Eli siis, mä ite oon pahasti masentunu. Asiat alko kyl paranee, ku erosin entisestä tyttöystävästä ja aloin seurustella yhen toisen tytön kans. Sit tän ihmisen ja parin kaverin ongelmat alko tulee päälle. Mä olin suunnillee ainut, johon tää mun tyttöystävä ja yks toine kaveri pystyy luottaa ja, joka ymmärtää. Mä ite oon kokenu saman jo aikasemmi ja en oo kauheen hyvässä kunnossa ollu henkisesti, ku tää alko uudelleen.
Lisäks kaikki kaverit suunnilleen hylkäs mut. Ainoostaan nettikaverit on jäljellä. No, nää entiset kaverit sit levittelee mun asioita ja musta tuntuu, et iha sairaan moni suunnillee ventovieraski ihmine tietää niist. Koulussa oli yks ihmine, jolle kerroin aika paljo kaikkee, mut nyt seki on hylänny mut ja kertonu mun asiat luokkalaisille ym. Sen takii koulu sit nykyää on mulle yks ja sama. Haluisin kyl opiskella ja näi, mut ei oo minkäänlaista intoo, ku joka nurkan takaa tulee vastaan ihmine, joka alkaa heti haukkuun.
Käyn psykiatrilla suunnillee kerran viikossa, mut ei auta mitää. Ahistus vaa lisääntyy kaikista käynneista ja sit sorrun taas viiltelyyn. Moneen kertaan oon meinannu luovuttaa ja vaa kuolla. Aina on kuitenki tullu sit joku este, koska musta tuntuu, et sit on mun syy, ku kolme ihmistä, jotka on mulle tärkeitä, tekee itsarin.
Eli siis, mun tyttöystävä on myös vakavasti masentunu. On muutaman kerran tosissaan meinannu tehä itsarin. Mua itteeni masentaa entisestää, ku en osaa auttaa muuten, ku kuuntelemalla. Ja sillä tavalla mua alkaa sit ahistaa entisestää.
Sit tää yks kaveri on myös pahasti masentunu. Se on yrittäny itsarii ja aikoo tosissaan tehä jossain vaiheessa sen. Sille parasta apuu on, et mä oon hiljaa, kuuntelen ja ymmärrän sitä. Haluisin osata kuitenki auttaa tätä ihmistä muullaki tavalla.
Sitte kaiken lisäks mulla on jonkinlaine syömishäiriö. Oon pari vuotta sitte ollu letkuissa kii vaan anoreksian takii ja en haluis uudelleen samaa. En kuitenkaa pysty tekee mitää. Mä vaa en jaksa syödä tarpeeks paljon päivän aikana ruokaa.
Yh, tää nyt oli tälläne purkaus ja muutenki kaipaan apuu, et miten voisin toimii täs asiassa.
Lisäks kaikki kaverit suunnilleen hylkäs mut. Ainoostaan nettikaverit on jäljellä. No, nää entiset kaverit sit levittelee mun asioita ja musta tuntuu, et iha sairaan moni suunnillee ventovieraski ihmine tietää niist. Koulussa oli yks ihmine, jolle kerroin aika paljo kaikkee, mut nyt seki on hylänny mut ja kertonu mun asiat luokkalaisille ym. Sen takii koulu sit nykyää on mulle yks ja sama. Haluisin kyl opiskella ja näi, mut ei oo minkäänlaista intoo, ku joka nurkan takaa tulee vastaan ihmine, joka alkaa heti haukkuun.
Käyn psykiatrilla suunnillee kerran viikossa, mut ei auta mitää. Ahistus vaa lisääntyy kaikista käynneista ja sit sorrun taas viiltelyyn. Moneen kertaan oon meinannu luovuttaa ja vaa kuolla. Aina on kuitenki tullu sit joku este, koska musta tuntuu, et sit on mun syy, ku kolme ihmistä, jotka on mulle tärkeitä, tekee itsarin.
Eli siis, mun tyttöystävä on myös vakavasti masentunu. On muutaman kerran tosissaan meinannu tehä itsarin. Mua itteeni masentaa entisestää, ku en osaa auttaa muuten, ku kuuntelemalla. Ja sillä tavalla mua alkaa sit ahistaa entisestää.
Sit tää yks kaveri on myös pahasti masentunu. Se on yrittäny itsarii ja aikoo tosissaan tehä jossain vaiheessa sen. Sille parasta apuu on, et mä oon hiljaa, kuuntelen ja ymmärrän sitä. Haluisin osata kuitenki auttaa tätä ihmistä muullaki tavalla.
Sitte kaiken lisäks mulla on jonkinlaine syömishäiriö. Oon pari vuotta sitte ollu letkuissa kii vaan anoreksian takii ja en haluis uudelleen samaa. En kuitenkaa pysty tekee mitää. Mä vaa en jaksa syödä tarpeeks paljon päivän aikana ruokaa.
Yh, tää nyt oli tälläne purkaus ja muutenki kaipaan apuu, et miten voisin toimii täs asiassa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko puhunut terapeuttisi kanssa RAJOISTA. Rajat ovat kovin monelta masentuneelta hukassa. Olivat myös minulta. En edes ymmärtänyt mitä rajoilla tarkoitetaan ennen kuin aloitin rajatyöskentelyn. Kyseessä on asia jota jouduin itse työstämään vuosia. Ensimmäisten sisäisten oivallusten jälkeen käytin paljon aikaa jotta rajani alkoivat toimimaan myös käytännössä. Rajattomuus syö voimavarojasi ja kannat vastuita jotka eivät sinulle kuulu. Niin kauan kun annat muiden syödä voimiasi sinun on kovin helppo surkutella itseäsi - eikä ole voimia katsoa niitä omia ongelmia. Eikös vain? Koska muiden ongelmat ovat niin paljon helpompi kantaa kuin alkaa itse kuntoutumaan. Kyllä minä tiedän. Olen ollut itse niin syvällä tuossa suossa. Eihän se psykologi sua paranna. Se voi vain antaa sulle välineitä ja antaa ajattelemisen aihetta. Kyllä sun on ihan itse tehtävä oma työsi. Ei otettava vastuu itsestäsi, samoin kun näiden sun kavereiden omasta itsestään. Niin kauan kun vastuut ovat väärässä paikassa ei parantumista voikaan tapahtua.
Nyt tuli kovaa tekstiä, jostain syystä. Ehkä kaipaat sitä enemmän kun päähän silittelyä? Jos psykologisi ei herää puhumaan kanssasi rajoista ja anna sinulle välineitä työstää niitä itsesi kanssa niin vaadi itsellesi apua joka siihen kykenee.
Tilanteesi alkaa olla siinä rajalla että sinun on tehtävä valinta. Jäätkö siihen missä olet, tuon tilanteet tunnet ja sairaalla tavalla se tuo turvaa. Siihen voi jäädä niin kauan kuin haluaa. Vai lähdetkö hitonmoiselle matkalle jonka toisessa päässä paistaa aurinko ja elämisen onni?