Kuu vaihtoi paikkaa vauhdilla!!!!

Vuosia sitten yks tuttu Illalla kuvatessa kuuta kuu päätti liikkua itsestään. Hän vain yksinkertaisesti oli tullut lähemmäksi näytöltä katsottuna niin että vain vasenta reunaa näkynyt läheltä ja oli siinä jonkin aikaa kunnes yhtäkkiä loitteni vauhdilla niin kauas että näkyi kameran näytöllä aika kaukana horisontissa. Zoomiin ei ollut koskenut ja kamera oli tukevasti kiinni jalaksissa.Ehkä kameran zoomi kutenkin sekoili itsestää vai kontrolloiko jokin kuusta käsin ettei saanut nähdä jotain siellä jonka muuten olisi nähnyt.
4223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos ajatellaan järjellä niin olisihan se aivan omituista jos zoomi olisi sekoillut. Nykyajan tekniikka kun on niin luotettavaa. Paljon todennäköisempää on että kuu hyppäsi maata kohti ja sitten vetäytyi takaisin, kuten tuttusi kertoi. Joku salainen operaatio varmaan siellä käynnissä. Ihme että kukaan muu ei huomannut kuun hyppäystä.

Äänestä
  • Kuussa käynnissä oleva salainen operaatio on maapallon negatiivisen eliitin katala ilkijuoni,jolla yritetään saada Kuun öljyvarat maan negatiivisen eliitin käyttöön.Tuo kuun hyppäys maata kohti aiheutettiin HAARP-laitteilla.Kun se oli lähellä maata,negatiivisen eliitin iskujoukot lensivät sinne,ja sitten Kuu pompautettiin takaisin radalleen! Tämä on varmaakin varmempaa tietoa!

    Äänestä

Minä en kyllä usko, että HAARP-laite pystyisi imaisemaan kuuta maan lähelle. Onhan se tehokas ja hienoa UFO tekniikkaa, mutta kuun nopeaan liikutteluun tarvitaan vähintään avaruutta käyristävää antigravitaatiomoottoria, joka varmaan ontossa kuussa asuvilla tyypeillä tietysti onkin.
Eliitin iskujoukosta en varmuudella uskalla sanoa mitään.

Äänestä

Viimeiset maailman ajat ovat tulleet.
Jumala pudottaa kohta kuun syntisten niskaan.
Sitä ennen meidät, Karitsan Valitut, ylöstempaistaan.
Vyöttäkää vyönne tiukalle, että housut pysyvät matkassa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuu on alus? kirjoitti:

Vuosia sitten yks tuttu Illalla kuvatessa kuuta kuu päätti liikkua itsestään. Hän vain yksinkertaisesti oli tullut lähemmäksi näytöltä katsottuna niin että vain vasenta reunaa näkynyt läheltä ja oli siinä jonkin aikaa kunnes yhtäkkiä loitteni vauhdilla niin kauas että näkyi kameran näytöllä aika kaukana horisontissa. Zoomiin ei ollut koskenut ja kamera oli tukevasti kiinni jalaksissa.Ehkä kameran zoomi kutenkin sekoili itsestää vai kontrolloiko jokin kuusta käsin ettei saanut nähdä jotain siellä jonka muuten olisi nähnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu