Apua!

Olen 13 vuotias tyttö.minulle todettiin viime syksynä masennus.siis todettiin minusta ole aina ollut masentunut,tai no kuinka monta 1.luokkalaista tiedätte joka tahtoisin tappaa itsensä? minua on kiusattu 1luokalla ja 5 luokalla ja nytkin kiusataan.olen aivan normaalin painoinen eli 160cm 59kg.mutta kaikki nauravat ja haukkuvat rumaksi.en jaksa sitä enään olen alkanut viillellä itseäni olen yrittänyt viilellä itseäni jo pari vuotta muuten olen yrittänut tukehtua jotenkin.en tiedä mistä saisin apua? tahtoisin vain kuolla niin olisi kaikille parempi!
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voitko puhua koulussa terveydenhoitajalle tai esimerkiksi seurakunnan nuoriso-ohjaajalle?
Kuolemasi ei olisi hyvä ratkaisu kenellekään. Olet varmasti tärkeä ihminen monelle.
Olet vielä niin nuori, että elämässäsi ehtii tapahtumaan paljon hyvää ja asiat voivat muuttua. Tietenkin vastoinkäymisiltä ei voi kukaan välttyä ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä löytyy kaikista kouluista ja myöhemmin työpaikoista. Näytä kiusaajille ja ennen kaikkea itsellesi, että et lannistu moisten typerien ihmisten takia!
Itse olen 30. Myös minua kiusattiin aikoinaan koulussa ja olen koko ikäni taistellut masennuksen kanssa. Kuitenkaan en ole koskaan luovuttanut.
Minua on auttanut mm. se, että olen myöhemmin elämässä pystynyt kuuntelemaan ja rohkaisemaan kiusattuja lapsia ja tuntenut itseni sen takia tarpeelliseksi. Myös paikkakunnan ja koulun vaihtaminen peruskoulun jälkeen auttoi ja sain uuden alun.
Muista, että olet ainutlaatuinen ihminen ja moni välittää sinusta!

Äänestä

siis tuossa tuli virhe painan 49kg.kuitenkin olen käynyt hoidossa ja se tuntin auttavan,terapia kuitenkin loppui ja nyt tuntuu taas pahalta en haluaisi enään sinne takaisin.niin onko pitään puhelin numeroa tai netti sivua minne voi soittaa ilman että kertoo kuka on!puhuminen voisi auttaa vähän.

Äänestä

Googleta sanoilla kriisipuhelin, auttavapuhelin ym. Saat mysö tietoja puheluiden hinnoista. Kyllä murheen jakaminen auttaa. Kirjoita myös ajatuksia edelleen tänne ja paperille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


;( kirjoitti:

Olen 13 vuotias tyttö.minulle todettiin viime syksynä masennus.siis todettiin minusta ole aina ollut masentunut,tai no kuinka monta 1.luokkalaista tiedätte joka tahtoisin tappaa itsensä? minua on kiusattu 1luokalla ja 5 luokalla ja nytkin kiusataan.olen aivan normaalin painoinen eli 160cm 59kg.mutta kaikki nauravat ja haukkuvat rumaksi.en jaksa sitä enään olen alkanut viillellä itseäni olen yrittänyt viilellä itseäni jo pari vuotta muuten olen yrittänut tukehtua jotenkin.en tiedä mistä saisin apua? tahtoisin vain kuolla niin olisi kaikille parempi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu