Tapasin erään kaverin netin välityksellä pari vuotta sitten. Puhuttiin puhelimessa pitkiä iltoja monen viikon ajan ja sitten nähtiin. Se oli molemmille heti menoa.
Samana iltana mentiin sänkyyn vaikka kumpikin oli ajatellut toisin, että rauhassa tutustutaan jne.
Molemmilla on tiukat aikataulut ja välimatkaa rutkasti.
Ollaan nyt nähty useaan otteeseen ja aina päädytty sänkyyn. Yhdessä on erittäin kivaa ja hauskaa molemmilla ja sängyssä myös.
Nyt joku aika sitten oltiin taas sovittu tapaamisesta ja hetki ennen kaveri ilmoitti tekstarilla ettei olekaan enää "täysin vapaa". Teki mieli sanoa ihan muuta, mutta otin muka asian "kevyesti" ja tavattiin silti... ja taas meni yö yhdessä.
Nyt ollaan puhuttu asiasta ja syynä muka se, että meillä pitkä välimatka ja "kuka haluaisi olla yksin". Ymmärrän toisaalta häntä. Kuitenkin hän sanoo pitävänsä minusta "liiankin paljon" ja lupasi ilmoittaa kumpaan suuntaan päätöksen tekee (minä tai "tyttöystävänsä").
Rakastan häntä.
Olenko hölmö ja pelkästään hyväksikäytetty? Pitäisikö unohtaa hänet?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Riippuu siitä mitä sinä haluat.
Haluatko sen kaverin sitoutuvan sinuun, haluatko hänet omaksesi vai riittääkö sinulle(kuten olet antanut hänen ymmärtää) pelkkä hauskanpitäminen?
Riittääkö sinulle se, että olet yksi monista, suostutko jakamaan ystäväsi?
Ei riitä pelkkä ns hauskanpito!!! Haluan hänet omakseni. En halua olla reservissä tai korvike tai joku vastaava. Rakastan häntä.
Nyt mietinkin, että miten hänelle asian esittäisin? En halua painostaa, mutta en halua myös asian jatkuvan tällä tavalla.
Sinun on pakko ottaa se riski, että tämä ei pääty kannaltasi toivotulla tavalla.
Toisaalta - teet niin tai näin, se riski on olemassa, eikö?
Nyt kun suhde on vielä nuori kannattaa mielummin toimia kuin jäädä kitumaan.
Sinuna sanoisin hänelle nuo kaikki kauniit ja rehelliset asiat mitä tännekin kirjoitit, mutta varautuisin toisaalta myös pahimman varalta.
Kävi niin tai näin, ainakin olet rakastanut ja kauniit muistot siitä ovat ikuisesti oleva sinun.
Otan tämän riskin ja kerron hänelle. Vahvistit kauniisti sen mitä mielessäni olen ajatellutkin. Kiitos Sinulle...
Ajattelen sinua ja toivon parasta. Ole rohkea.
Hyville ihmisille tapahtuu aika usein hyviä asioita ja uskon että elämällä on sinulle vielä paljon hyviä asioita varallaan :)
Jos ei nyt, niin sitten myöhemmin.
Miksi tuntuu kuin tuntisit minut? :) Kummasti rohkaiset mua... Kiitos paljon.
Jotain hyvää voisi tapahtua, olisi jo aika...
Tyhjin käsin jäin. Tyhjä tunne, ei itketä, ei naurata.
hei, et kuitenkaan jäänyt ihan tyhjin käsin, vaikka se loppuikin. ja lisää onnellisia aikoja tulee varmasti. hyvää kesää.