eli yrittäkää lukea loppuun ja kertokaa
mielipiteenne olisiko tämän
tyyliselle "kirjallisuudelle" kysyntää... olen
18v. poika ja mielestäni olisi mielenkiintoista
lukea ns. oman ikäistä kirjallisuutta. itseni
ikäisten ihmisten ajatuksia. siis tällaisessa
päiväkirja-muodossa.... kiitän kaikkia
vastanneita sydämeni pohjasta....
"tätäkö se on? teiniangsti. siitä kuulee
juttuja, sille nauraa. kun itse sen kokee on
nauru kaikista viiltävintä. monesta tuntuu, että
nuorelle ystävyys ja rakkaus ovat vain kaveruutta
ja ihastuksia. ei niin ole. kuka määrittelee
milloin tunteet ovat oikeita? onko kolmekymmentä
vuotiaan rakkaus sen oikeampaa kuin minun? miksi
minä en saa nauraa hänen rakkautensa
laskelmoivuudelle ja rationalisuudelle? mitä
alkukantaisempie tunteet ovat, sitä lähempänä ne
ovat aitoutta ja pyyteettömyyttä...... kun nuori
rakastuu, se todella on hänelle rakkautta.
rakkaus muuttu iän myötä, mutta sille ei ole
oikeaa ikää. se on aina rakkautta. voin hyvin
kuvitella itseni nauramassa 18wee itselläni ja
hänen mustavalkoisille mielipiteilleen. miksi en
niin tekisi? kaikkihan niin tekevät.... olen aina
halunnut olla erilainen. joskus se on
vaikeaa..... ei siksi, että kaikki pitävät sinua
alempi arvoisenaan... ei todellakaan. erilaisuus
on niin vaikeaa, koska ihmisillä on urat joille
mitään ei voi.... en tiedä miten juttuni päätyi
tähän. oli miten oli... ei rakkaus ole iästä
kiinni. 12 vuotias rakastaa hänen iällee yhtä
oikealla tavalla, kuin 50-vuotias. ei missään
lue, että vain 50-vuotiaan rakkaus on oikeaa.
oikeastaan koko rakkaus sanan voisi kytkeä pois.
se aiheuttaa vain sydänsuruja. siihen liitetään
niin paljon ennakkoluuloja, että se on paisunut
liian suureksi.. kaikesta vaahtoamisesta mieltäni
alkoi heittämään. pyörtyminen on aina samaa....
rakkaus ei. miksi ihmiset eivät voi sitä
ymmärtää? miksi meillä on tarve lokeroida rakkaus
johonkin tiettyyn lokeroon? kun seuraavan kerran
12-vuotias kertoo teille rakastavansa, älkää
naurako ja väheksykö... miettikää mikä tekee
teidän rakkaudestanne yhtään sen parempaa...."
kielivirheet johtuvat kiireestä jolla asian
kirjoitin, enkä ole jaksanut alkaa korjailemaan.
en katsonut sitä tarpeelliseksi tässä tapauksessa.
mielipiteenne olisiko tämän
tyyliselle "kirjallisuudelle" kysyntää... olen
18v. poika ja mielestäni olisi mielenkiintoista
lukea ns. oman ikäistä kirjallisuutta. itseni
ikäisten ihmisten ajatuksia. siis tällaisessa
päiväkirja-muodossa.... kiitän kaikkia
vastanneita sydämeni pohjasta....
"tätäkö se on? teiniangsti. siitä kuulee
juttuja, sille nauraa. kun itse sen kokee on
nauru kaikista viiltävintä. monesta tuntuu, että
nuorelle ystävyys ja rakkaus ovat vain kaveruutta
ja ihastuksia. ei niin ole. kuka määrittelee
milloin tunteet ovat oikeita? onko kolmekymmentä
vuotiaan rakkaus sen oikeampaa kuin minun? miksi
minä en saa nauraa hänen rakkautensa
laskelmoivuudelle ja rationalisuudelle? mitä
alkukantaisempie tunteet ovat, sitä lähempänä ne
ovat aitoutta ja pyyteettömyyttä...... kun nuori
rakastuu, se todella on hänelle rakkautta.
rakkaus muuttu iän myötä, mutta sille ei ole
oikeaa ikää. se on aina rakkautta. voin hyvin
kuvitella itseni nauramassa 18wee itselläni ja
hänen mustavalkoisille mielipiteilleen. miksi en
niin tekisi? kaikkihan niin tekevät.... olen aina
halunnut olla erilainen. joskus se on
vaikeaa..... ei siksi, että kaikki pitävät sinua
alempi arvoisenaan... ei todellakaan. erilaisuus
on niin vaikeaa, koska ihmisillä on urat joille
mitään ei voi.... en tiedä miten juttuni päätyi
tähän. oli miten oli... ei rakkaus ole iästä
kiinni. 12 vuotias rakastaa hänen iällee yhtä
oikealla tavalla, kuin 50-vuotias. ei missään
lue, että vain 50-vuotiaan rakkaus on oikeaa.
oikeastaan koko rakkaus sanan voisi kytkeä pois.
se aiheuttaa vain sydänsuruja. siihen liitetään
niin paljon ennakkoluuloja, että se on paisunut
liian suureksi.. kaikesta vaahtoamisesta mieltäni
alkoi heittämään. pyörtyminen on aina samaa....
rakkaus ei. miksi ihmiset eivät voi sitä
ymmärtää? miksi meillä on tarve lokeroida rakkaus
johonkin tiettyyn lokeroon? kun seuraavan kerran
12-vuotias kertoo teille rakastavansa, älkää
naurako ja väheksykö... miettikää mikä tekee
teidän rakkaudestanne yhtään sen parempaa...."
kielivirheet johtuvat kiireestä jolla asian
kirjoitin, enkä ole jaksanut alkaa korjailemaan.
en katsonut sitä tarpeelliseksi tässä tapauksessa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kyl varmaa tollaselle kirjallisuudelle on aina
kysyntää.
Nimenomaan nuo kielivirheet ärsytti. On mukavaa
lukea eri-ikäistä kirjallisuutta, mutta
esimerkiksi kolmen pilkun käyttö (tässä
tapauksessa useammankin) yms. ei ole oikein hyvää
kirjallisuutta. Isoihin alkukirjaimiin en tässä
sen enmpää puutu, koska itsekin mainitsit
kiireen. Itse juttu oli ihan ok. Tuntuu jotenkin
poikkeukselliselta, että tuollaista kirjoittaa
poika. Se antaa jälleen hiukan uskoa maailmaan. =)
Negatiivisena, ettei tuollaista kyllä jaksaisi
lukea kuin korkeintaan novellin verran, vai onko
tuo ensimmäinen versio? No, siitä viis. Ihan
mukavaa..
no kun mä nyt kirjoitin sen ihan suoraan tänne...
tai oikeastaan yhteen mailiin, josta sen tänne
sitten liitin.... en mä yleensä jaksa tarkistella
mun tekstejä.... ajatuksen virtaa... ja miten
niin antaa uskoa tähän maailmaan... kautta
aikojen kaikki suurajattelijat ovat olleet
miehiä... esim. Sartre.... ja mä tiedän.
kielivirheistä tuli todella paljon negatiivista
juttua....=( oishan sen tietty voinut itseki
lukaista kerran läpi... sellanen kirja idea siis,
että päiväkirja muodossa... sen päivän ajatuksia
mitä luet.... eli siitä tavallaan muodostuisi
useita novelleja yhtenä tarinana....
1.rakkaudesta on kirjoitettu kirjoja.
2. sulla on vaikea aihe
3. yritä silti
4. valitse romaanisi tyyli huolella
- en halua lukea 18-vuotiaasta rakkaudesta
itsestäänselvyyksiä. ne on kaikki yli sen
ikävuoden ohittaneet kokeneet.
5. tee siitä vaikka komedia.
miksi pyydät muilta aikaa ja viitseliäisyyttä
arvioida tekeelesi, ellet itse vaivaudu edes
korjaamaan virheitä ja tekemään tekstistä
lukukelpoista? mulla olisi kritiikkiä ja
parannusehdotuksia tohon tekstiin ja sulle
yleisestikin, mutta enpä nyt viitsi niitä tänne
kirjoittaa. säästän ennemmin vinkkini niille,
jotka viitsivät tehdä jotain niiden eteen.
Hyvä pointti! Ongelma onkin se, että olen niin
laiska. Yleensä tyydyn käsittelemään asiat ihan
mielessäni, koska se ei vaadi ruumiillisia
ponnistuksia. Tuon tekstin kirjoittaminen oli
minulta suuri ponnistus viitseellisellä tasolla.
Ja ehkä pitäisi myöntää itselleni, että
kirjoittaminen ei ole vahvimpia osa-alueitani.
Jollakin tapaa laískuuteni on mielenkiintoista,
sillä olen innokas urheilija.
ihmeessä aiot sitten (jos aiot) kirjoittaa noita
nevelleja/tarinoita, jos kirjoittaminen on liian
rasittavaa?
Mielenkiintoinen pulma sulla ainakin siitä tulee
olemaan, jos ei muuta.
Sun pitää varmaankin sanella nuo kirjoituksesi
kasetille urheillessasi ja palkata sitten joku
kirjoittamaan ne puhtaaksi.
Tsemppiä kuitenkin kaikesta huolimatta.
novellina tuollainen päiväkirjateksti voisi olla
erinomainen, mutta noita kolmen pilkun käyttöä
voisi hillitä.. itsekin pidän kirjoittamisesta
(novelleja) ja pidän muutenkin lukemisesta, joten
voin omalta kohdalta sanoa, että kokonaisena
kirjana päiväkirja täytyy olla hyvin rakennettu
ja suunniteltu, että sen jaksaa lukea innostuksen
hiipumatta. Tutun päiväkirja on sellainen jota on
hauska lukea, joten ehkä päähenkilö pitäisi tehdä
tavanmukaista "läheisemmäksi" lukijaa!
eli se mitä haluan loppujen lopuksi sanoa, on kai
se, että jatka ihmeessä kirjottamista, sillä se
on ainakin hyvä harrastus jos ei muuta! :)
Etkä edes naura jälkeenpäin, tippa on linssissäsi