Ei auta itkut markkinoilla eikä lääkärit ollenkaan

8

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos joku miettinyt, missä mennään, siinäpä sitä tuoreita kuulumisia taas.

      Ja tasan tarkkaan on niin kuin kirjoitan:

      Edellisen kerran nautin viiniä tai ylipäätään mitään alkoholia 30.3. Seuraavana aamuna 31.3. kaadoin viinikannun lopun lavuaariin ja päätin, etten juo enää halpaa ja huonoa viiniä. Ikävä vain sama lopputulos on kaikesta alkoholista, oli se sitten halpaa tahi kallista. Ongelma on itse alkoholi. Siitä lähtien, kun sairastuin poskiontelotautiin homeoireilun seurauksena, alkoholi on tehnyt minut sairaaksi.

      o o o

      Tänään iltapäivällä päätin nauttia pitkästä aikaa yhden oluen. Avasin tölkin A. Le Coqin olutta, 4,7 %.

      Vaikka olin juonut vain sen puolen litran oluen, vointini laski kuin lehmänhäntä. Poskionteloissa alkoi tuntua, ajatus kulki tahmeammin, ja vatsa turposi ja alkoi ryllätä.

      - Kävin kaupassa, ja kun tulin kaupasta kotiin, veto oli ihan poissa.

      o o o

      Olin ostanut kaupasta vielä yhden 4,7 %:n siiderin. Juomaa oli puoli litraa ja olisin halunnut nauttia siitä vähän.

      Mutta parin suullisen jälkeen oli pakko mennä sänkyyn. Jo tuo pieni määrä olutta ja siideriä oli tehnyt minut väsyneeksi ja sairaaksi. Poskiontelojen limakalvot kirvelivät ja vatsa oli pinkeä.

      Tuntui, ettei voimia ole mihinkään... Sitten nousin ylös - ja olen juonut tässä sen siiderin loppuun, lopputuloksena poskiontelojen kolotus, vatsan turvotus, väsymys ja tympeys.

      Vaan parempi olla ilman kärsimystä ja ilman alkoholia. Ei normaali reaktio ollenkaan. Ei vaan auta itkut markkinoilla eikä lääkärit ollenkaan.

      • "Jos joku miettinyt, missä mennään, siinäpä sitä tuoreita kuulumisia taas."

        - Ja itse aamukin oli ihan tavallinen normiaamu. Jo ennen ylösnousua vasen poskiontelo vihoitteli. Olin väsynyt kaikkiin huuhteluihin ja jättänyt nenähuuhtelut väliin, jaksanut käyttää ainoastaan nenäsumutteita.

        Sitten aamusivuja kirjoittamaan ja murukahvia kuppiin ja sitä lipittämään. Eikä aikaakaan, kun kofeiinin seurauksena poskiontelot alkavat tuntua molemmin puolin ja ovat äityneet.

        Perään kun vetäisen vielä pari suklaapalaa, niin avot...


      • sanasinko kirjoitti:

        "Jos joku miettinyt, missä mennään, siinäpä sitä tuoreita kuulumisia taas."

        - Ja itse aamukin oli ihan tavallinen normiaamu. Jo ennen ylösnousua vasen poskiontelo vihoitteli. Olin väsynyt kaikkiin huuhteluihin ja jättänyt nenähuuhtelut väliin, jaksanut käyttää ainoastaan nenäsumutteita.

        Sitten aamusivuja kirjoittamaan ja murukahvia kuppiin ja sitä lipittämään. Eikä aikaakaan, kun kofeiinin seurauksena poskiontelot alkavat tuntua molemmin puolin ja ovat äityneet.

        Perään kun vetäisen vielä pari suklaapalaa, niin avot...

        "Olin väsynyt kaikkiin huuhteluihin ja jättänyt nenähuuhtelut väliin, jaksanut käyttää ainoastaan nenäsumutteita."

        - Väsynyt aika paljon muuhunkin, kaikkeen. Haluaisin voida nauttia ravintoa niin kuin ennenkin, ilman tällaisia oireita.

        En tiedä, koska jaksan taistella lisää hoitoa. Kaksi kuukautta on mennyt niin, etten ole jaksanut tehdä mitään. Olen saanut joka tavalla tarpeekseni, ihan kaikesta.


    • vertti se vaan

      Älähän anna Sanasinko periksi. Taistellaan loppuun asti vääryyttä vastaan. Öitä.

    • "Öitä."

      - Juu olikin tosi mukava ilta ja yö.

      Poikani totesi, että kun muut saavat krapulan seuraavana päivänä, minulle se tulee jo heti samana päivänä...

      Eilen juomani olut ja siideri pilasi koko loppupäivän. Jaksoin kirjoittaa vähän, muttei sekään ollut siinä tilassa hauskaa ja menin sänkyyn lepäämään, josta en jaksanut nousta edes iltatoimille ylös.

      Vaan tulihan se aamu niinkin - ja uusia harjoituksia perään. Kahvia juodessaan sai taas tuta poskiontelojen kolotuksen ja jomotuksen ihan niin kuin ennenkin. On tämä ja elämää.

    • '

      Miksi elät noin epäterveellisesti? Murukahvia ja suklaata aamiaiseksi?
      Kahvissa on homemyrkkyjä, murukahvissa eniten.. Ravinto pitää olla puhdasta, mikrobeista vapaata, mieluummin suomalaista. Viljassa voi olla Fusariumia, maississa ja tortilloissa on eniten homeita. Miksi kenenkään pitäisi myrkyttää elimistöään alkoholilla, vähiten hiivalla valmistetuilla oluella ja siiderillä? Niistä tapetaan mikrobit kemiaaleilla ja sitten juomme ne kuolleet mikrobit. Hyi olkoon.

      • "Miksi elät noin epäterveellisesti? Murukahvia ja suklaata aamiaiseksi?
        Kahvissa on homemyrkkyjä, murukahvissa eniten.. Ravinto pitää olla puhdasta, mikrobeista vapaata, mieluummin suomalaista."

        - Voe, voe... Haluan juoda kahvia aamuisin! Selkeskö? Murukahvia siitä syystä, ettei siinä ole vatsaa ärsyttävää kahvirasvaa.

        Suklaata aamiaiseksi! Kuka mistään aamiaisesta on puhunut? Jos itse aloittaisit kaikki päiväsi aamusivujen kirjoittamisella, niin kuin itse teen, ja tuottaisit tekstiä käsin liuska toisensa perään, voisit kaivata hiukopalaa itsekin.

        En minä nouse aamuisin syömään ja juomaan, vaan kirjoittamaan. Vasta jos hirveä energiantarve yllättää, pistän jotain suuhuni, aamupalan syön yleensä vasta myöhemmin.

        Lauantaina 16.4. aamusivut kahdeksan pintaan, samoin tänään sunnuntaina.

        Tänään vaa'alla lukemat 53,3 kiloa 165,5 senttiä pitkässä varressani, ikää 51 vuotta. Sopii pistää paremmaksi.


    • "Miksi elät noin epäterveellisesti? Murukahvia ja suklaata aamiaiseksi?"

      Voi kauhistuksen kanahäkki sentään...

      - Lääkäri Luukas kirjoitti:

      "Johannes Kastaja on tullut, hän ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: 'Hänessä on paha henki.'
      Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!'
      Mutta Viisauden tunnustavat oikeaksi kaikki Viisauden lapset."

      (Luuk. 7:33-35)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe