Joo tiedän, että täällä Uudellamaalla olisi voinut aloittaa jo maaliskuussa, mutta.. jos nyt pääsiäisenä tulisi leikattua. Tiedän, että toiset kasvattaa omenoita ja toiset omenapuita... taidan olla niitä jälkimmäisiä. Siis kyseessä noin 5-6 v vanhat puut. Olen käynyt pari puutarhakurssia oppiakseni ja leikannut niitä osaajienkin kanssa, mutta aina sama lopputulos: puu kasvaa entistä tuuheampana. Tiedän perusniksit: uusista oksista jätetään 3-4 silmua, uloimman yläpuolelta poikki, hankaavat ja ahtaaseen paikkaan kasvavat pois, vaakaoksia syytä suosia ja latvaa poikki kovalla kädellä ettei tule liian korkea. Pyritään ilmavaan sisäosaan. Lannoituksena kolme nyrkillistä hedelmäpuurakeita ympäri puuta ulkokehälle keväisin, sen kovan oksakasvun vuoksi en ole enää keskikesällä laittanut.
Kadehdin tuossa Lohjalla ammattilaisten bonsaityyppisiä puita ja heille omenaa tulee, meille ei. Mikä tässä menee pieleen?
Omenapuun leikkaus
kilkutin2
1
269
Vastaukset 1
- tsö
Olen lohjalainen omenanpuidenomistaja:).Me leikataan ylöspäinkasvavat "vuosikasvut" joka kevät pois,eikä mitään silmuja jätetä.Mutta pitää siis ola vuosikasvuja,ei oksia.Lannoitettu ei olla koskaan ja omenoita tulee vaivaksi asti joka syksy.Johtuisiko siitä,että puusi niin nuoria vielä?Meidän omppupuut vuodelta-40.Tai kasvualustasta?Mikä lie,omenapuu ei ole edes mikään kovin nirso puu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571460Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 64782
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus60685- 46665
- 51652
- 52572
- 74566
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558