Minulla on menneisyydessä ollut vakavia masennusjaksoja ja vähän aikaa sitten minulla todettiin tunne-elämältään epävakaa persoona. Mielialani heittelyni takia minulle määrättiin Sertralin, joka toimiikin nyt melko hyvin, mielialani on melko tasainen. Kuitenkin minulla on edelleen ajoittaisia mielialan laskuja. Joskus olen melko energinen, joskus taas toimintakyvytön ja alakuloinen.
Käyn psykiatrisen sairaanhoitajan luona juttusilla säännöllisin väliajoin (joskus saattaa mennä kuukausikin kun en siellä käy). Koskaan minulla ei tule siellä käydessäni helpottunutta oloa, voisin sanoa, että se jopa jollain lailla ahdistaa. Tämä hoitaja on kyllä mukava ja empaattinen, mutta nyt olen alkanut miettimään, miksei terapia toimi niinkuin pitäisi. Tämä terapeuttini ei kysy minulta koskaan mitään, istuu vain hiljaa kärsivä katse naamallansa. Hän parhaimman mukaan antaa ohjeita, mutta minusta se peittää liikaa asioita allensa. Ohjeita ohjeiden perään, kuitenkaan hän ei keskity tunteisiini ja mistä ne ovat peräisin. Ja jo puolen tunnin päästä suunnittelemme seuraavaa tapaamiskertaa ja vilkuilee puhelintaan jopa kesken terapian. En haluaisi olla mikään niuho, mutta tulee kyllä melko välinpitämätön kuva ihmisestä.
Olen käynyt muutaman kerran yksityisellä, joka vaikuttaa minulle sopivalta, mutta mielestäni liian kallista vaikuttaisi olevan. Ehdotin tätä terapeutilleni, mutta hänen mielestään en sitä tarvitsisi ja sanoi, että täytyy olla pätevä syyt kelalle että se korvaisi yksityisterapian kulut (ja jotenkin tuli sellainen kuva, että kelan rahallista tukea on vaikea saada). Eikä minullakaan ole varaa maksaa kalliita käyntejä (työtön olen, saan kuitenkin työttömyyspäivärahaa). Ihmettelen, että kuinka sairas ihmisen täytyy olla, että kela korvaisi yksityisellä käynnit?
Minulla on ollut paljon itsetuhoisia ajatuksia ja lähellä on ollut myöskin sairaalaanmeno. Pahimmillani minusta on vaaraa itselleni sekä muille kun olen oikein pohjalla.
Käyn psykiatrisen sairaanhoitajan luona juttusilla säännöllisin väliajoin (joskus saattaa mennä kuukausikin kun en siellä käy). Koskaan minulla ei tule siellä käydessäni helpottunutta oloa, voisin sanoa, että se jopa jollain lailla ahdistaa. Tämä hoitaja on kyllä mukava ja empaattinen, mutta nyt olen alkanut miettimään, miksei terapia toimi niinkuin pitäisi. Tämä terapeuttini ei kysy minulta koskaan mitään, istuu vain hiljaa kärsivä katse naamallansa. Hän parhaimman mukaan antaa ohjeita, mutta minusta se peittää liikaa asioita allensa. Ohjeita ohjeiden perään, kuitenkaan hän ei keskity tunteisiini ja mistä ne ovat peräisin. Ja jo puolen tunnin päästä suunnittelemme seuraavaa tapaamiskertaa ja vilkuilee puhelintaan jopa kesken terapian. En haluaisi olla mikään niuho, mutta tulee kyllä melko välinpitämätön kuva ihmisestä.
Olen käynyt muutaman kerran yksityisellä, joka vaikuttaa minulle sopivalta, mutta mielestäni liian kallista vaikuttaisi olevan. Ehdotin tätä terapeutilleni, mutta hänen mielestään en sitä tarvitsisi ja sanoi, että täytyy olla pätevä syyt kelalle että se korvaisi yksityisterapian kulut (ja jotenkin tuli sellainen kuva, että kelan rahallista tukea on vaikea saada). Eikä minullakaan ole varaa maksaa kalliita käyntejä (työtön olen, saan kuitenkin työttömyyspäivärahaa). Ihmettelen, että kuinka sairas ihmisen täytyy olla, että kela korvaisi yksityisellä käynnit?
Minulla on ollut paljon itsetuhoisia ajatuksia ja lähellä on ollut myöskin sairaalaanmeno. Pahimmillani minusta on vaaraa itselleni sekä muille kun olen oikein pohjalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sulla on mahdollisuus päästä tapaamaan psykiatria niin kannattaa sille kertoa että olet tyytymätön terapiaan (jos tuo nyt edes varsinaista terapiaa on).
Sinulla on oikeus haluta ja saada helpotusta oloosi eikä tuo terapia taida ainakaan nyt auttaa. Ehkä tosiaan psykiatrille voisit puhua siitä, että keskusteluterapia ei tunnu riittävästi paneutuvan siihen, mihin koet tarvetta (uihjlk:n neuvo).
Kela tukee yksityispuolen psykoterapiakäyntejä, jos henkilön työ- tai opiskelukyky on vaarassa alentua tai alentunut psyykkisten oireiden vuoksi. Jos työkykyä on kovin alhaalla (pitkiä sairauslomia, eläkettä ehkä mietitty) Kela ei ehkä lähde tukemaan. Pitää siis ikään kuin olla siaras, mutta ei liian sairas. Raaásti sanoen Kela siis tavoittelee yhteiskunnalle tuottavia kansalaisia. Sairaalahoito tai itsetuhoiset ajatukset eivät ole este Kelakorvauksen saamiselle.
Nykyään kelankorvaus ei ole enää harkinnanvaraista, vaan lakisääteistä. Sitä ei kuitenkaan saa kuka vain sitä haluava vaan he, joiden psykiatria arvelee psykoterapiasta hyötyvän. Psykiatrilla on siis asiassa keskeinen rooli. Miten psykiatrisi näkee tilanteesi? Jos hän kirjoittaa hyvän puoltavan lausunnon, saat Kelatuen. Kela korvaa yli 26 vuotiaiden yhdestä "normi" psykoterapiakäynnistä max 37 euroa (psykoanalyytikoiden psykoterapiasta enemmän). Loppu taksasta jää istelle maksettavaksi. Hintaa siis sillekin kertyy.