Olen ollut mieheni kanssa yhdessä n. 4 vuotta, ja meillä on yhteinen taaperoikäinen lapsi. Miehelläni on myös 3 lasta edellisestä liitostaan. Mieheni on hyvä ja huomaavainen isä, kunnollinen mies, jolle perhe kaikki kaikessa.
Miksi sitten vihaan miestäni? Vihaan häntä, koska en pääse sinuiksi hänen menneisyytensä kanssa. Uskon, että entisen elämänsä vuoksi minä ja meidän yhteinen lapsemme olemme toisarvoisia. Mieheni oli entisensä kanssa yhdessä yli 15 vuotta, ja he ovat asuneet eri maissa, kierrelleet ympäri maailmaa mieheni urheilu-uran vuoksi ja lopulta perustaneet perheen. Tuntuu kuin mieheni ihannoisi tätä entistä elämäänsä, ja olisi mielellään jäänyt siihen, jos vain entinen ei olisi häntä jättänyt. Mieheni sydän särkyi, ja hän on nostanut entisensä jalustalle, täydellisenä ihmisenä.
Pikkuhiljaa suhteemme edetessä olen alkanut huomata, että taisin sittenkin olla miehelleni vain laastari, jonka kanssa suhde kehkeytyikin liian vakavaksi. Tarkemmin ajatellen merkkejä oli näkyvillä jo silloin kun tapailimme ensimmäisiä kertoja, mutta jostain syystä en kuunnellut vaistoani ja suljin silmäni niiltä. Kuinka hellästi hän puhui entisestään, kertoili minulle juttuja hänestä. Olen tyhmä kun en tajunnut jo silloin.
Vihaan miestäni sen vuoksi, että alkoi suhteeseen kanssani ja teki lisää lapsiakin, jos ei kerran ollut (ole) päässyt entisestään yli. Heidän erostaan oli tapaamishetkellämme noin vuosi. Vihaan myös itseäni, etten kuunnellut vaistojani silloin.
Mieheni entisen liiton lapset ovat meillä joka toinen viikko. Ja joka toinen viikko minulla ja lapsellani ei ole kotia. Olen ulkopuolinen ja vieras omassa kodissani. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta olisimme kuin perhe, ja yrittänyt keksiä kaikkea kivaa mikä yhdistäisi meitä ja lähentäisi meitä perheenä. Turhaan. Olen näkymätön, pelkkä taloudenhoitaja, silloin kun kyseiset 3 lasta ovat meillä. He puhuvat ohitseni, olen heille kuin ilmaa. He eivät vihaa minua, tai ainakaan eivät sitä näytä. Minua ei yksinkertaisesti ole vain olemassa heille.
Mieheni muuttuu täysin kun kyseiset 3 lasta ovat meillä. Hän on 100% läsnä heille, 50% läsnä yhteiselle lapsellemme ja 0% läsnä minulle. He ovat omassa porukassaan, omine muistoineen ja inside-juttuineen. Miehenikin käyttäytyy kuin olisin näkymätön. Ja hädin tuskin huomaa yhteistä lastamme. Minä huolehdin lapsestamme (syötän, nukutan, leikin, ulkoilutan), siivoan, ostan ruokaa, teen ruokaa ja pesen pyykkiä. Ymmärrän että mieheni näkee lapsiaan vain joka toinen viikko ja täytyy antaa huomiota, mutta ei kai sen näin pitäisi mennä? Minut ja lapseni suljetaan perhekuviosta TÄYSIN pois.
Kun lapset eivät ole täällä, mieheni hoitaa yhteistä lastamme, välillä selvästi velvollisuudentunnosta. Hän viettää aikansa tietokonepelien kanssa ja kuntosalilla. Tahtoo seksiä muutaman kerran kyseisellä viikolla, pohjustaa sitä olemalla hellä ja lepertelemällä, saatuaan vetäytyy taas omiin oloihinsa. Kun saa entiseltään viestejä lapsien unohdetuista tavaroista jne, lähtee haukkana ovesta, olipa hänellä kesken mitä tahansa.
Olen puhunut miehelleni asiasta jo vuoden. Puhunut ulkopuolisuuden tunteesta, "kodittomuudesta", neljännen lapsensa laiminlyönnistä, parisuhteemme laiminlyönnistä ja hänen mahdollisista tunteista entistään kohtaan. Mieheni ei osaa keskustella. Hän vetäytyy kuoreensa, pyörittelee silmiään, sanoo että kuvittelen kaiken, että meillähän on kaikki hyvin. Ja jos ei ole, niin tulee varmasti olemaan. Minä kuulemma vain moitin häntä, vain moittimisen ilosta.
Mieheni on siis selvästi kiinni entisessä perheessään, minä ja yhteinen lapsemme olemme hänelle ajanvietettä silloin, kun lapset ei ole läsnä. Ja tämä surettaa minua suunnattomasti. Omasta puolestani, ja ennenkaikkea lapseni puolesta. Isä ei huomaa häntä kun sisaruspuolet ovat täällä.
Ja miksi minä olen vielä tässä suhteessa? Lapseni vuoksi. Koska haluaisin että hän saisi elää ehjässä kodissa. Miten voisin erota, ja antaa sitten lapseni miehelleni esim. joka toinen viikko, kun mies ei lasta huomaa? Varsinkin jos toiset lapset ovat hänellä samaan aikaan?
En vain näe enää muuta vaihtoehtoa. Kaikkeni olen yrittänyt, ja tehnyt valtavasti töitä suhteen ja perhe-elämän eteen. Yksin.
Miksi sitten vihaan miestäni? Vihaan häntä, koska en pääse sinuiksi hänen menneisyytensä kanssa. Uskon, että entisen elämänsä vuoksi minä ja meidän yhteinen lapsemme olemme toisarvoisia. Mieheni oli entisensä kanssa yhdessä yli 15 vuotta, ja he ovat asuneet eri maissa, kierrelleet ympäri maailmaa mieheni urheilu-uran vuoksi ja lopulta perustaneet perheen. Tuntuu kuin mieheni ihannoisi tätä entistä elämäänsä, ja olisi mielellään jäänyt siihen, jos vain entinen ei olisi häntä jättänyt. Mieheni sydän särkyi, ja hän on nostanut entisensä jalustalle, täydellisenä ihmisenä.
Pikkuhiljaa suhteemme edetessä olen alkanut huomata, että taisin sittenkin olla miehelleni vain laastari, jonka kanssa suhde kehkeytyikin liian vakavaksi. Tarkemmin ajatellen merkkejä oli näkyvillä jo silloin kun tapailimme ensimmäisiä kertoja, mutta jostain syystä en kuunnellut vaistoani ja suljin silmäni niiltä. Kuinka hellästi hän puhui entisestään, kertoili minulle juttuja hänestä. Olen tyhmä kun en tajunnut jo silloin.
Vihaan miestäni sen vuoksi, että alkoi suhteeseen kanssani ja teki lisää lapsiakin, jos ei kerran ollut (ole) päässyt entisestään yli. Heidän erostaan oli tapaamishetkellämme noin vuosi. Vihaan myös itseäni, etten kuunnellut vaistojani silloin.
Mieheni entisen liiton lapset ovat meillä joka toinen viikko. Ja joka toinen viikko minulla ja lapsellani ei ole kotia. Olen ulkopuolinen ja vieras omassa kodissani. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta olisimme kuin perhe, ja yrittänyt keksiä kaikkea kivaa mikä yhdistäisi meitä ja lähentäisi meitä perheenä. Turhaan. Olen näkymätön, pelkkä taloudenhoitaja, silloin kun kyseiset 3 lasta ovat meillä. He puhuvat ohitseni, olen heille kuin ilmaa. He eivät vihaa minua, tai ainakaan eivät sitä näytä. Minua ei yksinkertaisesti ole vain olemassa heille.
Mieheni muuttuu täysin kun kyseiset 3 lasta ovat meillä. Hän on 100% läsnä heille, 50% läsnä yhteiselle lapsellemme ja 0% läsnä minulle. He ovat omassa porukassaan, omine muistoineen ja inside-juttuineen. Miehenikin käyttäytyy kuin olisin näkymätön. Ja hädin tuskin huomaa yhteistä lastamme. Minä huolehdin lapsestamme (syötän, nukutan, leikin, ulkoilutan), siivoan, ostan ruokaa, teen ruokaa ja pesen pyykkiä. Ymmärrän että mieheni näkee lapsiaan vain joka toinen viikko ja täytyy antaa huomiota, mutta ei kai sen näin pitäisi mennä? Minut ja lapseni suljetaan perhekuviosta TÄYSIN pois.
Kun lapset eivät ole täällä, mieheni hoitaa yhteistä lastamme, välillä selvästi velvollisuudentunnosta. Hän viettää aikansa tietokonepelien kanssa ja kuntosalilla. Tahtoo seksiä muutaman kerran kyseisellä viikolla, pohjustaa sitä olemalla hellä ja lepertelemällä, saatuaan vetäytyy taas omiin oloihinsa. Kun saa entiseltään viestejä lapsien unohdetuista tavaroista jne, lähtee haukkana ovesta, olipa hänellä kesken mitä tahansa.
Olen puhunut miehelleni asiasta jo vuoden. Puhunut ulkopuolisuuden tunteesta, "kodittomuudesta", neljännen lapsensa laiminlyönnistä, parisuhteemme laiminlyönnistä ja hänen mahdollisista tunteista entistään kohtaan. Mieheni ei osaa keskustella. Hän vetäytyy kuoreensa, pyörittelee silmiään, sanoo että kuvittelen kaiken, että meillähän on kaikki hyvin. Ja jos ei ole, niin tulee varmasti olemaan. Minä kuulemma vain moitin häntä, vain moittimisen ilosta.
Mieheni on siis selvästi kiinni entisessä perheessään, minä ja yhteinen lapsemme olemme hänelle ajanvietettä silloin, kun lapset ei ole läsnä. Ja tämä surettaa minua suunnattomasti. Omasta puolestani, ja ennenkaikkea lapseni puolesta. Isä ei huomaa häntä kun sisaruspuolet ovat täällä.
Ja miksi minä olen vielä tässä suhteessa? Lapseni vuoksi. Koska haluaisin että hän saisi elää ehjässä kodissa. Miten voisin erota, ja antaa sitten lapseni miehelleni esim. joka toinen viikko, kun mies ei lasta huomaa? Varsinkin jos toiset lapset ovat hänellä samaan aikaan?
En vain näe enää muuta vaihtoehtoa. Kaikkeni olen yrittänyt, ja tehnyt valtavasti töitä suhteen ja perhe-elämän eteen. Yksin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Lissuuu... mee hoitoon... näit varmaan painajaisia yöllä.. heh.............
Mitä hyötyä "ehjästä" kodista on jos elämä on noin perseestä.
Lähde pois ja vie lapsesi mukana. Ehkä isä osaa antaa hänellekin arvoa sitten
kun näkee häntä vain joka toinen viikonloppu
vai n iin
TÄSSÄ SE ON, vastaus siihen, miksi lapset kärsii isän uusista suhteista!
Uusi nainen ei kestä miehen menneisyyttä, johon kuuluu ex vaimo ja lapset. Päivän selvää.
Tämäkin nainen on selvästi kateellinen, katkera siitä että miehellä on lapsia, joita rakastaa yli kaiken. Hänen lapet menee yli uuden suhteekin, se on hienoa minusta.
Ole Lissu viimeinkin hiljaa, sinä et tiedö mistään mitään, vitun tampio!
Minä olisin kestänyt mieheni menneisyyden, jos hän olisi jo jättänyt sen taakseen ja elänyt tätä päivää. Minulla ei ollut mitään mieheni lapsia vastaan, yritin tehdä meistä yhtenäisen perheen, siinä onnistumatta.
Olen nyt eronnut miehestäni ja asun kahdestaan yhteisen lapsemme kanssa. Emme ole vielä käyneet lastenvalvojalla tekemässä tapaamissopimuksia, mutta aion varata sinne ajan pikimmiten.
Mies ei hyväksynyt lähtöäni. Hän on soittaa jatkuvasti, käy ovella ja kertoo rakastavansa ja haluavansa korjata virheet. Sanoo jopa, että lapset ovat kyselleet minun ja sisaruksensa perään. En tiedä uskoisinko tuota, mutta mies tekee kaikkensa saadakseen minut takaisin. Olen puhunut hänelle siitä, kuinka hänen entinen elämänsä on ollut suhteessamme läsnä joka päivä, ja mies vaikutti olevan ihan ällikällä lyöty. Vakuuttelee, ettei ole tuntenut entistään kohtaan mitään edes heidän suhteensa viimeisinä vuosina. Rakkaus kuoli jo ennen suhteen loppumista.
Olen huomannut, että nämä "mies elää menneessä"-ajatukset johtuivat vain omasta epävarmuudestani ja huonosta itsetunnosta. Mies ei ole ihannoinut entisestä elämästään mitään muuta kuin lapsiaan. Hän sanoo tehneensä kaikkensa jotta lapsilla olisi hyvä olla. Ymmärrän sen, mutta en sitä, että hän teki sen minun ja yhteisen lapsemme kustannuksella.
Törmäsin miehen entiseen illan vietossa, ja hän tuli minua porisuttamaan, koska oli kuullut minun muuttaneen pois. Parin siiderin vaikutuksen alaisena kerroin hänelle kaikista tuntemuksistani, ja peloistani että mies itkee vielä hänen peräänsä, ja ex nauroi minulle -hyväntahtoisesti. Sanoi, että miestä ei voisi vähempää kiinnostaa, ja että hän on kiinnostunut vain lapsista, ei exästä. Ja että heidän eroonsa ei liittynyt mitään draamaa, heidän suhteensa oli kuollut jo aikoja sitten.
Jälkeenpäin tunsin häpeää kun menin avautumaan hänelle, mutta miehen ex kehotti minua kuuntelemaan miestä, ja punnitsemaan asioita uudelleen. Hän on hyvä isä, ja yritti vain tehdä kaikkensa lasten eteen. Se ei ole väärin, mutta hän menetti minut ihan vääristä syistä.
Olen vielä hämilläni näistä kaikista uusista käänteistä, ja olenkin keskittynyt vain itseeni ja lapseeni. En tiedä annanko uutta tilaisuutta miehelle, mutta enpä kyllä tiedä jättääkö hän minua rauhaankaan :)
Eli anteeksi vain, mutta en ole katkera siitä että miehellä on lapsia ja että hän rakastaa heitä. Miksi olisin koskaan alkanut sellaisen miehen kanssa, joka ei rakastaisi lapsiaan? Eikö sellainen ihminen ole vähän kyseenalainen? Mies on hyvä isä, ja rakastaa myös yhteistä lastamme. Tietenkin, miten muutenkaan? Ja hän rakastaa myös minua. Me vain teimme omat virheemme suhteessamme. Mies laiminlöi, minä maalailin piruja seinille.
Ja miten sinun mielestäsi on hienoa jos lapset menevät yli uuden suhteen? Olen hieman hämilläni. Eikö rakkaus lapsiin ja puolisoon ole erilaista, ei kai niitä voi rinnastaa? Puoliso on se elämänkumppani, aikuinen, joka jakaa arjen. Totta kai puolisoaan rakastaa, ei kai hän muuten olisi puoliso? Lapsiaankin rakastaa, mutta eri tavoin.
Aika näyttää, miten tässä käy. Tällä hetkellä haluan olla omillani, ja antaa haavojen umpeutua. Myönnän, että olen ollut väärässä ja kuvitellut tietäväni mitä entinen mieheni ajattelee. Tehnyt omat johtopäätökseni.
Ahaa.. sinä yritit.. sinä olit siis hyvä ihminen, mies oli paha ja hänen lapsensa, kun mies ei halunnut jättää lapsiaan ja piti heitä tärkeimpänä elämässään.
Eikö yhteiseloon kuulu tukea toista asiassa kuin asiassa, varsinkin kun on kyse lapsista.
Mutta kun siihen ei kykene, on hyvä luovuttaa, ja antaa tilaa isälle ja lapsille.
Liikaa kun alkaa säätämään toisten tapoja ja elämää, kärsii itse eniten, kuin nyt sä. Yriti muuttaa toisten tapoja ja nyt itse kärsit siitä.
Anteeksi vain, mutta miksi olisin halunnut että mieheni jättäisi lapsensa? En ymmärrä. En kai minä ole sellaista missään vaiheessa vaatinut?
Ja kuten itse sanoit, että eikö yhteiseloon kuulu tukea toista asiassa kuin asiassa, varsinkin kun on kyse lapsista. Nimenomaan, minähän pysyin mieheni rinnalla 4 vuotta ja tuin häntä, mutta enhän minä voi itseäni loppuelämäkseni laittaa likoon. Pitäähän JOKAISELLA OSAPUOLELLA olla kodissaan hyvä olla. Ja eikö lausahduksesi toimi myös toisinpäin? Eikö mieheni olisi pitänyt myös tukea minua, olihan kyseessä myös yhteinen lapsemme? Toimiiko tämä sinun mielestäsi vain niin päin, että minun pitää niellä kaikki mukisematta, mutta miehen ei? Olisiko minun pitänyt sitten vain tyytyä osaani, ja antaa tilaa?
Enkä ole säätänyt toisten elämää ja tapoja. Sehän oli MEIDÄN elämämme ja meidän tapamme, minä ja lapseni kuuluimme kyseiseen kokoonpanoon ihan yhtä lailla. Onhan minun lapseni myös miehenkin lapsi!
Sinulla on ihmeellisiä väittämiä, eikä mitään totuuspohjaa. Kaikki kirjoituksesi kumpuavat vain omasta tuskastasi, jota tunnet vieläkin, kun entinen miehesi jätti sinut ja löysi uuden puolison. Kuvittelet, että entinen miehesi pitää sinua ja lapsia korkeimmalla jalustalla vielä tänäkin päivänä, vaikka totuus on se, että miehesi luopui lapsistaan, koska ei halunnut enää olla SINUN kanssasi tekemisissä. Olisi varmasti halunnut olla isä lapsilleen, kuka ei haluaisi, mutta sinä et sitä sallinut, koska miehelläsi oli uusi puoliso.
Se oli miehen oma valinta, haluaako olla lasten kanssa vai ei! En mitenkään vaikuttanut siihen, alussa jopa vaadin sitä usein,m utta ei ollut minun työ pitää sitä suhdetta kasassa väkisin. Koskaan en kieltänyt isää lapsilta.
Mutta hänen naiset oli taas oma juttunsa, ne eivät kuulu meidän ja lasten elämään.
Jos mies ottaa uuden naisen, se on hänen elämäsää, ei meidän. Ei niitä pidä keskenään sotkea.
Isä voi oll lapsille ilman uusia suhteitakin, ja niin sen meillä piti olla. Mies ei kyennyt, koska uudet suhteet pakottivat lapset jättämän.
Ihan miehen oma vika. Voin sanoa senkin että lapsemme ovat erittäin onnellisia, kun en päästänyt heitä isän ja uusien naisten elämään. Hekin ymmärtävät että eivät tarvi moisia ihmisiä, eikä halunneet loukata minua että olisivat vaihtaneet minut isän naisiin, sillä eivät halunneet menettää minua, joka heitä ei ole koskaan hylännyt.
Lapset ovat sanoneetkin sen kuinka paljon heille merkitsen. Se on paras lahja heiltä.
Mutta tämä on mieädn pehreen ratkaisu ja meille paras mahdollinen, ettei ex miehen naiset kuulu meidän elämään nyt eikä koskaan.
Niinkuin jo aiemmin todettiin Lissu, olet sinä ollut saatanallinen painajainen ja hirviö, kun eksäsi luopui jopa lapsistaan, ettei MISSÄÄN nimessä tarvitse SINUA tavata. Millainen ihminen voi olla niin läpimätä?
Sulla on todella paha olla! Mene puhumaan jollekin ammattiauttajalle, sillä ei toisten mielipiteistä voi noin kyyniseksi tulla. Sulla on niin paljon vihaa sisälläsi nyt.
olet itsekäs ja omahyväinen ihminen lissu, ihan myös sinun vikasi et exäsi lähti.
Tämä teidän systeemi on sinulle paras, ei sinun lapsillesi.
Ex miehesi nainen ei kuulu sinun elämääsi, mutta lastesi elämään hän liittyy isän puolisona.
Samalla lailla sinun tuleva puolisosi kuuluu lasten elämään, vai meinaatko elää yksinäsi katkerana ja vihaisena lopun elämääsi?
Miten voit tietää mikä on lapsilleni parasta?? Pelkkää kuvitelmaa sulta.
Meillä ei ex miehen ja ex isän naiset kuulu meidän elämään, eikä ole meillä koskaan onneksi käyneet emmekä me mene sinne. Siihen emme ole alistuneet. Meillä ei ex miehen naiset säädä mitään eikä lapsiamme hauku, siihen emme lähteneet mukaan. Ihan yksinään saavat kiukutella, ja surra sitä että meille ei ole asiaa.
Lasten elämään ei kuulu miehen naiset, siitä he ovat minua kiitelleet.
sinä se siellä mielikuvitus maailmassa elät, kyllä yleensä lapsille on hyväksi hyvät suhteet kumpaankin vanhempaansa. Sinä myrkytit lapsesi vihaamaan isäänsä.
Kyllä se oli ihan perheenrikkojan vika joka halusi hajoittaa meidän perheen, ja mies oli kyllästynyt lapsiinsa.
Nyt saa maksaa siitä, kun kukaan ei välitä. Lapset ei halua olla isän kanssa eikä lastenlapsetkaan tunne vaaria...heh
Harmi että jotkut miehet mokaa elämänsä täysin, mutta itse siitä maksaa.
sinuun se exäsi oli kyllästynyt ei lapsiinsa, eikä kukaan hajoita mitään, kyllä se sun exäsi ihan vapaaehtoisesti lähti, kun rakastu toiseen ja parempaan.
Sinä vaan kuvittelet, et sinä olit ja olet sille se ainoa oikea.
Sinä pilasit lastesi ja niiden isän välit.
Ihan oli miehen oma valinta, kukaan ei pakottanut hylkäämään lapsiaan. Mutta sitä saa mitä tilaa, nyt ei lapset välitä enkä minä, joten yksin saa olla ja elellä.
Luulisi ihminen ymmärtävän, kun lapsensa hylkää, että he tekevät samoin, mutta piti kokeilla kepillä jäätä, ja hah.. yksin jäi, kun me emme enää miestä kotiin ole halunneet, ja lapsekin isän hylänneet.
Ja sinä olet iloinen siitä koska....?
Omituista olla vahingoniloinen ja hahatella tuollaisesta asiasta. Tavallisesti ihminen olisi pahoillaan tuollaisesta tilanteesta. Pahoillaan siitä että isä hylkäsi lapsensa, ja pahoillaan siitä lapset hylkäsivät isänsä.
Ja sinä saat siitä jotain mielihyvää. En käsitä.
Olemme todella pahoillamme ja me kärsimme tilanteesta, mutta emmehän me voineet pakotta miestä tajuamaan perheensä arvoa ja lasten isän ikävää. Kyllä se pitää lähtä miehestä itsestään.
Kyllä meitä naurattaa myös...jos tajuu vasta nyt mitä on menettänyt ja kuvittelee että saa meidät takasin, niin ehei... sitä saa todellamitä tilaa.
Olemme toki surullisia, että meille sattui noin huono isä, joka ei perheestään välitä. Mutta pakottaa eiketään voi rakastamaan lapsiaan.
Olen tuntenut erään miehen n.10 vuotta. Tutustuessani häneen vaistoni kertoi, että hän on jäänyt kiinni entiseen vaimoonsa. Heidänkin erostaan oli tuolloin aikaa noin vuosi.
Olemme tutustuneet nyt uudelleen ja yhä tuntuu siltä, että ex-vaimossaan hän on kiinni. Hän kieltää exänsä virheiden vaikutuksen lapsiinsa; exä on ehtinyt erota jo uudelleen ja mennyt kolmanteen liittoon exänsä (siis lastensa isän) sukulaisen kanssa. Jos olisin teini, niin pikkuisenko häpeäisin tuommoista äitiä. Mutta ehei: vanhempia ei saa syyllistää lastensa ongelmista...joita siis valitettavasti on.
Minun onni oli, että luotin vaistooni.
Onnea ei tosin kestänyt kauan; aloitin myöhemmin suhteen toisen miehen kanssa ja hänkin oli jäänyt haaveilemaan exästään. Mies väitti aina vastaan enkä uskaltanut luottaa intuitiooni ja olenkin saanut maksaa virheestäni riittävästi.
Huolestuttavaa kuulla, että vihaat miestäsi. Toivottavasti emme joudu lukemaan perheestänne lehtien otsikoista,
Siis on tääl uskomatonta porukkaa nää naiset jotka ei anna ex-miehiensä tavata lapsiaan sen takia jos mies on jo löytänyt uuden rakkauden!! Siis miten kukaan edes KEHTAA tulla tänne tommosta kertomaan..ja näköjään vielä ylpeilee sillä??? Mitä pahaa se ex-miehes nainen(tai vaimo) on teille tehny et te käyttäydytte noin sikamaisesti??? Toki ymmärrän sit jos kysees väkivaltainen/alkoholisoitunut ihminen mutta kirjoituksista en kyl oo sellast käsityst saanu.. Siis mikä oikeus KELLÄÄN on kieltää biologista vanhempaa tapaamasta lastaan??? Ja eihän se nainen nyt tuskin teille tulis, mut varmaan se olis kyl siel sun ex-miehes luona ja onko nyt todella niin et ootte vaan niin katkeria siitä erosta ku mies on teijät jättäny ja löytäny uuden, paremman naisen et nyt ootte sit päättäny "kostaa" sille miehelle lasten avulla?? Mikään ei oo yhtä säälittävää ku ihmiset jotka kostaa lapsiensa avulla toiselle osapuolelle jotain!!!
Lapsilla on oikeus sekä isään että äitiin ja teillä ei oo mitään oikeutta sitä estää, ei mitään!! Ja eihän se lapsellekaan oo mikään hyvä kasvualusta jos joutuu noin vihan katkeroiman vanhemman rinnalla kasvamaan/elämään. :( siinä tulee lapsellekin pahat mielenterveys ongelmat eteen ja sekö se on se näiden naisten tarkoitus perä?? Et sit saatais sanottuu sille exälle et "kato nyt mitä sait aikaan, sun syy!!" USKOMATONTA!!!
Oikeesti, hakekaa ammattiapua tuo tilanne ei muuten ku pahenee vaan ja kohta koko perhe kärsii..ja sen osastohoidon ajan voit vaikka antaa ne lapses sille terveelle, järkevästi ajattelevalle exälles joka voi sit pitää lapsistaan hyvää huolta sen aikaa ku sun päätäs hoidetaan kuntoon!!
LAPSILLA EI TAPELLA!!!!!
eihän täällä ole kun yx lissu, joka on niin itsekäs , kostonhimoinen ja kantaa kaunaa exälleen ja hän on kasvattanut lapsensakin vihaamaan isäänsä ja isän vaimoa.
Tätä se teettää " mies elää menneessä" kun tulee ulkopuolinen ihminen ja rikkoo perheen! Mies ei unohda ex vaimoa ja lapsiaan. Siitä se alkaa.
Meillä ei koskaan lapset ole nähneet isän naisia enkä minäkään. Meille ei ole lupa tulla, eikä lapsiamme katsomaan tai sotkemaan heidän elämää.