Tulipa mieleeni kuvitteellinen tarina, joka on varmaankin monille täyttä totta!
On keski-ikäinen pariskunta. Heillä on takanaan elettyä elämää, hyviä ja huonoja aikoja. Kaikki on kuitenkin ihan OK, sillä rakkautta ja sitoutumista riittää.
Sitten tapahtuu esim. jokin onnettomuus ja toinen puolisoista halvautuu siten ettei minkäänlainen seksi enää tule kysymykseen. Ehkä jopa niin pahoin ettei pysty muutoinkaan hellimään puolisoaan. No, varmaankin noin pahassa tilanteessa ollaan sitten jo jatkuvassa laitoshoidossa, mutta pointini on se ettei se terve puoliso saa enää seksiä tai läheisyyttä oikein missään muodossa. Ainut läheisyys on vammautuneen puolison paapominen ja silittely, mutta itse ei saa yhtikäs mitään - tuskin edes kaunista sanaa. Vammautunut osapuoli on ehkä myös masentunut ja katkera.
Alussa varmaan uuden tilanteen tuoma murhe ja stressi pitää halut ja sen kaltaiset tarpeet loitolla, mutta entä myöhemmin? Miten se terve ja liikuntakuntoinen, viriili puoliso pärjää, jos ei halua missään tapauksessa vieraillekaan mennä.
Kaikkihan me tiedämme ettei itsetyydytys ja jatkuva yksin melskaaminen ole sama, kuin oman rakkaan tai todellisen lämpimän ihmisvartalon kosketus. Kun muistamme vielä senkin ettei ole mitään vastaanotettavaa kosketustakaan olemassa.
Onko olemassa semmoista seksuaaliterapiaa, jossa uuden tilanteen tuoma seksittömyys voitaisiin käsitellä olemassa olevana tosiasiana ja sitä kautta jättää koko touhu pois mielestä????
Pystyykö ihminen, mies tai nainen, minkään terapiankaan kautta fyysisesti tai psyykkisesti hyväksymään sen että kaikki semmoinen on nyt kertakaikkiaan loppu kohdaltaan? (Tietysti saman ongelman kanssa painii se vammautunutkin osapuoli ja saa varmasti jos vain haluaa terapiaa uuden tilanteen käsittelyyn.) Mutta entä se terve ja toimiva puoliso?
Tokihan on olemassa terapiaa yliseksuaalisille, estoisille jne.. , mutta entä tämä, että menisi terapiaan päästäkseen eroon koko ajatuksesta ja lopullisesti irti luonnollisesta terveestä tarpeestaan? Eroon asiasta, joka heidän tilanteessaan on vain taakka joka syö kaiken muunkin henkisen hyvinvoinnin?
On keski-ikäinen pariskunta. Heillä on takanaan elettyä elämää, hyviä ja huonoja aikoja. Kaikki on kuitenkin ihan OK, sillä rakkautta ja sitoutumista riittää.
Sitten tapahtuu esim. jokin onnettomuus ja toinen puolisoista halvautuu siten ettei minkäänlainen seksi enää tule kysymykseen. Ehkä jopa niin pahoin ettei pysty muutoinkaan hellimään puolisoaan. No, varmaankin noin pahassa tilanteessa ollaan sitten jo jatkuvassa laitoshoidossa, mutta pointini on se ettei se terve puoliso saa enää seksiä tai läheisyyttä oikein missään muodossa. Ainut läheisyys on vammautuneen puolison paapominen ja silittely, mutta itse ei saa yhtikäs mitään - tuskin edes kaunista sanaa. Vammautunut osapuoli on ehkä myös masentunut ja katkera.
Alussa varmaan uuden tilanteen tuoma murhe ja stressi pitää halut ja sen kaltaiset tarpeet loitolla, mutta entä myöhemmin? Miten se terve ja liikuntakuntoinen, viriili puoliso pärjää, jos ei halua missään tapauksessa vieraillekaan mennä.
Kaikkihan me tiedämme ettei itsetyydytys ja jatkuva yksin melskaaminen ole sama, kuin oman rakkaan tai todellisen lämpimän ihmisvartalon kosketus. Kun muistamme vielä senkin ettei ole mitään vastaanotettavaa kosketustakaan olemassa.
Onko olemassa semmoista seksuaaliterapiaa, jossa uuden tilanteen tuoma seksittömyys voitaisiin käsitellä olemassa olevana tosiasiana ja sitä kautta jättää koko touhu pois mielestä????
Pystyykö ihminen, mies tai nainen, minkään terapiankaan kautta fyysisesti tai psyykkisesti hyväksymään sen että kaikki semmoinen on nyt kertakaikkiaan loppu kohdaltaan? (Tietysti saman ongelman kanssa painii se vammautunutkin osapuoli ja saa varmasti jos vain haluaa terapiaa uuden tilanteen käsittelyyn.) Mutta entä se terve ja toimiva puoliso?
Tokihan on olemassa terapiaa yliseksuaalisille, estoisille jne.. , mutta entä tämä, että menisi terapiaan päästäkseen eroon koko ajatuksesta ja lopullisesti irti luonnollisesta terveestä tarpeestaan? Eroon asiasta, joka heidän tilanteessaan on vain taakka joka syö kaiken muunkin henkisen hyvinvoinnin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuohan on sama ku ryhtyy syömälakkoon! Ei taida pitkässä juoksussa onnistua! Sairasta! Onhan vanhoilla/vanhuksillakin vielä jäljellä tarpeita.
Mikä kallonkutistaja edes ryhtyy tohon?
"Eroon asiasta, joka heidän tilanteessaan on vain taakka joka syö kaiken muunkin henkisen hyvinvoinnin?"
Seksittömyys, hellyyden, läheisyyden yms. puute syö kaiken muunkin henkisen hyvinvoinnin.
Silloinkin kun varsinainen seksi/akti loppuu esim vanhuudessa, jää jäljelle vieläkin fyysisen ja psyykkisen läheisyyden tarve. Olemme laumaeläimiä ja terve lauman jäsen tarvitsee aina toista osapuolta. Jos ihminen sattuu olemaan vielä vailla ulkopuolisia kontakteja, yksinäinen tai muuten on vain viihtynyt puolisonsa seurassa, voi kuvattu tilanne olla todella tukala terveet tarpeet omaavalle henkilölle.
Tarinasi ei ole ollenkaan kuvitteellinen.
Tähän voisin omaltakin kohdaltani vastata, että pihtarin kanssa eläminen on hel***tiä ja repii hermot ja terveyden riekalaleiksi. Masentaa, ahdistaa jne... Entäpä todellakin silloin kun toinen ei vammautumisensa vuoksi enää olekaan lähellä?
Ero on vain siinä, että vammautunut ei itse ole "syypää" seksittömyyteen yms. Pihtarillakin on omat ongelmansa, mutta heillä sentään on, jos vain halua riittää, mahdollisuus korjata tilanne.
Monet seksiä puolisonsa kanssa karttavat ovat pettäjiä ja/tai muutoin henkisesti pihalla. Narsismi esim. on persoonallisuushäiriö, jossa kumppani nujerretaan mm. läheisettömyydellä ja seksittömyydellä. Vaimmaisia hekin kait sitten ovat sanan negatiivisessa mielessä.
En minäkään usko, että mikään terapeutti lähtee ohjaamaan ketään tervettä ihmistä seksittömyyden tielle.