Kun miestä ei haluta

Viimeisen puolen vuoden aikana olen usein törmännyt ongelmaan, että miehen ei tee mieli!

Aloin miettimällä, tunnetusti, onko vika minussa. No, olen unelmamitoissa ja moni mies on kehunut minua seksikkääksi. Eli ylipainoa ei ole mutta muotoa löytyy sieltä mistä pitääkin. Lisäksi pukeudun vartalonmyötäisiin vaatteisiin, joita monet miehet katsovat kuolaten. Käytän korkeita kenkiäkin! Kaikki on siis ulkoisesti tuon kuulemanikin mukaan kunnossa.

Sitten mietin josko vika on sänkytaidoissani. Olen todella aktiivinen ja suostun lähes mihin vain ja nautin paljon ja estottomasti. Minusta on ihanaa saada tehdä miehelle asioita joista tiedän hänen nauttivan. Mielessäni ei kävisikään jäädä aina alle makaamaan, vaan ehdottelen uusia asentoja tai "hyppään itse satulaan"!

Kyllä mieheni toisinaan innostuessaan on sanonut minua "pedoksi"...

Sitten mietin että mitä voisin tehdä. Aloitin säännöllisen liikunnan, jätin KAIKKI makeat, rasvaiset ja suolaiset pois. Kuitenkin annan miehen löhötä töiden jälkeen sohvalla ja annan hänen syödä vaikka suklaata jos mieli tekee. Polta en joten senkään ei pitäisi vaikuttaa.

Hankin myös uusia seksikkäitä vaatteita joista mieheni ei ymmärrä suoraan sanottuna mitään. Siinä vaiheessa meinasi tulla kyllä itku silmään kun tunsin itseni jotenkin vastenmieliseksi tai vastaavaa.

Lopulta mieheni alkoi puhua että painostan. Seksielämä väheni siis entisestään, kun minä jätin koko aiheen hänen hiljaisesta pyynnöstään. En enää yritä tehdä aloitetta, myötäilen vain jos miehen sattuu jotenkin kummallisestin tekemään mieli. Silloin se onkin sitä sisään-ulos toimintaa vanhassa asennossa, joka ei kyllä pahemmin kiihota.

Voisiko paineet töissä tai raha-asiat tehdä tällaista? Onko mitään tehtävissä vai pitääkö minun vain ilta toisensa jälkeen tyytyä kääntämään selkäni ilman nautintoa?

Nyt tuli vielä lemmikki taloon, josta mieheni lähinnä hermostuu. En saa enää koskeakaan häneen "siinä mielessä".

Mikä ihme miestä vaivaa, nyt alkaa apu olla todella tarpeen ettei puutostilan tarvitse jatkua loputtomiin!
122322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

...ei nimittäin taida enää olla elossa jos ei sinun kanssasi halua seksi.

No joo, vakavasti puhuen. Kuulostaa siltä että miehesi todellakin kokee vähän painostusta ja se saa reagoimaan noin. Hyvä asia tässä on se että kun on mies kyseessä niin tilanne ei ole lopullisesti menetetty. Miehellä on sisäänrakennettuna ominaisuutena seksihalu ja se palaa kyllä kun annat vähän ajan kulua. Ja voit vähän nopeuttaa sitä palautumista pienellä "taktisella pihtauksella" tai näyttelemällä halutonta jonkin aikaa. Todennäköisesti hän pitää sinua tällähetkellä pikkaisen itsestään selvyytenä. Tämän pienen shokkihoidon jälkeen henkevää keskustelua asiasta POSITIIVISEEN sävyyn. Eiköhän se siitä.

Äänestä
  • kun kerron;

    ostin itselleni reilumman kokoiset sloggit ja nukkumaanmennessä laitan ne ja hieman kulahtaneen nalleyöpuvun päälle (normaalisti nukun huomattavasti vetävämmissä hepenissä tai ilman niitä) ja painun peiton alle ja käännän kylkeni. Ja samalla toivotan iloisesti "hyvää yötä kulta"!

    Toivoa ei ole menetetty...

    Ps. Pulssin kohdalla ei juurikaan tunnu liikettä... Aivokuollut?

    Äänestä

Tuntuu olevan kestoaihe.Olispa mulla tuollainen halukas, aktiivinen, vaihtelunhaluinen nainen kumppanina.Ehkä asia on niinkuin miehesi on vihjaissut.Hän tulisi paljon vähemmälläkin toimeen, ja mitä enemmän painat päälle, kiinnostaa vielä vähemmän.Eikös se naisilla toimi samoin, mitä enemmän mies kinuaa sitä vähemmän se kiinnostaa.Minä en kyllä halutonta miestä ymmärrä.Mutta kai se vähän puutteessa olevalle on ihan normaalia.Tuota lemmikkijuttua en ymmärrä sitäkään vähää, mitä se teidän seksiin liittyy.

Äänestä

Halutonta ei saa haluamaan millään. Olisi itsekin aikanaan pitänyt ymmärtää, ettei se siitä mihinkään muutu (vaimo siis). Paska juttu, mutta mieti rakastatko miestäsi niin paljon, että kestät tilannetta lopun elämääsi katkeroitumatta. Itsellä se on siinä rajoilla, pari vuosikymmentä kestettynä.

Äänestä
  • minä sinun puolestasi. En edes uskalla kuvitella mikä on mielentilasi tuossa vaiheessa.

    Koita kestää. Ehkä minä sain nyt aihetta miettiä onko minulla kestävyyttä samaan...

    Äänestä

Meilläkin ollut vastaava tilanne. Kai halut vain menevät ristiin, minä tahtoisin vaikka joka ilta ja miehelle riittää kerta viikkoon ja välillä ei tahdo sitäkään.

Jossain vaiheessa minunkin mieheni koki, että painostin häntä kinuamalla jatkuvasti ja vihjailuillani, seksikkäillä hepeneillä ja muilla innostajilla. Olin täysin neuvoton. Niinpä melko loukkaantuneena aloin vetäistä yöksi yöpaidan päälleni, perinteisen alasti tai pikkuhousuissa nukkumisen sijaan. Vaihdoin vaatteeni miehestä pois päin kääntyneenä ja välttelin muutenkin tyrkyttämästä itseäni millään tavoin. Silti jatkoin pukeutumistani siististi ja suht seksikkäästi ja ulkonäöstäni muutenkin huolehtien. Seksiin en tehnyt alotteita ollenkaan.

Viikossa tilanne muuttui täysin. Mies alkoi kiinnostua entiseen tapaan ja heittäytyipä lopulta sangen villiksikin rakastajaksi. Kaipa mies vain haluaa tuntea olevansa kuitenkin se aloitteentekijä ja naisen sytyttäjä. Ainakin meillä tämä sama metodi toimii aina, jos mieheni alkaa ahdistumaan seksihaluistani.

Sitä paitsi on aika hauskaa leikkiä joskus vähän siveellisempää ja antaa miehen ihan "vahingossa" nähdä paidan kaula-aukosta vilaus pitsiä tai aavistuksen verran liian ylös nouseva hameenhelma, vaikka samalla käyttäytyy, kuten ei seksiä itse ajattelisi lainkaan. Yleensä ei kestä kovinkaan kauaa kun mies on tahtomassa lisää nähtävää...

Äänestä
  • hienoista vinkeistä!

    Olen nyt muutaman yön ajan kokeillut, että puen päälle isot alkkarit ja hieman kuluneen nalleyökkärin (ja vaatteet vaihdan tietysti vaatehuoneessa) ja menen sänkyyn toivottaen iloisesti hyvää yötä ja kääntämällä selkäni!

    Toistaiseksi tämä ei ole tuottanut tulosta, mutta ehkä siihen menee aikaa...

    Muuten, olisikohan sinulla neuvokkaana sellaiseen vastausta, että kun mies lopulta haluaa niin miten saisi sitten sen vielä antamaan hyvää seksiä? Se että mies viimein syttyy ei paljoa ilahduta jos seksi on surkeaa!

    Äänestä

Kannattaa jutella miehesi kanssa aiheesta ja sanoa mikä kaivelee jos sitä kautta tilanne helpottaisi.Miehesi kyllä luulisi tajuavan että noita asiota mitä teet häntä miellyttääksesi kannattaisi arvostaa eikä pitää itsensäselvyytenä. toivottavasti suhteenne rupeaa pelaamaan:) T: marko 29

Äänestä

Aloin miettimään asioita, miksi en haluaisi ja itselleni tuli ainakin kaksi asiaa mieleen.

Ensimmäiseksi, jos on suuttunut kumppanille niin silloin ei tietenkään haluta.

Toinen on fyysinen rasitus. Jos esimerkiksi tulen illalla kotiin painitreeneistä, ollut kovat treenit, niin ei yksinkertaisesti jaksa vaikka mikä olisi. Myöskin, jos miehesi tekee paljon raskasta fyysistä työtä, niin sekin voi vaikuttaa.

Äänestä

juu aivan varmasti joo...

Äänestä
  • Olisin onnesta suunnillani jos olisi feikkiä!
    Muttei ole!

    Mieheni haluttomuus on kyllä aivan täyttä faktaa. Sopii etsiä niitä feikkejä jostain hieman muualta.

    Äänestä

On kaiketi naiselle tyypillinen ominaisuus etsiä heti vkoja itsestään kun mies ei enää halua.

Haluton nainen oli aina ennen riittävä peruste pettämiseen. Kun kotoa ei saa niin on haettava muualta. Niinhän se miesten maailmassa on pitkään ollut. Mutta maailma muuttuu. Naiset ovat tietoisempia mahdollisuuksistaan ja tietävät mitä haluavat.

En ole koskaan kieltäytynyt seksistä kumppanini kanssa, kertaakaan. Ehkä se on ollut virhe.

Elän käytännössä selibaatissa. Yhdyntöjä on parhaimmillaankin kaksi vuodessa. Nekin tapahtuvat miehen aloitteesta, minä en kuulema osaa lähestyä häntä oikealla tavalla.

Olen terve alle kolmekymmentä vuotias nainen. Kädestä pitäminen ja pussailu on varsin mukavaa, mutta tarvitsen enemmän. Enää en saa edes puhua koko aiheesta, se on avomiehestäni ahdistavaa. Öisin vierekkäin nukkuminen on tuskaa. Siinä se olisi, ihana mies, mutta koskeminen kielletty.

Mies on tietääkseni hetero ja uskollinen. Kertaakaan hän ei ole sanonut syytä haluttomuuteensa. Kierrellen on selvinnyt, ettei ulkonäköni miellytä häntä enää.

Tavatessamme olin teini,pieni ja laiha, melkein lapsi. Nyt olen aikuinen nainen. Lantio ja rinnat ovat tulleet jäädäkseen, reisille ja vatsalle luulen pystyväni tekemään jotain. Mutta miksi? Mitä saan vastalahjaksi? Rakkautta miehen ehdoilla.
Kun toista ihmistä oikein hulluna rakastaa, niin on valmis koviin uhrauksiin. Mietin kumpi olisi parempi rasvaimu, vai mies joka pitäisi minusta sellaisena kuin olen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen20 kirjoitti:

Viimeisen puolen vuoden aikana olen usein törmännyt ongelmaan, että miehen ei tee mieli!

Aloin miettimällä, tunnetusti, onko vika minussa. No, olen unelmamitoissa ja moni mies on kehunut minua seksikkääksi. Eli ylipainoa ei ole mutta muotoa löytyy sieltä mistä pitääkin. Lisäksi pukeudun vartalonmyötäisiin vaatteisiin, joita monet miehet katsovat kuolaten. Käytän korkeita kenkiäkin! Kaikki on siis ulkoisesti tuon kuulemanikin mukaan kunnossa.

Sitten mietin josko vika on sänkytaidoissani. Olen todella aktiivinen ja suostun lähes mihin vain ja nautin paljon ja estottomasti. Minusta on ihanaa saada tehdä miehelle asioita joista tiedän hänen nauttivan. Mielessäni ei kävisikään jäädä aina alle makaamaan, vaan ehdottelen uusia asentoja tai "hyppään itse satulaan"!

Kyllä mieheni toisinaan innostuessaan on sanonut minua "pedoksi"...

Sitten mietin että mitä voisin tehdä. Aloitin säännöllisen liikunnan, jätin KAIKKI makeat, rasvaiset ja suolaiset pois. Kuitenkin annan miehen löhötä töiden jälkeen sohvalla ja annan hänen syödä vaikka suklaata jos mieli tekee. Polta en joten senkään ei pitäisi vaikuttaa.

Hankin myös uusia seksikkäitä vaatteita joista mieheni ei ymmärrä suoraan sanottuna mitään. Siinä vaiheessa meinasi tulla kyllä itku silmään kun tunsin itseni jotenkin vastenmieliseksi tai vastaavaa.

Lopulta mieheni alkoi puhua että painostan. Seksielämä väheni siis entisestään, kun minä jätin koko aiheen hänen hiljaisesta pyynnöstään. En enää yritä tehdä aloitetta, myötäilen vain jos miehen sattuu jotenkin kummallisestin tekemään mieli. Silloin se onkin sitä sisään-ulos toimintaa vanhassa asennossa, joka ei kyllä pahemmin kiihota.

Voisiko paineet töissä tai raha-asiat tehdä tällaista? Onko mitään tehtävissä vai pitääkö minun vain ilta toisensa jälkeen tyytyä kääntämään selkäni ilman nautintoa?

Nyt tuli vielä lemmikki taloon, josta mieheni lähinnä hermostuu. En saa enää koskeakaan häneen "siinä mielessä".

Mikä ihme miestä vaivaa, nyt alkaa apu olla todella tarpeen ettei puutostilan tarvitse jatkua loputtomiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu