Järripeipot

Onko kukaan nähnyt tänä keväänä järripeippoja ? Meillä Pirkanmaalla on joka kevät poikennut niitä mut nyt en ole nähnyt ainuttakaan missähän viipyvät....
1272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minäkin olen katsellut noita peippoja muutaman päivän enkä ole järripeippoa vielä tavannut. Näin täällä P-Karjalassa.

Äänestä
  • Onhan niitä näkynyt tuossa pihalla tavallisten peippojen mukana ainakin täällä Turun seudulla. Eilen aamunakin oli hirveä kakofonia, kun n. 200 peippoa lauloi yhteen ääneen pihakoivujen latvustoissa.

    Äänestä

On niitä jo ainakin etelä-lappia myöten tullut. Mutta muutto on vielä käynnissä.
Vähän lienee sattumaakin tuleeko samalle pihalle järrejä joka kevät.

Äänestä

Eilen näin ensimmäisen kerran ruokintapaikalla. Espoo

Äänestä

tänä aamuna kuulin Pohjanmaalla, mutta oli niin kiire töihin etten jäänyt sitä bongaamaan.

Äänestä

Tänä aamuna vasta ensimmäiset järripeipot minun ruokintapaikalla täällä Pielisen rannalla. Peippoja on paljon ja laulu raikaa..

Äänestä

Moi!

Omalla takapihalla pilvin pimein tavan peippojen ym. seassa, Pohjois-Karjalassa. Ovat nyt muutaman päivän aikana ilmestyneet.

Äänestä
  • Pohjois-Karjalassa on todellakin ollut järrripeippoja laumoittain, sillä itse en ole milloinkaan nähnyt ja kuullut niitä niin paljon kuin tänäkeväänä, vai enkö sitten ole kiinnittänyt huomiota. Se on yhtä soittoo..ei muut linnut sekaan mahu.

    Äänestä

Joo, nyt niitä tosiaan on ja jopa aiempia vuosia enemmän. Joka päivä tuossa ruokintapaikalla jopa kymmenenkin kerrallaan.

Äänestä

En ole koskaan elämässäni nähnyt järripeippoa, missä ne oikein piileskelevät? Wikipedian mukaan se on kaikkein runsaimpia pesimälintuja Suomessa... Ja siis pääosan elämästä olen asunut maalla ja käyskennellyt metsissä lintuja tarkkaillen. :)

Äänestä

Järripeipot ovat yleisempiä tuolla pohjoisessa. En minäkään niitä ole liiemmin pesintäaikaan nähnyt täällä Pohjois-Karjalassa. Näin muuttoaikaan kylläkin.

Äänestä

Tammisaaren Österbyssä oli jo kaksi viikkoa sitten muuttomatkalla oleva, noin 10 järripeipon parvi, jossa oli uroksia ja naaraita.
Aiemmin en ole nähnyt niitä täällä.
Nyt linnut ovat jatkaneet matkaansa ja toivottavasti myös sinun asuinpaikkakunnallesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lintulikka kirjoitti:

Onko kukaan nähnyt tänä keväänä järripeippoja ? Meillä Pirkanmaalla on joka kevät poikennut niitä mut nyt en ole nähnyt ainuttakaan missähän viipyvät....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu