jyväskylää matikkaa

Olen pyrkinyt Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa. OLETAN siis korostan sanaa OLETAN pääseväni sisään paperivalinnassa, koska sain 56 pistettä pitkän matematiikan yo-kokeesta(siis E:n) ja todistuksessa on kymppi. kertokaahan milloin niiden ilmoitusten pitäisi tulla, jos siis on päässyt suoraan sisään? ihmettelen vain kun ei tullu vielä tänäänkään ja noilla arvosanoilla kyllä pitäisi päästä suoraan sisään
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itellä oli täsmälleen sama kuvio kolme vuotta sitten. Ellen ihan väärin muista, paperit tuli vasta kesäkuun lopulla ellei peräti heinäkuulla, eli kaikki valinnat käsitellään kerralla eikä suoravalittuja erityisesti suosita. Niin se sitten syksylläkin on, kaikki aloittavat samalta viivalta. Mikä on ihan hyvä.

Ei sinulla pitäisi olla huolta, sillä puolet sisäänpäässeistä on semmoisia joita ei oikeasti matikka vois vähempää kiinnostaa. Niille tulee seinä vastaan jo alussa. Tää on yleensä väliaikaisratkaisu ja muistakin aika moni vaihtaa muualle kun keksii mitä oikeesti haluaa opiskella. Itekin oon muuttamassa Helsinkiin. Ne jotka jää pääsee aika nopeesti töihinkin laitokselle, pitämään laskuharjoituksia ja tutkimusryhmiinkin. Että lykkyä tykö vaan.

Äänestä

Sehän on selvä, että pääset sinne:
"I Matematiikan opiskelijaksi hyväksytään suoraan ylioppilas, jonka matematiikan numero lukion päästötodistuksessa on kiitettävä (9 tai 10) ja joka on saanut ylioppilaskirjoituksissa matematiikan pitkän oppimäärän kokeesta laudaturin tai eximia cum laude approbaturin."

Viime vuonna hain Jyväskylään kemiaan ja ilmoitus sisäänpääsystä taisi tulla jo toukokuun lopussa - mutta tietysti ilmoituksen saapuminen voi kestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wesa kirjoitti:

Olen pyrkinyt Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa. OLETAN siis korostan sanaa OLETAN pääseväni sisään paperivalinnassa, koska sain 56 pistettä pitkän matematiikan yo-kokeesta(siis E:n) ja todistuksessa on kymppi. kertokaahan milloin niiden ilmoitusten pitäisi tulla, jos siis on päässyt suoraan sisään? ihmettelen vain kun ei tullu vielä tänäänkään ja noilla arvosanoilla kyllä pitäisi päästä suoraan sisään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu