Haluan liikkua ja käydä kävelylenkeillä joka ikinen päivä, niinkuin aina ennenkin.
Pystyin jatkamaankin lenkkeilyä aina noin rv 20 asti. Sitten alkoi aina nipistää kipeästi vasemmalta puolen alavatsaa. Yritin hiljentää tahtia, mutta ei auttanut mitään. Ainoastaan auttoi kun pysähtyi, mutta alko heti uudelleen kun lähti kävelee. Ja pistely alkoi jo noin 3-5 minuutin kävelemisen jälkeen. TOSI INHAA!
Nipistely kesti johonkin rv 27 asti ja olin niiiiin iloinen kun se loppui! Se alkoi kuitenkin uudestaan rv 34, ja olen nyt rv 36.. Tänään viimeksi lähin kävelee, mutta en ehtiny pihasta kovin kauas kun alkoi pistämään niin saamaristi, että piti pysähtyä vähän väliä. Olen yrittänyt kävellä hitaammin ja rauhallisemmin mutta ei, vauhdilla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Aina vain sattuu..
Pitäisikö sitä nyt vain olla lenkkeilemättä ennen synnytystä? Pitäisikö malttaa odottaa siihen saakka? Tuntuu niin ikävältä, kun haluaisin kuitenkin liikkua. Polkupyörää en omista, paikallinen uimahalli on p*rseestä (en nyt jaksa määritellä miksi) joten pyöräillä tai uida en voi.
Onko kellään vastaava pistely/nipistely homma ollut? Miten sitten teit, jätitkö lenkkeilyn suosiolla vai keksitkö jotakin, mikä auttoi?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä, ihan vastaavaa pistelyä on ollut. Eikä siihen mikään auttanut. Mainittakoon vielä, että alkuraskaudessa en pystynyt millään kävelemään, kun pahoinvointi oli niin järkyttävä. Jos sisulla lähti pahoinvoinnista huolimatta ulos, niin kahden metrin välein sai pysähtyä oksentamaan, eli ei se mitään lenkkeilyä ollut, puhumattakaan mukavasta. Sitten kun se alkoi loppua, niin alkoi tuo nippailu, mikä oli niin tuskaista, ettei senkään kanssa voinut kävellä ja sitä kesti raskauden loppuun asti. Olen muuten varsin urheilullinen, mutta raskausaika meni täydin maatessa.
Tuo oli siis edellinen raskaus. Tämä nykyinen taas menee niin, että alkuun oli pahoinvointia ja nyt kun se on VÄHÄN hellittänyt, niin tilalle on tullut heikotus, mikä tarkoittaa sitä, että postilaatikolla käynti on vaikeaa, kun heikottaa niin, että välillä täytyy pysähtyä istumaan penkalle, ettei pyörtyisi. Tätä on sitten jatkunut aikansa ja saa nähdä meneekö jossain vaiheessa ohi, vai onko tämänkin raskaus pelkkää makaamista. Pahoinvoinnissa vielä se makaaminen menetteleekin, kun on niin huonovointinen, ettei muuta oikein voi, mutta nämä muut vaivat tökkivät enemmän, kun mieli tekisi liikkua enemmän kuin ruumis antaa myöten.
Ikävältä kuulostaa toi pahoinvointi sulla :/
Itsellä oli alkuraskaudessa myös oksentelua ja kamalaa kuvotuksen tunnetta, mutta loppui rv 18 mennessä muistaakseni. Itsellä tosiaan estää liikkumisen pelkästään noi kivuliaat nipistykset.. tosi harmillista kun haluaisi liikkua ulkona. Yrittänyt olen sitten korvata sitä kaiken laisella "arki liikunnalla", eli imuroinnilla yms siivoamisella. Kyllähän siinäkin hien saa pintaan ;)
mutta voi kun kevät ilmat houkuttelisivat ulos..
Vähän samanlaista ongelmaa on...Viikkoja 23 ja pari viikkoa on kävely tehnyt tosi kipeää. Ulkona on ihan mahtava ilma ja lenkille tekisi mieli lähteä, mutta ei voi kävellä kuin alle kilometrin verran. :( Varsinkin, jos nopeasti kävelee, alkaa sattua mahaan, tuohon suunnilleen navan alueelle. Täytyy varmaan omassa pihassa kiertää lenkkiä, että saa olla ulkona. :D Ja keväämmällä onneksi on kaikkia pihahommina, niin saa saa ulkoilla.
Mutta tosi ikävää, jos ei loppuraskaudessa enää pysty oikein lenkkeilemään...
oottakos kokeillu minkäänlaista tukivyötä?itellä alko kans kävellesse tuntuun, en muista millä viikoilla mt tilasin sit semmosen ihan kankaisen tuubitoppimaisen tukivaatteen ja kävely onnistu taas:Dpaikkaa en valitettavasti muista mut eiköhän googlettamalla löydy..ja nuo ei tainnu ees maksaa ku jotain 15E 2kpl!!
N.vk:lla 24 alkoi kovat pistelyt ja supistelut aina kävellessä... Ja jos kauan aikaa joutu oleen seisaallaan sama vaiva. Pakko oli jättää kävelyt ja jäädä myöskin saikulle. Riskiajan pääsin ohi riittävällä levolla.
Nyt on rv 37 6. Välillä sään houkuttelemana pakko päästä käveleen. Matka mihin ennen meni n. 15min... niin nykyään n. 45 min.
Ei kannata alkaa kikkaileen raskausaikana... vaan mentävä vauvan hyvin voinnin ehdoilla
http://www.babyidea.fi/aidille/carriwell/tukivaate.html
tässä löyty sitteki sivu minkälaisen tilasin itelleni
En varmaa viitti enää tässä vaiheessa raskautta tilailla mitään. Tuskin ehtisin montaa kertaa käyttää tota vyötä ennenku vauva syntyy ja sit ku ei tiedä toimiiko se itellä :D mut ton ku olis hoksannut alkuraskaudessa..
mul on ollu tukivyö käytös mut se ei vaa auta ku osittain