Teetätin vaimoni haudalle ruostumasta teräksestä kunnon ristin.
Vanhempi pärähti ihan kunnolla nauruun, eka kynttilä iltana.
- Tuohan on satanistin symboli, risti ylösalaisin.
Totta tosiaan, niinhän siinä tosiaan on...
Vanhempi pärähti ihan kunnolla nauruun, eka kynttilä iltana.
- Tuohan on satanistin symboli, risti ylösalaisin.
Totta tosiaan, niinhän siinä tosiaan on...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miniä muutti heti poikani kuoltua asumaan toisen miehen luo. Ei käy koskaan haudalla vaikka peri kaiken, ei myöskään maksa haudanhoitokuluja. Onko pojalla oikeus omaisuuteensa kuolemansa jälkeen edes sen verran että hauta tulisi hoidettua, ainakin seuraavat kymmenen vuotta.
Perintö oli enemmän kuin huomattava.
Ei mennyt kuin muutama kuukausi, oli raskaana toiselle miehelle.
Haaskalinnut haistavat kuoleman:(
Meillä kävi paremmin...lapsi syntyi ja hautajaiset olivat samana päivänä, säästettiin...
Onhan noita.
Ei kenenkään tarvitse loppuikäänsä surra, mutta jotain rajaa sentään saisi olla.
Teidän on saatava ex miniä maksamaan haudan hoito. Kyllä se hänelle kuuluu kun peri kaiken.
Joutuiko kauankin odottelemaan uuden miehen kanssa leskeksi pääsyä ja perintöä?
Kai niilä aika tuntui pitkältä.
Ei edes kuolinvuoteella malttanut olla kun oli niin kova polte uuden rakkauden perään.
Perinnön omiminen tapahtui yhteistuumin uuden miehen kanssa.
En tarvirse kenenkään rahoja, pärjään itsekin hyvin. Tökerö käytös harmittaa.
noi perintöasiat sit tekee ihmiset katkeriksi vaikka ei ole edes omista rahoista kysymys läheinen ihminen minulle tekee tällä hetkellä kuolemaa soitin hänen puolisolleen ja sain sieltä haukkumaryöpyn niskaani viisitoista vuotta vanhoista perintö asioista tää on tätä mikä saa ihmisen käyttäytyyn näin onko se kenties ahneus vai kateus tätä olen kyllä odottanut jo sen viisitoista vuotta mutta onko tämä aika just sopiva sille nyt kuitenkin tiedän etten ole itse tehnyt mitään väärää jokainen mielessään tietää mikä on totuus se riittää mulle.
Ikävä kuulla noita tarinoita perintoriidoista ja vainajan "unohtamisesta". Kertovat aika paljon tästä ajasta ja sen arvoista (=raha, raha, raha).
Ihailen niitä (meidän mielestä) primitiivisiä kulttuureja, joissa vielä osataan surra, kunniottaa ja muistaa vainajaa.
Vainajan kunnioituksesta tässä puhutaankin.
Entä kun ajatelleen vaikka äidin tunteita kun näkee miniän touhut.
Lastaan ei saa takaisin millään rahalla, se ei ole mitään, kaikki on jätettävä ja lähdettävä. raha ei merkitse mitään kun kuolema kolkuttaa olkapäälle.
Ahneudessaan ja uuden rakkautentensa vallassakin kannataisi säilyttää jonkinlainen kunnioitus vainajaa ja hänen omaisiaan kohtaan.
Kukaan ei ole pyytänyt mitään eikä tarvitse, kaikkea on kaikilla tarpeeksi.
Ainut asia minkä perikunnalta toivoisi on haudan hoitokulut. Jäämistöhän on vainajan omaisuutta.
Mieleeni nousi kysymys minkäikäisistä ihmisistä tässä ppuhutaan? Olisiko pakoa suruntuntemisesta kun jo uusi heti löytyi, tai ei jaksanut sairautta? Moni kieltää sen mitä uskomattomilla tavoilla.
Nuorena leskeksi jääneenä muistan miten yksin olin, kyselin et tässäkö se mun elämäni korkeinkaari nyt oli ja meni?
Lapsi auttoi/pakotti jaksamaan, mamma mieheni äiti ei koskaan poistunut viereltäni, tuki ja jopa vuosien kuluessa lievästi toruikin ettei yksinäiseksi saa jäädä, nuori ihminen !
Seurakunta hoitaa haudan, vaan sen kulut ei tule meille, tietyistä syistä.
Itse asun satojen kilometrien päässä, joten ei onnistuisikaan.
Voisihan käydä juttelemassa oikeustietoisten luona ja selvittää mikä kuuluu kenellekin?