kertokaas..

Olen itse ollut todistamassa kahteen kertaan totaalisen sekoamisen kannabiksesta. Olen valvonut tämän henkilön vieressä kahteen kertaan koko yön jotta hän pystyisi nukkumaan.

Poltelttuaan melko runsaat paukut kyseinen henkilö sekosi täysin. Hän käyttäytyi vainoharhaisesti ja oli varma että maailma loppuu minuutin kuluttua, että me kaikki kuolemme. Kyseinen henkilö on minulle hyvin läheinen eikä hän tunnistanut minua vaan juoksi karkuun luullen että yritän tappaa hänet. Sekoamiseen liittyi jumalaton pulssin kohoaminen, ailahtelu, vääntelehtiminen/kouristelu, sairaalloinen pelko ja itsekontrollin pettäminen.
Hän vain hoki että älkää puhuko minulle ja kyseli jatkuvasti oliko olohuoneessamme joku vilkuillen sinne jatkuvasti. Välillä hänen oli pakko ottaa jokin esine käteen jota hän puristi rystyset valkoisena ja hoki ei vittu..ei vittu..
Nämä tilanteet kestivät noin 4-5 tuntia. Pidin häntä sylissäni suurimman osan ajasta.

Tahtoisin nyt kuulla mistä tämä johtuu ja mitä voi tehdä jos näin vielä käy? Tapahtumista on jo hetki aikaa mutta nämä sekoamiset pyörivät ajatuksissani jatkuvasti, koska tilanne oli pelottava/ahdistava. Suututtaa lukea väitteitä ettei kannabiksesta mitään tule. Itselläni se on vaikuttanut mielenterveyteen..Sairastan paniikkihäiriötä, jonka luultavasti kannabis laukaisi. Kannattaa miettiä ennen kuin polttelee..kaikkien psyyke ei välttämättä kestä...
91217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Liikaa liian nopeasti ja liian vahvaa. Ohi menevä tila, älä turhaan huoli. Mutta kyllä ehkä joillakin sekoamisen pelko itsessään voi aiheuttaa sekoamisen. Aika paljon kaverisi omasta sisäisestä kokemusmaailmasta kiinni, ellei taustalla ole sitten oikeasti taipumusta mielenterveydellisiin ongelmiin.

Äänestä

Kannabiksen aiheuttama paniikkihäiriö/psykoottinen olotila. "potilaanne" on herkkä psykoaktiiveille eikä hänen pitäisi enää käyttää pilveä (tai muitakaan päihteitä) lainkaan jos halutaan välttää vielä pahemmat seuraukset.

Jos olotilat olivat vain akuutin päihtymyksen aikaisia on tilanne vielä suhteellisen hyvä KUNHAN sitä pilveä ei käytetä... Sinänsä hetkittäinen sekoilu ei ole mitenkään kauhean vaarallista kunhan se ei äidy aidoksi psykoosiksi joka alkaa tässä tapauksessa olla jo aika lähellä selkeästi.

Ja mitä voi tehdä jos vielä noin käy... vahvat rauhoittavat lääkkeet olis tarpeen tuossa tilassa.

Äänestä
  • Kaikki päihteily pois tosiaan jos tuollaista seuraa. Itse hankin vastaavan olotilan ja paniikkihäiriön viinan juonnilla ja lasikin liikaa nykyään niin olot on hirveät mutta vasta seuraavana päivänä ja sitten kaivetaan ne vahvat rauhoittavat esiin. Hamppua taas voin polttaa ilman seuraamuksia, tai siis olen kokeillut mutta sen nykyisen laillisen statuksen vuoksi en siihen sotkeennu kuin äärimmäisen harvoin.

    Äänestä

joka vahvistaa tunnetiloja joskus odottamattomalla tavalla.

Itselläni ei koko 70-luvun kestänyt aamustailtaan-tyyppinen ongelmakäyttö aiheuttanut mitään negatiivisia "oloja".

80-luvulla elin erittäin painostavassa ihmissuhteessa jolloin paniikkeja alkoi esiintyä sekä pilvessä että selvinpäin, tuohon aikaan poltteluni oli erittäin satunnaista.

Vuonna -88 sain työskenneltyä masennuksen/ahdistuksen/paniikit systeemistäni ja polttelu ei taaskaan aiheuttanut mitään negatiivisia "oloja".

-95 kannabis jäi kokonaan valikoimistani, ei siksi että olisin päättänyt lopettaa, ei vain tehnyt mieli polttaa, ei edes seurassa jossa muut polttivat.

2001 otin lyhyen kuurin kotimaista vihreää saadakseni takaisin edellisvuoden masennuskauden viemät kilot (masennus vie ruokahalun totaalisesti), samassa yhteydessä huomasin että liian suuret paukut laukaisivat taas paniikin ja ahdistavat ajatukset kohdentuivat täysin selvästi aiheisiin jotka elämässäni olivat pielessä.

Sen jälkeen olen kokeillut annostusta muuttamalla laukaista paniikkeja tarkoituksella ja opetella hallitsemaan mieltäni joogaa muistuttavalla, itse kehittelemälläni metodilla.

Paniikkien yhteydessä esille tulevat ajatusassosiaatiot ovat auttaneet tunnistamaan ja karsimaan elämästä häiriötekijöitä.

Äänestä

Mulle on käynyt samal taval kun sun ystävälles. Poltin liikaa ja sen jälkeen alko vainoharhaisuus ja pelkotilat. Luulin kanssa et kuolen kun sydän löi niin lujaa. Mun poikaystävä oli vieres pitämässä musta huolta, mutta sitäkin oli pelottanu aivan helvetisti. Oksensin sitten loppuyön kun en pystynyt nukkumaan. Enään ei ole kyllä käynyt noin...

Äänestä
  • Kannabis voi laukaista piileviä mielenterveysongelmia ja näin monesti tekeekin. Suhteutettuan alkoholiin kannabis tekee näin useammin mutta päihde kun päihde, riskinsä on.

    Mua kiinnostais tietää että onko näihin psykooseihin ja yön kestäneisiin ongelmiin mahdollisesti liittynyt että kannabista on nautittu alkoholin vaikutuksen alaisena. Kovasti kuulostaa siltä ja ihmisille jotka ei ole kokeilleet, voin suositella että ei kannata kokeilla. Toisin päin voi kyllä vetää eli ensin pilveä ja sit viinaa vaan ei toisinpäin, saattaa tulla ultimaalisen huono olo jolloin varmasti luulee vaikka mitä.

    Äänestä

  • mielenkiintoista kirjoitti:

    Kannabis voi laukaista piileviä mielenterveysongelmia ja näin monesti tekeekin. Suhteutettuan alkoholiin kannabis tekee näin useammin mutta päihde kun päihde, riskinsä on.

    Mua kiinnostais tietää että onko näihin psykooseihin ja yön kestäneisiin ongelmiin mahdollisesti liittynyt että kannabista on nautittu alkoholin vaikutuksen alaisena. Kovasti kuulostaa siltä ja ihmisille jotka ei ole kokeilleet, voin suositella että ei kannata kokeilla. Toisin päin voi kyllä vetää eli ensin pilveä ja sit viinaa vaan ei toisinpäin, saattaa tulla ultimaalisen huono olo jolloin varmasti luulee vaikka mitä.

    En ollut juonut. Mutta niinkuin sanoin : näin ei ole käynyt kertaakaan sen jälkeen. En osaa sanoa että mistä olisi voinut johtua.

    Äänestä

  • Bee kirjoitti:

    En ollut juonut. Mutta niinkuin sanoin : näin ei ole käynyt kertaakaan sen jälkeen. En osaa sanoa että mistä olisi voinut johtua.

    Eli kannabis saattaa laukaista ahdistuskohtauksia myös ilman, että käyttäjällä olisi taipumusta mielenterveysongelmiin. Liika hampunpoltto, liian nopeasti, ehkä väärässä paikassa ja väärässä seurassa, saattavat laukaista paniikin. Tapaukset tulevat usein silloin, kun valmiina on liikaa stressiä, joku pelko tai esimerkiksi juuri ahdistava paikka, jossa poltellaan. Silloin liian suuri määrä liian vahvaa hamppua nostaa tunteet moninkertaiselle tasolle ja silloin paniikki iskee.
    Viestiketjun aloittajalle kuitenkin, että suosittelen ystävääsi ehdottomasti pysymään erossa kaikista päihteistä. Tilanne ei kuitenkaan välttämättä ole toivoton, sillä tämä saattaa olla vain yksittäinen paniikkikohtaus. Kohtauksesta jää tietenkin traumoja vielä parille seuraavalle päivälle. Mielialalääkkeitä en kuitenkaan suosittele kenellekään! Ne auttavat alkuun, mutta ovat todella koukuttavia ja huonontavat tilaa lopulta. Mikäli ystäväsi osoittaa palautumisen merkkejä ihan hyvin, niin pieniä todella mietoja hamppuannoksia voi kokeilla. Ensimmäisillä kerroilla niistäkin voi uudestaan syntyä pientä ahdistusta (pelko, että paniikki tulee uudestaan), mutta siksi ympäristön ja seuran pitää olla hyvä. Silloin ystäväsi voi tutkiskella itseään, että mitä hän pelkää ja tarvitseeko pelätä. Mikäli ahdistaa edelleen, niin päihteet kannattaa jättää kokonaan pois.

    Itse otan tarkoituksella välillä enemmän, kuin "tiedän kestäväni", jolloin ahdistava olo saattaa tulla helpostikin. Painostava psyketrance vielä kohottaa tätä tilaa. Teen sen kuitenkin siksi, että opin hallitsemaan pelkojani ja tulemaan itsevarmemmaksi. Olen tätä kautta päässyt täysin eroon pimeänpelosta ja ahtaanpaikankammokin alkaa kaikkoamaan. En kuitenkaan suosittele tätä metodia sellaisille, jotka eivät halua kannabiksen takia sosiaalisiin ongelmiin joutua (se on tässä yhteiskunnassa hyvin mahdollista), tai tietävät, ettei psyyke kestä.

    Äänestä

  • Todellisuus kirjoitti:

    Muutamalle ensimmäisellä kerralla sain itsekin kuvatunkaltaisen pelkotilan, kun en lainkaan osannut odottaa, kuinka kannabis vaikuttaa.

    Kokenut käyttäjä unohtaa tämän joskus ja rohkaisee kokematonta ottamaan överit.

    Veikkaan että elimistön tottuminen fysiologisessakin mielessä vaatii 1-3 käyttökertaa, ennenkuin voidaan sanoa että kokemus on nautittava. Itselläni ainakin vaati.

    Kuten joku ylempänä totesi, on kannabis eräänlainen kokemusten ja tuntemusten vahvistaja.

    Jos ensikertalainen pilvessä ajattelee, että kylläpä minua pelottaa, niin kohta takuulla myös pelottaa.

    Kokemuksen myötä tätä vahvistusominaisuutta oppii ohjailemaan ja vaikuttamaan siihen haluamallaan tavalla. Tämän oppiminen on usein hyvin palkitseva kokemus ja moni on ollut aivan ihastuksissaan uudesta taidostaan. Kuten allekirjoittanut.

    Ihan alkuun hyvin mietoja satseja ja muutamat pienet savut. 15min. odotus ja uusiksi niin monesti että löytää oman toleranssinsa rajat.
    Kokeneemman seura ja neuvot ovat toivottuja.

    Ei kannata ottaa kisoja tyyliin kuka uskaltaa polttaa eniten (vrt. ryyppykisoihin). Ganjasta ei pidä tehdä suoritusta vaan antaa sen palauttaa sinut esim. kuluttavasta työsuorituksesta.

    Ja tosiaan; jos ystävälläsi on taipumusta psyykkisiin ongelmiin ilman päihteitäkin, voi hyvinkin olla ettei kannabis yksinkertaisesti ole hyväksi hänelle. Jos ei elämä muuten ole raiteillaan, ei hamppukaan sitä yleensä suosta nosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nonih kirjoitti:

Olen itse ollut todistamassa kahteen kertaan totaalisen sekoamisen kannabiksesta. Olen valvonut tämän henkilön vieressä kahteen kertaan koko yön jotta hän pystyisi nukkumaan.

Poltelttuaan melko runsaat paukut kyseinen henkilö sekosi täysin. Hän käyttäytyi vainoharhaisesti ja oli varma että maailma loppuu minuutin kuluttua, että me kaikki kuolemme. Kyseinen henkilö on minulle hyvin läheinen eikä hän tunnistanut minua vaan juoksi karkuun luullen että yritän tappaa hänet. Sekoamiseen liittyi jumalaton pulssin kohoaminen, ailahtelu, vääntelehtiminen/kouristelu, sairaalloinen pelko ja itsekontrollin pettäminen.
Hän vain hoki että älkää puhuko minulle ja kyseli jatkuvasti oliko olohuoneessamme joku vilkuillen sinne jatkuvasti. Välillä hänen oli pakko ottaa jokin esine käteen jota hän puristi rystyset valkoisena ja hoki ei vittu..ei vittu..
Nämä tilanteet kestivät noin 4-5 tuntia. Pidin häntä sylissäni suurimman osan ajasta.

Tahtoisin nyt kuulla mistä tämä johtuu ja mitä voi tehdä jos näin vielä käy? Tapahtumista on jo hetki aikaa mutta nämä sekoamiset pyörivät ajatuksissani jatkuvasti, koska tilanne oli pelottava/ahdistava. Suututtaa lukea väitteitä ettei kannabiksesta mitään tule. Itselläni se on vaikuttanut mielenterveyteen..Sairastan paniikkihäiriötä, jonka luultavasti kannabis laukaisi. Kannattaa miettiä ennen kuin polttelee..kaikkien psyyke ei välttämättä kestä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu