Työ- ja elinkeinoministeriö on linjannut keskittyvänsä jatkossa vain niiden työttömien auttamiseen, joilla on mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. TE-toimistoille on annettu valtuudet arvioida asiakkaiden tilanne asiakassegmentoinnin avulla. Ne työttömät, jotka tulevat diagnosoiduiksi asiakassegmenttiin 4 eli 0900-ryhmään, jäävät täysin ilman TE-toimistojen työllistymistä edistäviä palveluja?
TE-toimistoilla on valtuudet arvioida asiakkaidensa tilanne, mutta eipä taida olla velvollisuutta kertoa asiakkaille, mihin segmenttiin heidät on laitettu. Siispä osalle porukkaa palvelu ei ole pavelua, vaan mielivaltaisen segmentoinnin jälkeen monelle vain kortistossa pitämistä ja ilmoittautumisvelvollisuutta. Tilanteen arvioinnissa tulisi ehdottomasti kuulla myös asiakkaan, eli työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneen oma mielipide. Sanktiot napsahtavat kyllä nopeasti, jos päivänkin myöhästyy ilmoittautumisesta, joten pistää ihmettelemään?
Miksi tämänlaista systeemiä ylläpidetään, kun osalle asiakkaista ei ole minkäänlaista palvelua? Eikö heidät sitten voisi kokonaan siirtää vaikka työkyvyttömyyseläkkeelle, tai jotain muuta ainakin tilalle? Se olisi merkittävä asia TE-toimiston asiakkaalle, kun ei tarvitsisi olla hakevinaankaan töitä, jos kerran on TE-toimistossa luokiteltu ryhmään, jolla ei ole mahdollisuutta työllistyä.
työkkärin asiakassegmentti
1
194
Vastaukset
- 1+1+1
Olet oikeassa, että jos eläke onnistuisi, se olisi monelle ei-työkykyiselle sopiva ratkaisu. Mutta kun niistä ei päätä työkkäri, vaan eläkeyhtiöt ja kela lääkärienlausuntojen jälkeen.
Eihän työkyvytön juuri töihin pääse tai jos pääsee, on pian taas työtön, kun terveys ei kestä. Ja työhaluton nyt ei pääse ainakaan. Tai jos pääsee, on vielä varmemmin kohta työtön, ihan omasta tahdostaan. Eikös se näin mene?
Pitää myös muistaa, että kunkin kunnan sossu yleensä pakottaa/käskee/edellyttää lähes kaikkien toimeentuloasiakkaidensa olevan työkkärin asiakkaina, siis vaikka työkykyä tai -halua ei olisikaan. Ei siinä työkkärillä ole nokan koputtamista, ketä ovesta sisään kävelee. Mutta, kun asiakkaat on palveltava, on ihan järkevää keskittyä niihin, jotka ovat autettavissa ja apua haluavat. Niinhän tämä maailma toimii muutenkin. Asiakkaiden segmentoinnista on puhuttu kautta aikojen. Ei siinä ole mitään uutta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516