elikkäs onko teillä muilla ongelmia anoppien kanssa? Minä en pysty luottamaan anoppiini lapsen hoidossa vaikka hän kovasti välissä tahtoisi ottaa hoitoon. Muistan jo kun tyttö syntyi ja anoppi tuli avuksi hoitamaan niin enemmän oli haittaa kuin hyötyä, jo senkin takia että anoppini toinen käsi on semmoinen joka saattaa yhtäkkiä vain menettää voimat. Kerran hän syötti vuoden ikäiselle ruokaa, jossa oli chiliä aika paljon ja vain sen takia kun ei raaskinut kieltää kun niin kovasti itki kun anoppi söi! Miten saan hoidettua tilanteen ilman että saan kauheaa riittaa minun ja anopin välille puhumattakaan minun ja mieheni väleistä? Minulle ei olisi niin väliksi vaikken olisi anopin kanssa tekemisissä, koska olen kurkkuani myöten täynnä hänen valituksiaan turhista asioista kuuntelematta ikinä mitä muilla on asiaa. Nyt monet ajattelevat että olen ikävä ihminen ja alkavat paasaamaan mutta haluaisin neuvoja en nuhtelua. Joten kiitos kaikille jotka asiallisesti vastaavat.
anopit
iufjksf
11236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Anoppi miniä suhde on monesti monimutkainen. Yleensä vävynä ja miehillä muutenkin on helpompaa, koska heiltä ei odoteta samanlaista nöyryyttä kuin meiltä naisilta. Miehet voivat heittää herjaa puolin ja toisin kun taas meidän nuorten naisten pitäisi aina jaksaa kiltisti kuunnella vanhojen akkojen kotkotukset. Valitettavasti on vain olemassa niin ikäviä anoppeja, jotka käyttävät tuota ikäeroa ja kunnioitus asiaa hyväkseen hyvinkin naisellisin ja ovelin keinoin. Anoppi palstaa kun lukee niin siellä nämä ongelmat ovat monelle ihan arkipäivää. Käyppäs varsin siellä vilkaisemassa...
Minulla on ihan ok välit anoppiini, mutta välejämme hiertää vähän juuri sellainen ns. nöyryytys asetelma. Kaikki menee hyvin jos olen hiljainen, en sano omaa mielipidettäni ja mahdollisimman nöyrä. Anoppi puolestaan ns. "piilovittuilee" minulle tämän tästä ja nyt kun olen raskaana niin on jo asenteellaan osoittanut sen, ettei kunnioita minua tulevan lapsemme äitinä vaan hän tuntuu haluavan saada aina sen viimeisen sanan. Vaikeaa tulee olemaan ja ahdistaa jo etukäteen.
Tuollaisessa tilanteessa ei kai voi oikein muuta kuin pitää etäisyyttä vaikeaan ihmiseen. Voit yrittää puhua hänelle suoraan, joskus se voi auttaa. Anoppisi saattaa suuttua, mutta toisaalta joskus muutokseen vaaditaan vähän rajumpiakin reaktioita. Ihmisen ei ole helppo kestää sitä, että hänessä olisi jotakin vikaa tai hänen pitäisi korjata käytöstään. Riipuu ihan anoppisi luonteesta kuinka kypsästi hän palautteeseesi suhtautuu. Miehesi pitäisi olla tietysti sinun puolellasi eikä äitinsä. Muutenhan hän olisi mammanpoika ja mammanpojan kanssa eläminen on raskasta kelle tahansa. Itse puhuisin miehelle tuntemuksistani ja sanoisin mikä mättää. Voisitte sitten yhdessä sopia miten toimitte anoppisi suhteen. Yritättekö puhua suoraan vai otatteko etäisyyttä jne...jokatapauksessa, joskus käy niinkin että välit voi mennä jopa poikki vähäksi aikaa. Aina sitä omaa anoppiaan ei pysty miellyttämään ja jos vain haluaa miellyttää niin siinä joutuu unohtamaan sitten oman hyvinvointinsa. Sekään ei ole reilua sinua kohtaan.
Odotan esikoista ja minun ongelma lapsen synnyttyä ei tule olemaan anoppi, vaan oma äitini! Mutta periaatteessahan tilanne on aika sama...
Meidän perheessä yritetään elää terveellisesti: pitää karkkipäivä kerran viikossa, syödä mahdollisimman vähän leivonnaisia ja olla mässyttämättä leipää ja valmisruokaa kunnon kotiruoan sijaan. Näin siksi, että minun kotona oli ihan hirveät ruokailutottumukset, joita äitini vieläkin noudattaa. Siis ihan varmasti, kun lapsemme kasvaa, äitini yrittää syöttää tälle jatkuvasti herkkuja ja valmisruokia, ei piittaa meidän säännöistä, karkkipäivistä ym. Minä TIEDÄN, että näin tulee käymään. Kävi sisarusteni lasten kohdalla, joten miksei muka meidänkin lasten kohdalla...? Äitini luulee olevansa täydellinen eikä kukaan muu tiedä mistään mitään...
Siinäpä se pulma: miten sanoa omalle äidille (tai miksei sille anopillekin), että haluaa kasvattaa lapsen ihan itse, ilman että joku puuttuu koko ajan tekemisiin eikä noudata yhteisiä pelisääntöjä? Totta kai haluan, että äitini on osa lapsen elämää, mutta hän ei saa kyseenalaistaa minun ja mieheni kasvatustapoja.
Hankala tilanne on...
..kuka teillä lapsen kasvattaa??onko lapsi paljon äidilläsi? sinun velvollisuushan se on katsoa miten lasta hoidetaan. ei äitisi ole lapsen hoitaja.vai käytkö pellolla töissä että äet hoitaa kaik suvun ipanat? vähän ihmetyttää nykytouhu..
Minulla ei ole koskaan ollut anoppia enkä tiedä minkälainen se suhde olisi ollut. Mutta oma äiti on ollut ja se suhde on tosi vaikea. Tulin äidiksi kypsässä iässä ja minä sanoin reilusti omalle äidilleni että oman lapseni kasvatan omilla säännnöilläni ja tavallani ja hän ei saa niihin puuttua. Mummolassa lapset ovat saaneet syödä karkkia muulloinkin kuin karkkipäivänä ja muutkin herkut ovat olleet sallittuja. Mutta muuten minä ja mieheni (nykyisin ex) olimme ne jotka lapset kasvattivat ja hoitivat. Minun mielestäni asiat pitää sanoa reilusti ja suoraan. Jos äiti/anoppi sanomisista loukkaantuu niin omahan on ongelmansa.
Anoppi on hyväntuulinen ja mukava ihminen, ei varmasti halua mitään pahaa kenellekään. Silti kammottaa kun lapsi saa siellä syödä mihin tahtiin haluaa, vaikka tunnin välein. Kaikkea mitä on pöydässä, anoppi antaa KYSYMÄTTÄ vanhemmilta lapselle, jopa välillä hiukan "vaarallista" ruokaa. Yrittänyt sanoa että on liian isoja paloja pienelle, liikaa suolaa tms. Ei tottele.
Sanoin mun miehelle että me päätetään mitä annetaan ja hän tehköön sen selväksi äidillensä. Ei auta. Lapsi ei ole juurikaan anopilla enää yksinään.
Ehkä vois laittaa tiskiin ihan faktat: "Tiesitkö ettei pienet lapset saa nykyään syödä tulisia mausteita" tai "Mitäs jos vauva putoo kun sulla on toi käsi"
Lapsen turvallisuus on kuitenkin tärkein ja senkin voi sanoa anopille suoraan, sopivassa tilanteessa.
Minun anoppini oikein vaatimalla vaati päästä meille pariksi viikoksi auttamaan minua, kun kolmas lapsemme syntyi. Sovimme lopulta miehen kanssa, että jos se kerran on hänelle niin tärkeää, niin tulkoon sitten, onhan se apu ehkä ihan tarpeenkin. Käytännössä hän oli kuitenkin oikein aktiivisena ja avuliaana koko ajan hösäämässä jotain, mikä tarkoitti sitä, että hän vaati minut tekemään kaikkea mahdollista. Kahdesti päivässä piti mennä lasten kanssa molempien ulos ja puistoon. Itse en olisi pystynyt edes kävelemään kunnolla ja seisominen oli vaikeaa tikkien ja paineen takia, mutta ei auttanut, mentävä oli. Puistossa sitten anoppi vähän heilutteli vauvan vaunuja, että minä pystyin riehumaan lasten kanssa, nostelemaan heitä keinuihin ja antamaan vauhtia yms.
Kotona meillä pestiin pakastinta ja järjesteltiin vaatekaappeja. Minä siirtelin niitä, pesukonetta ja kirjahyllyä, että saadaan pestyä lattiat sieltä alta. Hän laittoi kaiken alulle ja alkoi sitten keinutella vauvaa, että minä saan rauhassa jatkaa. Tämä kaikki johti siihen, että kun neuvolatäti tuli käymään noin viikon päästä synnytyksestä, minä olin kauheassa kuumeessa ja vuodin edelleen paljon verta. Sairaalaan siis uudestaan ja sieltä seuraavana päivänä kotiin vaatimuksestani, mutta ehdottomasti pitää olla vuoteessa. Anoppi lähti, kun totesi, että isommat lapset jäävät nyt kokonaan hänen vastuulleen "ei tällaiselle vanhalle ihmiselle voi enää tällaista lapsimäärää antaa vastuulle", joten minä, laiska ja heikko miniä, joka teen lapsia enemmän kuin kestän, saan vastata heistä yksin. Ja hyvä niin, koska paljon helpommalla pääsin lasteni kanssa yksin. Vielä helpommalla olisin päässyt, jos olisin saanut olla heidän kanssaan alusta asti, koska silloin olisin säästynyt niiltä kuumeilta ja istukan paikan tulehtumisilta ja muilta, kun olisin voinut levätä sen, mikä tarpeen on.
Kyllä mä nyt ihmettelen,että et lyönyt heti alussa nyrkkiä pöytään ja pysäyttänyt koko touhua. Vaaransit oman terveytesi!
Minä en kyllä olisi mihinkään puistoon edes lähtenyt. Saati siivonnut tuohon tahtiin ja tuolla tavalla.
Meilläkin on ollut anopin kanssa pientä sanaharkkaa,mutta lopulta nostin itse hiertävät asiat esille. Ei anoppi ollut ollenkaan tajunnut,missä kohtaa ja miten oli minua loukannut. Ei anopit aina muista että maailma kehittyy ja määräykset ja suositukset muuttuvat. Niitä pitää vähän muistuttaa välillä ;)
oletteko siis kaikki yksinhuoltajia?
Minullakin meni sukset ristiin anopin kanssa ja tein selväksi, etten hyväksy hänen käytöstään. Olin silloin yli 3-kymppinen ja lapsiakin oli enemmän kuin anopilla itsellään.
Juttelin mieheni kanssa asiasta ja sanoin kuinka anoppi oli minua loukannut. Mieheni soitti anopilleni, joka kielsi tapahtuneen. Menimme sitten yhdessä käymään anopilla ja asia puitiin aikuisten kesken, johan anoppikin alkoi muistaa sanomisiaan. Mieheni teki selväksi äidilleen, että hän ei puutu meidän asioihimme jos ei erikseen sitä pyydetä.
Mitään riitaa ei tullut, mutta anoppi huomasi, että poikansa oli minun puolellani lasten kasvatuksessa.
Joten se, jonka äiti/isä terrorisoi perhettänne, tekee "likaisen työn" ja tekee tyrannille selväksi, että kuka teillä tekee päätökset! Ja se ei ole anoppi eikä appi.
Eihän yksinhuoltajilla ole anoppeja!!!
Eivät kaikki ihmissuhteet toimi siten, että vain tehdään asiat selviksi ja sillä siisti. Kiva, kun teillä toimi näin.
Toki asiat saa selvitettyä jos vaan halua on. Anoppi ja/tai appi kyllä tietävät paikkansa jos oma lapsi siitä sanoo. Jos taas oma lapsi on vanhempiensa puolella omaa puolisoaan vastaan niin sitten ei tietysti onnistu.
Välit poikki appivanhempiin, jolleivat he ymmärrä kunnioittaa lapsensa perhettä. Siinä sitten voivat miettiä, että mikä on tärkeintä.
Tietty jos nuoripari käyttää appivanhempia hyväksi taloudellisesti tai muuten(lastenhoitajina?) niin on hiukan vaikea luetella ehtoja... Mutta jos nuoripari tulee toimeen itsekseen niin asiassa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Jos taas appivanhemmat kustantavat nuorenparin elämää niin asiassa ei ole edes mitään mietittävää; se määrää, joka maksaa!
Joten ihan se on itsestä kiinni, että miten antaa itseään kohdeltavan.
P.S. En ole tuo, jolle vastasit.
Minä haluan pitää välini kunnossa niin omiin kuin puolisonkin vanhempiin siitä huolimatta, että he ovat epätäydellisiä (eivätkä elätä meitä tai toimi lapsenvahtina). Minusta on jo lapsiani kohtaan väärin, että heiltä viedään isovanhemmat vain siksi, että nämä ovat joskus hieman rasittavia.
Tietenkin isovanhemmille voi ja pitää sanoa, jos ei esimerkiksi halua heidän syöttävän herkkuja lapsilleen. Se, tekevätkö he sitä vieläkin salaa vai eivät, ei enää olekaan oman itsensä vallassa. Ja se, onko järkevää laittaa välit kokonaan poikki vain siksi, ettei lapsi söisi muutaman kerran liikaa karkkia, on tietysti jokaisen oma asia. Minusta on suorastaan vastuutonta opettaa lapsille, että jos joku ei toimi juuri minun mieleni mukaan, niin välit poikki vain. Pientä kiitollisuutta sitä kohtaan, että ne vanhemmat ovat sentään antaneet minulle/puolisolleni elämän ja kasvattaneet meitä aikuisiksi asti.