenkin uusi mies, ja exällä uusi, mun sukulainen, jonka kans seurustelee, ja tämä on ihan ok. Uudella on hurja menneisyys väkivallan ja päihteiden parissa, ja tappelijana, mutta sängyssä hän tyydyttää minut niin että taju lähtee. Suhteemme on kestänyt jo kolme vuotta, ja vaikeaa on ollu, koska hänellä paska menneisyys, joka tuonu ongelmia. Mutta tajuan, että hän on vastaus jännittävyyden kaipuuseeni. Me suunnittelemme yhteistä kotia ja naimisiinmenoa. Eli annan täydet suositukset yhteishuoltajuuden puolesta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin,huoltajuusmuotohan ei vaikuta tapaamisien määrään.. Itse hain aikanaan yksinhuoltajuutta sillä perusteilla,että lapsen isä katosi kokonaan lapsen elämästä joten se,että minulla oli yksinhuoltajuus,helpotti asioiden hoitoa.
Ei se yksinhuoltajuus ole ollut minulta pois omasta ajasta enkä ole palanut loppuun,outoa edes että olet tuota mieltä. Lapsen isä palasi lapsemme elämään myöhemmin(osittain) ja saa kyllä kaikki tarpeelliset tiedot minulta niin halutessaan.
Kuten sanoin,huoltajuusmuoto ei vaikuta tapaamisiin. Nykyään meillä on sopimus että lapsi on joka toinen vkonloppu isällään ja samanlainen sopimus oltaisiin tehty vaikka olisi yhteishuoltajuuskin.
Ei ole tullut minusta alkoholistia enkä ole palanut loppuun. Mitä akateemisuudella on asian kanssa tekemistä :D voi voi..
Tarkoitinkin itseäni. Olisin minä, minä itse kenties alkoholisoitunut, jakanut persettä, ruvennut kyyniseksi yms. Koska se vain on oikeasti totuus.
Toki kristillisyys vaikuttaa asiaan etten tee mitä tahansa, mutta sellainen kuin katkeruus vain yh-äideistä näkyy. Eli: Olisin tuhonnut itseni jollain tasolla.
Nostan silti hattua teille, jotka jaksatte. Minulta olisi viety lapset pois. Ihan totta. Varmasti en olisi jaksanut. Olen hento ja pieni ja monet asiat tuottavat muutenkin vaikeuksia. Tarvitsen ns. miehen rinnalle, joka jaksaa ja ylettyy yms.
Eli: pointtini oli se, että jos voi valita, kannattaa ajatella kylmästi itseään, vaikka kuinka lapset ovat ensisijainen asia. Ei jaksa, jos ei lepää. Juuri katkerat ihmiset ovat pahimpia. Siksi sellaista osaa, jos voi, kannattaa välttää.
Eri asia, jos haluaa olla Yh. Kaverini on yh, mutta hänellä ei ole miehiä, ei ystäviä tarpeeksi, ei harrastuksia, ei voi mennä lenkille, uimaan yms.
Pääsee alkamaan elämänsä vasta kun on 40-50 ja lapset pois kotoa.
Mutta hei, kukaan meistä ei oikeasti haluu alkaa elämäänsä 40-50 v. Jos voi tehdä sen aiemmin. Pitää elää. Yh voi elää, jos maksaa lastenvahdin, on ystäviä, löytää hyvän miehen. Esim. sellaisen kuin mun exä. Oikeus onneen on oikeasti meillä kaikilla.
Ja kyllä akateeminen koulutus vaikuttaa jotakin. Ihmiset ei käyttäydy kuin moukat, vaan hoitaa asiat toista kunnioittaen, vaikka eivät rakastaiskaan enää.
Yhteishuoltajuus on vain sana,jos toinen vanhemmista hoitaa lapsen pääsääntöisesti yksin ja toinen tapaa kun huvittaa..
Samaa mieltä, isän ei tarvi olla lapsen kanssa ellei halua. Äiti maksaa ja äiti hoitaa. Kyllä se on yksinhuoltajuutta äidin puolelta, isät vähät välittää.
Kyllä yhteishuoltajuus edistää lapsen ja toisen vanhemman suhdetta jolloin "tapaamisetkin" onnistuvat paremmin. Jos ei ole huoltaja on hyvin vaikeaa hoitaa lapsensa asioita, osallistua koulu/päivähoitokeskusteluihin jne jolloin lapsi jää vieraammaksi. Onneksi nykyään lähes kaikki erovanhemmat ovat yhteishuoltajia.
No voi että... Kannattaisi varmaan ottaa asioista selvää ennekuin lähtee provoja kirjoittelemaan :) Aloita vaikka ottamalla selvää yksin- ja yhteishuoltajuuden eroista ja siitä miten ne käytännössä vaikuttavat elämään. Tai jospa provoilisit aiheesta josta oikeasti tiedät ja omaat kokemusta jopa? Vaikka Bratzeista, Tokio Hotellista tai vaikkapa Justin Bieberistä :D
"Jos ei ole huoltaja on hyvin vaikeaa hoitaa lapsensa asioita, osallistua koulu/päivähoitokeskusteluihin jne jolloin lapsi jää vieraammaksi." Meillä,ihan "eroamaton"perhe.Kyllä meillä aina vaan toinen vanhemmista osallistuu vanhempainvartteihin ja muihin.Yleensä toinen vanhemmista kotona lapsen kanssa emmekä yhdessä pääse edes.Silti toi ei ole mikään suurin asia koska on monia naimisissa oleviakin pareja joista aina vain toinen vanhemmista osallistuu.Eli tuota en käyttäis syynä yhteis ja yksin huolloissa.Eikä se ole kuin järjestelykysymys tuo etän osallistuminen ja tiedon saaminen.Varmasti saa hänkin tietoa jos lähi siihen luvan ja ilmoituksen antaa!Mut tää onkin sit jo niin iso ego kysymys kun oman lapsen asioihin tarttee luvan.Jos vähän luovuttais niin vois saadakin?
Vai niin, pitää oikein saada lupa exältä että voi hoitaa oman lapsensa asioita? Aika oiva kiusantekoväline tuo yksinhuoltajuus ...
Mikähän mahtaa olla kirjoittajan ikä?
Huoltajuudella ei ole mitään merkitystä silloin kun vanhemmat eron jälkeen pysty lasten asioista sulassa sovussa keskustelemaan ja päättämään. Ei yhteishuoltajuus ollenkaan varmista sitä että lapset on säännöllisesti etävanhemmalla ja lähivanhempi saa hetken levätä. Voi olla ettei etävanhempi halua lainkaan tavata lapsiaan vaikka hänellä siihen oikeus olisikin. Velvollisuus puuttuu.
Olen 24-v. ja tiedän kyllä aikuisena naisena asiat.
En olisi koskaan jaksanut yhärinä.
Ja väitän, että ihmiset jotka ovat fikuja sekä koulutettuja, osaavat hoitaa myös ero-asiat sivistyneesti. Varhaiskasvattajana tiedän nämä asiat. Entinen mies on minulle parempi ystävä, ja alunperin hänen olisi ehkä pitänytkin olla vain sitä. Asiaan vaikuttaa et hän on uskovainen kristitty ja hieno ihminen, olen minäkin uskossa, mutta ehkä en niin hieno kuiteskaan.
Hän antaa mulle lomaa lapsista, kun haluan olla uuden kanssa, ja mä puolestani hänelle. Annan myös rahaa ja lahjoitamme joululahjoja toisillemme. Käymme kahvilla yms. Erosimme muutama vuosi sitten, koska itse olin huikentelevainen luonne. Akateeminen kirjahiiri ei vain ole tyyppiäni, vaikka aivan ihana mies muuten olikin. Ja koska olen seksin suuri ystävä ja harrastaja ( porno) Niin mulla ainakin seksi on niin tärkeää, et pitää olla toinen samanlainen.
Uusi mies 40-v. onkin sitten entinen kriminaali ja narkkari, ei lainkaan akateeminen, vaan juuri niin eläimellinen kuin pitää. En mahda mitään mutta luolamies kiehtoo, pikkulapsena jo ihailin sukulaisia joilla oli kova elämä. Vaikeaa on ollut, mutta nyt hän on vapautunut päihteistä jo yli vuosi sitten, ja näin. Uusi mies on lapsuusystäväni isoveljen kaveri, ja olen leikkinyt samassa talossa tän hänen pikkusisarensa kanssa, kun he ovat olleet paikalla. Pienet on piirit. Tämä on ihanaa. Joskus on vain annettava tunteen viedä, oikeasti. Ketään ei ole luotu kitumaan, vaikka kuinka uskovaisena tämän sanonkin.
Olet siis seurustellut nykyisen miehesi kanssa kolme vuotta, itselläsi on ikää 24v ja olet ehtinyt ennen tätä suhdetta olla jo kertaalleen naimisissa ja saada kaksi lasta? Kiirettä on pitänyt :D
Vuotaa tuo provosi.
Ja akateemisesti koulutettukin olet, missä välissä oikein olet kaiken ehtinyt tehdä?
Olen tullut äidiksi 19-vuotiaana. Hankkinut lastentarhanopettajan koulutuksen siinä ohella. Aloitin heti lukion jälkeen opinnot, mutta äitini auttoi paljon meitä. Hoisi päivittäin lapsia, kaksi lasta. Ja mies suoritti biologian opettajan gradua.
Vaan jos kolmannen pyöräytän, ei äiti hoida.
Ja vielä kaksospojat, että en kuitenkaan helpolla päässyt ole.
Mutta tosiasia on, että huoltomuoto ei vaikuta tapaamisiin mitenkään. Eli vaikka sopimuksen mukaan olisit lasten yksinhuoltaja niin tapaamissopimuksessa voitte sopia viikko/viikko asumisesta. Tietenkin se voi olla hankalaa siinä mielessä, että tällöin etä ei voi esim. allekirjoittaa lasta koskevia papereita, mutta sinun vapaa-aikaasi se ei vaikutta. Tiedän myös useita tapauksia, joissa on yhteishuolto, mutta etä ei tapaa lapsiaan kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Silloin yhteishuolto ei varmastikaan helpota lähihuoltajan jaksamista. On hienoa, että pystytte hoitamaan lapset yhteisymmärryksessä niin että molemmille jää omaakin aikaa, mutta yhteishuoltajuudella ei sinänsä ole asian kanssa mitään tekemistä.
Olet pihalla kuin keväinen lumiukko.