Voiko enää onnistua?

mietinvaan..

palasin takaisin exäni kanssa ja mietin, voiko suhde enää mitenkään onnistua?
alkuun kaikki sujui hyvin, kunnes sain miehen kiinni pettämisestä kun hän sulki puhelimen jne. siihen paikkaan iski kauhea pettymys ja tunteet kuoli. Yritin jättää miehen useita kertoja hän ei kumminkaan luovuttanut ja vannoi ettei halua muita naisia. Mies oli käsittänyt väärin muutamia asioita, ei luottanut ja kuvitteli ilmeisesti minulla olevan seurustelua muiden kanssa koska hänen sukulainenkin oli kiinnostunut minusta. Sitten mies tapasi baarissa naisen johon tykästyi kovasti, sanoi naista pelkäksi kaveriksi vaikka naiselle puhui aivan muuta sillä hetkellä, kerroin naiselle miehen seurustelevan ja nainen katkaisi välit mieheen. Tein itsekin tyhmästi ja ihastuin ja tapailin hetken aikaa miehen kaveria.. aikaa kului ja päätin etten luota enää mieheen enkä todellakaan jäisi roikkumaan, meni kuukausia ja mies piti yhteyttä ja vaikutti rehellisemmältä, mietin jos hän antoi minulle anteeksi ja minä hänelle eikö suhde voi silloin vielä onnistua vai tuleeko siitä ainaista salailua ja luottamuspula? luottamus on aika pahasti mennyt puolin ja toisin, mutta toisaalta tuntuisi hölmöltä luovuttaa kun on selvitty koettelemusten läpi..

0

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2250
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        67
        861
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        835
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        22
        832
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        538
        761
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        80
        687
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        600
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe