Positiivareista sitaatti

Perjantai 15.04.2011
AAMUN AJATUS
Keväisen puron solina lakkaisi,
jos poistaisimme purosta kivet.

ARVOSTELUSTA IHAILUUN


Kun istutamme ruusunsiemenen maahan, toteamme että se on pieni, mutta emme kritisoi sitä ”juurettomaksi ja varrettomaksi”. Kohtelemme sitä kuin siementä ja annamme sille siemenen tarvitsemaa vettä ja ravinteita.

Kun se sitten putkahtaa ulos maasta, emme tuomitse sitä epäkypsäksi ja alikehittyneeksi; emme liioin arvostele nuppuja siitä, että ne eivät ilmestyessään ole auki. Ihmettelemme kasvua ja annamme kasville sen tarvitsemaa huolenpitoa kaikissa kehitysvaiheissa.

Ruusu on ruusu siitä hetkestä kun se on siemen, siihen asti kun se kuolee. Siihen sisältyy, kaikkina aikoina, sen kaikki mahdollisuudet. Se tuntuu olevan jatkuvassa muutoksen tilassa: Kuitenkin jokaisessa vaiheessa, jokaisena hetkenä, se on täydellinen sellaisena kuin on.

Ihan niin kuin Sinäkin!
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuosta ajatuksesta lähtee päivä hyvin liikkeelle.

Niin... Jokainen on yhtä täydellinen vikoineen ja puutteineen. Jos niitä ei olisi, olisimme vajaita eli epätäydellisiä. Näin minä ajattelen.

Positiivareista napattu huoneentaulu Tänään:

"Jokaisessa viikossa on kaksi päivää,
joista emme koskaan saisi olla huolissamme.
kaksi päivää, joita ei saa rasittaa peloilla eikä epäilyksillä.

Toinen päivistä on eilinen erehdyksineen ja huolineen;
virheineen ja vikoineen; suruineen ja tuskineen.
Eilispäivä on ikuisiksi ajoiksi vetäytynyt pois vaikutuspiiristämme.
Kaikki maailman mammonat ovat riittämättömiä
tuomaan takaisin eilistä.

Emme voi peruuttaa yhtään tekoa, jonka olemme tehneet;
emme voi pyyhkiä pois yhtään sanottua sanaa.
Eilispäivä on vain yksinkertaisesti ollut ja mennyt.

Toinen päivistä taas on huominen.
Se on yhtä kaukana kuin eilinen - saavuttamattomissa.

Huomisen aurinko nousee joko loistavana tai
pilvillä verhoiltuna.
Mutta se nousee!

Meillä ei ole mitään osuutta huomispäivään
ennen kuin aurinko nousee,
sillä huomista ei vielä ole.

Näin meillä jää vain yksi päivä.
Tänään!

Elä siis ja nauti tästä hetkestä.
Nyt on tänään.
Tee sille jotain ennen kuin siitä tulee eilinen."

http://www.youtube.com/watch?v=lirb1U6-K1Y&feature=related

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miettivä* kirjoitti:

Perjantai 15.04.2011
AAMUN AJATUS
Keväisen puron solina lakkaisi,
jos poistaisimme purosta kivet.

ARVOSTELUSTA IHAILUUN


Kun istutamme ruusunsiemenen maahan, toteamme että se on pieni, mutta emme kritisoi sitä ”juurettomaksi ja varrettomaksi”. Kohtelemme sitä kuin siementä ja annamme sille siemenen tarvitsemaa vettä ja ravinteita.

Kun se sitten putkahtaa ulos maasta, emme tuomitse sitä epäkypsäksi ja alikehittyneeksi; emme liioin arvostele nuppuja siitä, että ne eivät ilmestyessään ole auki. Ihmettelemme kasvua ja annamme kasville sen tarvitsemaa huolenpitoa kaikissa kehitysvaiheissa.

Ruusu on ruusu siitä hetkestä kun se on siemen, siihen asti kun se kuolee. Siihen sisältyy, kaikkina aikoina, sen kaikki mahdollisuudet. Se tuntuu olevan jatkuvassa muutoksen tilassa: Kuitenkin jokaisessa vaiheessa, jokaisena hetkenä, se on täydellinen sellaisena kuin on.

Ihan niin kuin Sinäkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu