Onko kellään kokemusta seuraavanlaisesta: Omistin vielä viime perjantaina vl-saksanpaimenkoirauroksen. Ei ollut helppo tapaus, mutta pärjättiin. Ei ollut aggressiivinen, oli leikkisä ja ystävällinen mutta itsepäinen. Eläinlääkäreillä tuli käytyä useasti, koska tapaturmia tälle toohottajalle sattui usein. Yhden erittäin epäonnisen käynnin seurauksena koirani alkoi pelätä eläinlääkärillä käyntejä.
Noin puoli vuotta sitten alkoi korvatulehduskierre, johon syötin sille neljä eri lääkekuuria. Mikään ei auttanut. Viime perjantaina ystäväni vei pyynnöstäni koirani eläinlääkärille. Tiedossa oli, että ongelmia saattaa tulla, mutta luotin tähän mieheen, että pystyy hanskaamaan tilanteen. Itse olin töissä. Mies tiesi riskit, mutta oli valmis ottamaan ne.
Jossain vaiheessa tuli tieto, että jotain on sattunut ja soitin eläinlääkärille. Puhelimeen vastasi lähes hysteerinen naishoitaja, joka kertoi, että koirani oli raadellut kaksi ihmistä sairaalakuntoon, hajottanut paikkoja ja verta oli hänen mukaansa joka paikassa. Hoitaja sanoi, että mun pitää tehdä lopetuspäätös, muuten ilmoittavat virkaeläinlääkärille ja poliisille.Eläinlääkärin kanssa juttelin myös ja hän sanoi, että päätös pitää tehdä heti, koska eivät voi pitää koiraa nukutettuna pitkää aikaa. Luulin hänen tarkoittavan koiran kuntoa tms.
Sain puhuttua aikaa puoli tuntia, jotta sain soitettua lapsilleni ja sen jälkeentein päätöksen, ettei aggressiivista koiraa voi pitää. Koira lopetettiin ja menetimme perheenjäsenen.
Sain yhteyden mieheen, joka vei koiran lääkärille. Hän oli ensiavussa kädessään vain kaksi tikkiä, toista miestä ei ollut olemassakaan. Mulle sanottiin, että oli raadellut kaksi ihmistä ensiapukuntoon ja totuus oli, että oli peloissaan purrut tätä miestä kerran käteen, jonka jälkeen saatiin rauhoitettua. Korvatulehdukset olisivat olleet parannettavissa, pitkän hoidon olisi vaatinut, mutta olisin tehnyt mitä vain. Kysyessäni siitä, miksi päätös piti tehdä niin nopeasti, vastasi eläinlääkäri että tarvitsivat tilaa, koska jonossa oli muitakin potilaita. Kyse ei ollutkaan koirani tilasta, vaan siitä että saavat seuraavilta potilailta rahat pois.
Nyt koirani on kuollut. Soitin maanantaina eläinlääkärille, ja juttelin hoitajan kanssa, joka kielsi koskaan sanoneensa em. asioita. Eivät kantaneet mitään vastuuta tapahtuneista ei edes anteeksipyyntöä tullut. Perheemme suru on nyt suuri ja itse kärsin syyllisyydestä, että olen antanut väärin perustein luvan lopettaa lemmikkini.
Olen soittanut kuluttajaneuvontaan ja kennelliittoon pyytääkseni apua, mutta mistään sitä ei saa. Eihän se koiraa takaisin tuo, mutta kyllä vastuutakin pitäisi jollakin olla. Nyt tarvii vaan totutella tyhjään taloon , koiran tassun ääniä kuulen koko ajan ja muistan sen ilon, mikä sillä oli kun tultiin työpäivän jälkeen kotiin. Miten jotain voikin rakastaa niin paljon..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä täytyy saada apua. Olette näköjää melkoisen sisäänpäin kääntynyt ja ilkeä yhdyskunta te VL :Kirjoita Eläinsuojelupalstalle. Jumalan armostako nää ihmiset valehtelee. Ei oikeutta saa ken sitä ei hanki.
Lääkäritkin matkassa voi voi.
Osa ihmisiä tuolla alueella tarvitsisi sakkihivutusta uhreilta.
Ja tekö ette katsele telkkaria kun se on syntiä Voi kiesus mitä meininkiä.
Ota yhteyttä toisenlaiseen yhteisöön Eläinsuojeluun. pelkästään nettiin eläinpalstalle ilmoittelu herättää erittäin suuria tunteita eikä ne ole välttämättä kivoja tunteija-. Ja missähän tämä tapahtui. Siellä missä lapsia raiskataan. Niinpä. Tuskin sun kannattaa syyllistyä vaikka teidät on siihen opetettu. Paska toimintaa paskasakilta siinä se taas todistettin.
Kumma olet koiranomistajaksi! Minulla on ollut kennel ja kyllä tiedän, että ei kannata pitää koiraa joka puree tuttua ihmistä. Mitä sanoisit jos koira olisi purrut lastasi? Kun kysymys on suuresta koirasta, ei ole leikin asia jos koira puree, voi mennä lapselta henki!
Näitä on tapahtunut ja siksi tulee äkäinen koira päästää "koirien taivaaseen", eikä pitää lemmikkinä. Viime vuonna aikuinen mies naapurissani kuoli kun hänen saksanpaimenkoiransa repi miehen käden.
Koiran kaipauksesta pääsette koko perhe kun hankitte uuden koiranpennun. Etsikää tunnettu kennel, jolla on terveitä koiria. On kaupan sisäsiitoksella pilattuja koiria, joitten hermot on ulkonäyn takia pilattu. Uskolla ei ole mitään tekemistä sinun koiran lopetuksessa! On oikein, että koirasi on nukutettu! Todennäköisesti korvakäytävä on ollut niin ahdas, että tulehdus olisi uusinut jatkuvasti ja näin tuottanut koiralle jatkuvan kierteen eläinlääkärillä käynteihin, joita se jo pelkäsi.
Kirjoitukseni tuo sinulle varmaankin vihantunteita kirjoitustani kohtaan, mutta jos tarkemmin ajattelet, niin huomaat, että olen oikeassa. Joten älä syytä eläinlääkäriä, vaan kipin kapin hankkimaan uutta pentua ja iloitsemaan koiranpennun kasvatuksesta.