Kyssäri uhreille

Mä en ymmärrä koko ajatusta - houkutella uhri palstalle?? Siis niinku miksi.. henkisesti raadeltavaksi??

On kyllä ihan hassu luulo, astu esiin vain..

*heiluttelee isoäidin mansikkamehupulloa ja piilottelee sudenhäntäänsä hameen alla*

-joo, oli ihan pakko. =0}

Toi MB on sellanen narsku että kaikkihan täällä sekoo.

Minulla on se tunne. Vaikka narsisti on nyt poissa. Pysyvästi. Tästä maailmasta.

Psykologiasta on tuttu sellainenkin ilmiö, missä uhri 'rakastuu' pahoinpitelijäänsä. Tällaista on nähty joissakin panttivanki-draamoissa. Se on syndrooma missä on pakko sopeutua pysyäkseen hengissä ja järjissään tilanteessa mistä ei näe ulospääsyä. Aina se ritoloitten otto ei ole helppoa kun suhteessa on monia kiinnipitäviä voimia.

Musta tuntuu että meillä kaikilla on geneettinen kutsumus parinmuodostamiseen, halu saada kumppani johon voi ulkoistaa tiettyjä asioita, ja halu olla toisen ulkoistamien tunteiden kohteena. Tämä rakkautenakin tunnetaan :)

Kun sitten joutuu suhteeseen missä alussa on ihanaa, mutta vuosien mittaan huomaa ettei vakka ja kansi sovikaan täydellisesti yhteen, sitä yrittää sopeutua ja/tai uskoa toisen muuttumiseen, tai peräti yrittää muovata toista mieleisekseen...kaikki tämä peilaten siihen suhteen alun onnentunteisiin... odottaen että jonain päivänä kaikki muuttuu ja onni palaa..

Monimutkaisia juttuja on ihmis-suhteet! :)

yxex kirjoitti:

Psykologiasta on tuttu sellainenkin ilmiö, missä uhri 'rakastuu' pahoinpitelijäänsä. Tällaista on nähty joissakin panttivanki-draamoissa. Se on syndrooma missä on pakko sopeutua pysyäkseen hengissä ja järjissään tilanteessa mistä ei näe ulospääsyä. Aina se ritoloitten otto ei ole helppoa kun suhteessa on monia kiinnipitäviä voimia.

Musta tuntuu että meillä kaikilla on geneettinen kutsumus parinmuodostamiseen, halu saada kumppani johon voi ulkoistaa tiettyjä asioita, ja halu olla toisen ulkoistamien tunteiden kohteena. Tämä rakkautenakin tunnetaan :)

Kun sitten joutuu suhteeseen missä alussa on ihanaa, mutta vuosien mittaan huomaa ettei vakka ja kansi sovikaan täydellisesti yhteen, sitä yrittää sopeutua ja/tai uskoa toisen muuttumiseen, tai peräti yrittää muovata toista mieleisekseen...kaikki tämä peilaten siihen suhteen alun onnentunteisiin... odottaen että jonain päivänä kaikki muuttuu ja onni palaa..

Monimutkaisia juttuja on ihmis-suhteet! :)

Lue lisää

Hey guys=)

Yksi "uhriuden muoto" pitää vielä muistaa. Upposin siihen ensimmäisessä, kuusi vuotta kestäneessä, suhteessani.
Se oli yksinkertaisesti tietämättömyys. Luulin IHAN OIKEASTi, että sellaista nyt parisuhteessa sattuu ja tapahtuu. Aikaisempina malleina vain koti, sukulaiset ja ehkä sitten joitakin ikäisiäni nuoria seukkailijoita.

Kun aikaa kului, kaverit pariutui, tuli perheitä tutuiksi, sosiaalinen piiri laajeni ja mikä tärkeintä : tukiverkostoni rakentui oikein.... sain mahdollisuuden eroamiselle.

Ensiksi tajusin (wou, hyvä minä) ettei kaikki eläkään näin. Käsitin "vaimouden" joksikin marttyyriuhri-rooliksi jossa joutuu kestämään kaikenlaista. Terveiden peilien (!) puutteessa.
Sitten ei "uskaltanut erota" hetkeen koska tilanteeni oli kovin vaikea ilman kunnollista tukiverkkoa. Kun muutin takaisin kotikunnille päin, uskalsin "rakkauden kannattelemana" heittäytyä maailmalle.

Uhrin kannalta vaarallisimmaksi koen eristäytymisen, eristäytymisen... johon välillä tulee mielenkiintoisia näkökantoja päähän, mutta niistä toinen kerta sitten =)

yxex kirjoitti:

Psykologiasta on tuttu sellainenkin ilmiö, missä uhri 'rakastuu' pahoinpitelijäänsä. Tällaista on nähty joissakin panttivanki-draamoissa. Se on syndrooma missä on pakko sopeutua pysyäkseen hengissä ja järjissään tilanteessa mistä ei näe ulospääsyä. Aina se ritoloitten otto ei ole helppoa kun suhteessa on monia kiinnipitäviä voimia.

Musta tuntuu että meillä kaikilla on geneettinen kutsumus parinmuodostamiseen, halu saada kumppani johon voi ulkoistaa tiettyjä asioita, ja halu olla toisen ulkoistamien tunteiden kohteena. Tämä rakkautenakin tunnetaan :)

Kun sitten joutuu suhteeseen missä alussa on ihanaa, mutta vuosien mittaan huomaa ettei vakka ja kansi sovikaan täydellisesti yhteen, sitä yrittää sopeutua ja/tai uskoa toisen muuttumiseen, tai peräti yrittää muovata toista mieleisekseen...kaikki tämä peilaten siihen suhteen alun onnentunteisiin... odottaen että jonain päivänä kaikki muuttuu ja onni palaa..

Monimutkaisia juttuja on ihmis-suhteet! :)

Lue lisää

Niin, valtavan monimutkaisia ovat juuri ihmissuhteet. Mielestäni on kuitenkin tervettä -jo lajin säilymisenkin kannalta - tuntea kutsumusta parinmuodostukseen, rakkauteen. Ei niitä tunteitä pidä pelätä tai pantata, ne ovat yksi luonnollisempia ja tärkeimpiä viettejämme säilyäksemme elossa.

Se taas, mitä parisuhteessa on valmis tekemään, miten siihen on valmis panostamaan, on subjektiivinen juttu. Mikään tässä maailmassa ei tule ilmaiseksi. Voimme toki rakastua tai kohdata sen juuri oikean, mutta suhteen säilymisen kannalta ei riitä että jäädään ilmaan leijumaan. Se vaatii työtä, todellista työtä, josta tuleva tilipussi ei ole helpoimmasta päästä.

Tehtävä itselleen selväksi sen, että mitä elämältä haluaa, mitä on valmis tekemään ja on myös uskoa, toivoa ja halua toteuttaa ne päätökset mihin on ryhtymässä. Vaalia asioita, antaa nille arvo ja kunnioittaa niitä. Vastavuoroisesti ja yhteisesti sopimalla; antamalla ja vastaanottamalla.

lynett kirjoitti:

Hey guys=)

Yksi "uhriuden muoto" pitää vielä muistaa. Upposin siihen ensimmäisessä, kuusi vuotta kestäneessä, suhteessani.
Se oli yksinkertaisesti tietämättömyys. Luulin IHAN OIKEASTi, että sellaista nyt parisuhteessa sattuu ja tapahtuu. Aikaisempina malleina vain koti, sukulaiset ja ehkä sitten joitakin ikäisiäni nuoria seukkailijoita.

Kun aikaa kului, kaverit pariutui, tuli perheitä tutuiksi, sosiaalinen piiri laajeni ja mikä tärkeintä : tukiverkostoni rakentui oikein.... sain mahdollisuuden eroamiselle.

Ensiksi tajusin (wou, hyvä minä) ettei kaikki eläkään näin. Käsitin "vaimouden" joksikin marttyyriuhri-rooliksi jossa joutuu kestämään kaikenlaista. Terveiden peilien (!) puutteessa.
Sitten ei "uskaltanut erota" hetkeen koska tilanteeni oli kovin vaikea ilman kunnollista tukiverkkoa. Kun muutin takaisin kotikunnille päin, uskalsin "rakkauden kannattelemana" heittäytyä maailmalle.

Uhrin kannalta vaarallisimmaksi koen eristäytymisen, eristäytymisen... johon välillä tulee mielenkiintoisia näkökantoja päähän, mutta niistä toinen kerta sitten =)

Lue lisää

Tsau =)

Joo, Lynett, just se tietämättömyys. Minäkin olin totaalisesti laput silmillä tässä, jossain määrin. Ei minulle tullut mieleenikään, että mrN voisi olla narsisti tai kuunaan haluaisi minulle mitään pahaa. En juuri narsismi-käsitettäkään aiemmin ollut juuri pohtinut. Mutta siinä mielessä olin kokenut, että tiesin missä menee terveen ja epätyydyttävän parisuhteen rajat; olinhan ollut tälläisessä ns "normaalissa" suhteessa aiemmin. Eikä tätä N-suhdetta ajallisesti sitten kestänytkään kauan.

Mutta ymmärrän totaalisesti heitä, jotka putoavat tuohon tietämättömyyden kuiluun. Suhteessahan normalisoidaan kaikki, mitä mielipuolisemmatkin asiat, oikeiksi ja juuri siihen kuuluvaksi. Niinhän minäkin tein, kaiken järjen vastustuksesta huolimatta. Jälkeenpäin vain typertyneenä ihmettelee, mihin kaikkeen sitä oli valmis mukaan menemään, ei voi uskoa itsestään niitä asioita. Sanoisin sitä hypnoottiseksi olotilaksi; taikasauva : "plim" ja kohta olet tahdoton ja voimaton narunukke sätkyttelemässä lankojen varassa.

Eristäytyminen on paha juttu. Itse koin sen aluksi niin, ilman painostusta, etten pitänyt yhteyttä ystäviini kun en kertakaikkiaan ilennyt kertoa millainen suhde minulla on, sen verran tajusin kuitenkin. Ja myöhemmin, no monet asiat tietysti tekivät eristäytymistä. Mutta niitä on erittäin tärkeä pohtia, miksi toimii itse niin.

Mä en siis tiedä, mutta mitä enemmän näitä juttuja lukee, niin sitä vahvemmin tulee tunne, että se menee aivoihin.. Se Narsistin kanssa oleminen siis. Tai omassa tapauksessani narsistisemman kanssa oleminen.

Kuin "jänis ajovaloissa".. niin.. Sekin tila saattaa jäädä päälle pitkäksi aikaa ja jos tuntuukin, ettei ole jäänyt sitä tunnetta päälle, niin siinä se on se tunne heti kun jotakin, minkä kokee stressaavaksi, tapahtuu tai on tapahtuakseen. Ja se järjetön pelko.. Se todellakin on järjetöntä, sen tietää ja siitä ei tuosta noin vain pääsekään sormia napsauttamalla eroon.

M.B. kirjoitti:

Mä en siis tiedä, mutta mitä enemmän näitä juttuja lukee, niin sitä vahvemmin tulee tunne, että se menee aivoihin.. Se Narsistin kanssa oleminen siis. Tai omassa tapauksessani narsistisemman kanssa oleminen.

Kuin "jänis ajovaloissa".. niin.. Sekin tila saattaa jäädä päälle pitkäksi aikaa ja jos tuntuukin, ettei ole jäänyt sitä tunnetta päälle, niin siinä se on se tunne heti kun jotakin, minkä kokee stressaavaksi, tapahtuu tai on tapahtuakseen. Ja se järjetön pelko.. Se todellakin on järjetöntä, sen tietää ja siitä ei tuosta noin vain pääsekään sormia napsauttamalla eroon.

Lue lisää

MB

Oletko tarkastellut koskaan koukkusuhteita addiktiivisuuden kannalta ?
Totta kai ongelmat pitää nimetä erikseen ja luokitella vaikka mitä kautta mutta monesti mekanismit ja käytösmallit ovat yllättävän samanlaisia. Jos ajattelee kaltoinkohtelijaa huumeena.

Se, miten uhri käyttäytyy on-off-suhteissa on mielenkiintoista, sen teorian huomioonottaen. Selittää oikeastaan kaiken sitäkin kautta katsottuna.
Mitä kautta päästään taas siihen, että oli se narsistinen loikannut mistä puskasta tahansa minä hetkenä tahansa, se kaikkivoipaisuus jota hän heti tarjoaa - antaa myös uhrille stimuloivan vaikutuksen.

"Ap: tunsin väsyneemmäksi, masentuneemmaksi". Samma här. Ihmettelin mikä hitto minua vaivaa, voin niin huonosti. Ja sitten tuo kamala pelko, kuten Lyne ja Määkin sanoivat lisäksesi, luottamuksen menettäminen, narsistien kaikkialla näkeminen: no, tottavie! Kamalaa miten sitä alkoi epäillä ketä tahansa selkäänpuukottamisesta, salaliittoteorioista ja luoja ties mistä. Onneksi aika ja nimeen omaan tämä asioiden vatulointi ym saa heräämään. En jaksa nyt pohtia sitä, mutta ne fyysiset ja psykosomaattiset oireet, tarina sinänsä.

lynett kirjoitti:

MB

Oletko tarkastellut koskaan koukkusuhteita addiktiivisuuden kannalta ?
Totta kai ongelmat pitää nimetä erikseen ja luokitella vaikka mitä kautta mutta monesti mekanismit ja käytösmallit ovat yllättävän samanlaisia. Jos ajattelee kaltoinkohtelijaa huumeena.

Se, miten uhri käyttäytyy on-off-suhteissa on mielenkiintoista, sen teorian huomioonottaen. Selittää oikeastaan kaiken sitäkin kautta katsottuna.
Mitä kautta päästään taas siihen, että oli se narsistinen loikannut mistä puskasta tahansa minä hetkenä tahansa, se kaikkivoipaisuus jota hän heti tarjoaa - antaa myös uhrille stimuloivan vaikutuksen.

Lue lisää

Niin. On-off. Olen viimeseen asti tekemällä tehnyt selväksi itselleni, että ei, ei on-offia.. Välillä ollut hankalampaa, mutta kun ne syvimmät henkiset suot ja mutaisimmat rapakot on tarvottu läpi, niin helpommaksi on aina muuttunut.

Olen varmasti käyttäytynyt kuin mielipuoli räiskiessäni tavoilla joiden tasan tiedän pitävän sen toisen kauempana... On-offailu on ollut lähellä pari kertaa. Addiktioista en juuri tiedä muuta kuin että minusta tulisi hyvä alkoholisti jos aikoisin ryhtyä.. Joten en aio. Ainakaan tällä hetkellä :D

M.B. kirjoitti:

Niin. On-off. Olen viimeseen asti tekemällä tehnyt selväksi itselleni, että ei, ei on-offia.. Välillä ollut hankalampaa, mutta kun ne syvimmät henkiset suot ja mutaisimmat rapakot on tarvottu läpi, niin helpommaksi on aina muuttunut.

Olen varmasti käyttäytynyt kuin mielipuoli räiskiessäni tavoilla joiden tasan tiedän pitävän sen toisen kauempana... On-offailu on ollut lähellä pari kertaa. Addiktioista en juuri tiedä muuta kuin että minusta tulisi hyvä alkoholisti jos aikoisin ryhtyä.. Joten en aio. Ainakaan tällä hetkellä :D

Lue lisää

Mutta jos sitä on-offia-ajattelee vähän laajemmin. Vaikka sitten on(kaltoinkohtelu)-off (rauhavaihe tai nostatus).
En jaksa itse alkaa polveilemaan kun en osaa sanoa tai kirjoittaa mitään lyhyesti. Siksi varastan :

http://saasuomi.ning.com/page/maeaeritelmiae-1

• Yleensä addikti kärsii huonosta itsetunnosta, joka voi ilmetä jopa selkeänä arvottomuuden tunteena.
• Addikti käyttää riippaa mielialojensa korjaamiseen, huolimatta siitä että tietää lopputuloksen aiheuttavan enemmän ongelmia kuin ratkaisuja.
• Addikti tasapainoilee kiksin oravanpyörässä. Pitkä aika ilman riippaa ja kiksiä aiheuttaa masennusta ja masennus taas vaatii kiksiä korjaamaan mielialaa.
• Addiktin kyky sietää vastoinkäymisiä on alhainen. Toisaalta hänellä voi olla hyväkin ulkopuolisen stressin sietokyky, mutta omien mielialojen sietäminen käy ilman kiksiä pitkän päälle hankalaksi tai mahdottomaksi.
• Useilla addikteilla on lapsuudenkodissaan ollut väkivaltaa, väheksyntää, hylkäämistä, pelkoa, turvattomuutta, korkeat vaatimukset, jäykkä "yhden totuuden" periaate, kiihkeää uskonnollisuutta, jyrkät poliittiset mielipiteet - mitä tahansa jäykkiä ja suvaitsemattomia periaatteita.
• Addiktilla on monesti vaikeuksia kokea olevansa tasa-arvoinen. Hän asettuu helposti joko ihmisten yläpuolelle tai kokee alemmuuden tunnetta.
• Addikti on taipuvainen kehittämään riippuvuutta moniin asioihin.
• Addikti on usein läheisriippuvainen ja hakee turvaa ulkopuolisesta hyväksynnästä. Hänellä on vaikeuksia olla itsensä kanssa pitkiä aikoja. Addikti tulee helposti levottomaksi ja pelokkaaksi ollessaan yksin.
• Peitellessään riippuvuuttaan addikti joutuu turvautumaan valheisiin. Valheiden peittely synnyttää uusia valheita ja niiden muisteleminen kiinni jäämisen pelossa muodostaa lopulta tiheän kudoksen, "valheiden verkon", joka rajoittaa addiktin normaalia elämää.
• Usein addiktin tunne-elämä köyhtyy "vihan kilven" takana. Viha ja pelko peittävät taakseen kätkettyjä tunteita. Monet addiktit vaikuttavat tämän vuoksi tunneköyhiltä, paitsi ollessaan päihteessä tai rutiinin aikana. Viha saattaa olla peitettyä ja jopa itseltä salattua, mutta pyrkii esiin tiedostamatta ja näkyy kiukun purkauksina. Vihan taustalla on usein pelon, kivun (loukkaantumisen) ja turhautumisen tunteita.
• Addikti on myös usein kaunainen, katkera ja kiukkuinen
• Addiktilla on lähes aina puutteellinen tai vajaa käsitys omasta itsestään. Addikti on luonut kaksi minäkuvaa, joista toinen on liioitellun idealistinen haavekuva, "hyvä minä" ja toinen liioitellun pessimistinen, "huono minä".
• Addikti kärsii jatkuvasta ahdistuksesta, pelon tunteesta, riittämättömyydestä ja ylisuurista odotuksista.

Tässä lueteltiin mitä kaikkea addikti mahdollisesti on. Mitä kaikkea addikti taas ei ole?

• Addikti ei ole heikko, huono tai selkärangaton, vaan sairas. Samoin kuin ihminen joka kärsii sokeritaudista ei ole heikko, vaan sairas
• Addikti ei ole tahallaan ilkeä, yhtä vähän kuin jalkavaivaisen voitaisiin ajatella tahallaan ontuvan
• Addikti ei ole vastuussa sairaudestaan - mutta kylläkin toipumisestaan
• Addikti ei ole tunteeton, päinvastoin useassa tapauksessa tunneherkkä ihminen
• Addikti ei ole tyhmä

lynett kirjoitti:

Mutta jos sitä on-offia-ajattelee vähän laajemmin. Vaikka sitten on(kaltoinkohtelu)-off (rauhavaihe tai nostatus).
En jaksa itse alkaa polveilemaan kun en osaa sanoa tai kirjoittaa mitään lyhyesti. Siksi varastan :

http://saasuomi.ning.com/page/maeaeritelmiae-1

• Yleensä addikti kärsii huonosta itsetunnosta, joka voi ilmetä jopa selkeänä arvottomuuden tunteena.
• Addikti käyttää riippaa mielialojensa korjaamiseen, huolimatta siitä että tietää lopputuloksen aiheuttavan enemmän ongelmia kuin ratkaisuja.
• Addikti tasapainoilee kiksin oravanpyörässä. Pitkä aika ilman riippaa ja kiksiä aiheuttaa masennusta ja masennus taas vaatii kiksiä korjaamaan mielialaa.
• Addiktin kyky sietää vastoinkäymisiä on alhainen. Toisaalta hänellä voi olla hyväkin ulkopuolisen stressin sietokyky, mutta omien mielialojen sietäminen käy ilman kiksiä pitkän päälle hankalaksi tai mahdottomaksi.
• Useilla addikteilla on lapsuudenkodissaan ollut väkivaltaa, väheksyntää, hylkäämistä, pelkoa, turvattomuutta, korkeat vaatimukset, jäykkä "yhden totuuden" periaate, kiihkeää uskonnollisuutta, jyrkät poliittiset mielipiteet - mitä tahansa jäykkiä ja suvaitsemattomia periaatteita.
• Addiktilla on monesti vaikeuksia kokea olevansa tasa-arvoinen. Hän asettuu helposti joko ihmisten yläpuolelle tai kokee alemmuuden tunnetta.
• Addikti on taipuvainen kehittämään riippuvuutta moniin asioihin.
• Addikti on usein läheisriippuvainen ja hakee turvaa ulkopuolisesta hyväksynnästä. Hänellä on vaikeuksia olla itsensä kanssa pitkiä aikoja. Addikti tulee helposti levottomaksi ja pelokkaaksi ollessaan yksin.
• Peitellessään riippuvuuttaan addikti joutuu turvautumaan valheisiin. Valheiden peittely synnyttää uusia valheita ja niiden muisteleminen kiinni jäämisen pelossa muodostaa lopulta tiheän kudoksen, "valheiden verkon", joka rajoittaa addiktin normaalia elämää.
• Usein addiktin tunne-elämä köyhtyy "vihan kilven" takana. Viha ja pelko peittävät taakseen kätkettyjä tunteita. Monet addiktit vaikuttavat tämän vuoksi tunneköyhiltä, paitsi ollessaan päihteessä tai rutiinin aikana. Viha saattaa olla peitettyä ja jopa itseltä salattua, mutta pyrkii esiin tiedostamatta ja näkyy kiukun purkauksina. Vihan taustalla on usein pelon, kivun (loukkaantumisen) ja turhautumisen tunteita.
• Addikti on myös usein kaunainen, katkera ja kiukkuinen
• Addiktilla on lähes aina puutteellinen tai vajaa käsitys omasta itsestään. Addikti on luonut kaksi minäkuvaa, joista toinen on liioitellun idealistinen haavekuva, "hyvä minä" ja toinen liioitellun pessimistinen, "huono minä".
• Addikti kärsii jatkuvasta ahdistuksesta, pelon tunteesta, riittämättömyydestä ja ylisuurista odotuksista.

Tässä lueteltiin mitä kaikkea addikti mahdollisesti on. Mitä kaikkea addikti taas ei ole?

• Addikti ei ole heikko, huono tai selkärangaton, vaan sairas. Samoin kuin ihminen joka kärsii sokeritaudista ei ole heikko, vaan sairas
• Addikti ei ole tahallaan ilkeä, yhtä vähän kuin jalkavaivaisen voitaisiin ajatella tahallaan ontuvan
• Addikti ei ole vastuussa sairaudestaan - mutta kylläkin toipumisestaan
• Addikti ei ole tunteeton, päinvastoin useassa tapauksessa tunneherkkä ihminen
• Addikti ei ole tyhmä

Lue lisää

Oukei :) En ole siis addikti. Paitsi narsismipalsta-addikti ajoittain näinä päivinä.. Vihaa olen kyllä tuntenut, ja sitä hyvin syvästi, mutta sekin on laantumaan päin.

Toisaalta mun ulkoisen stressin sietokyky on toisinaan hyvin alhainen, joten saatan kallistua itsessäni rajatilaisuuteen..

Lapsuudenkodissa ollut väheksynnän kaltaista ja päihteitä..

Toisinaan koen huonommuutta..

Musta tuntuu, että mulla ei ole mitään minäkuvaa.. Ainakin siitä mua on kritisoitu joskus, kun musta ei ota selkoa, että mikä mä oon.. Siis olen mää. Kestän tunteitani, ei ole pakonomainen tarve kikseihin, lopetin valehtelun hyvin nuorena, viihdyn yksin paremmin kuin huonossa seurassa.

Jatkuvaa ahdistusta, pelkoa, riittämättömyyden tunnetta ja ylisuuria odotuksia - niistä olen kärsinyt kahdessa suhteessa ja viimesen jälkeen myös suhteen päätyttyä. (nyt alan olla voiton puolella viimein) Joskus olen hyvinkin kiukkuinen. Yleensä kiukun nostattaa jokin yleinen asia, jossa on jotakin yksilöä kohdeltu tasan epäoikeudenmukaisesti ja tästä tehty osin voimaton itse korjaamaan omaa tilannettaan, koska virallinen apu on ollut byrokraattista päähänpotkimista pahimmillaan... ja itseasiassa alkoi samantien kiukuttaa.. Ja itse asiassa mun kiukku on aika voimallista silloin kun se nousee.. ehkä olen addiktoitunut kiukkuun?? Olenhan sitä mieltä, että viha pistää veren kunnolla kiertämään ja pitää suonetkin puhtaana :) No, joo.