Enempien kissakuolemien välttämiseksi jätän auton kotiin ja kirjoitan jotain noista molemmista lemmikeistä.
Koiraahan sanotaan ihmisen parhaaksi ystäväksi. Kissaa taas on jumaloitu muinaisessa Egyptisssä.
Jotain kertoo noista sanonnat: Koiran ilma ja kissanpäivät.
Ihminen ottaa koiran mutta kissa ottaa ihmisen. Koira on oppivainen mutta kissaa ei voi opettaa. Kissa kyllä oppii paljonkin ei suostu opetettavaksi.
Olen itse suuri kissojen ystävä, enkä osaa tasapuolisesti molempiin em. elukoihin tasapuolisesti suhtautua.
Se pon nyt teidän muiden vuoro sanoa jotakin!
Koiraahan sanotaan ihmisen parhaaksi ystäväksi. Kissaa taas on jumaloitu muinaisessa Egyptisssä.
Jotain kertoo noista sanonnat: Koiran ilma ja kissanpäivät.
Ihminen ottaa koiran mutta kissa ottaa ihmisen. Koira on oppivainen mutta kissaa ei voi opettaa. Kissa kyllä oppii paljonkin ei suostu opetettavaksi.
Olen itse suuri kissojen ystävä, enkä osaa tasapuolisesti molempiin em. elukoihin tasapuolisesti suhtautua.
Se pon nyt teidän muiden vuoro sanoa jotakin!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun tässä hereillä vielä olen otan kantaa niin kissaan kuin koiraankin. Elämässäni on ollut 6 koiraa ja 3 kissaa, joten olen tutustunut molempien luonteenpiirteisiin uskoakseni tarpeeksi.
Olen ehdottomasti koiran kannalla! Kissan viehkeyttä voin ihailla, myös kodikkuutta, mutta hiirien pyydystäjänä olen kissaa vain tarvinnut maalla.
En suorastaan pidä kissan tavasta kiehnää jaloissani, hivellen koko vartalollaan itseään jalkojani vasten, tullessani kotiin kauppakassien kanssa. Toki se ruokansa saa, ja hypätessään syliini saa myös hyväilyjä.
Mutta, koira on luonteeltaan paljon avoimempi, ja suorastaan odottaa yhteistyötä, niin karjan sisään ajamisessa kuin vahtinakin olemista. Sen suurin halu on miellyttää *pomoaan* ja saada tehtäviä.
Koskaan en ole pelännyt koiraa, ymmärrän sen elekieltä ja se ymmärtää minua.
Ilmeisesti nuorin tyttäreni on samaa kastia, niin hyvin kasvatettuja ovat Kennelkoiransa. Yksi rauhallinen komento emmännältä ja ne tottelevat.
Samoin on itsellänikin ollut, enkä uskollisempaa toveria tiedä olevan eläinkunnassa.
Saattaa olla, että Ruotsin vuosilta on jäännyt tuo kiintymys, siellä kun oli ajokoira Bessi ensimmäinen tosi ystävä vieraassa maassa, joka hyväksyi minut ja antoi helliä ja halata, nukkui kanssani ja osoitti kiintymystä 6 vuotiaalle sotaorvolle. Tunsin toveruutta juostessani Bessin kanssa metsissä ja vainioilla ja illalla se oli lohtuna lämmöllään vieressäni:)
Nyt on vain iso karvainen lelukoira *huushollissani* pienille lapsille, enkä enää hanki koiraa, sen sitovuuden takia, vaikkakin nautinkin saadessani silloin tällöin hoitokoira Bellaa pitää pari vuorokautta.
Joskus kylminä talvi-iltoina otan tuon suuren lelukoiran syliini lämmittämään, ja painan pääni sen turkkiin! Se saa nyt riittää:D
Vielä palasi muistikuviini eräs hieno hetki, jonka ikuistin maatilatauluunikin, ja sain kuulla sen olleen klassinen taistelu.
Oli lauantaipäivä, ja olin tilalla vapaana päivätyöstäni Hesassa, kun huomioni kiinnittyi pihalla hanhien ja Skotlanninpaimenkoirani välien selvittelyyn.
Hanhiuros laumansa ja koko pihapiirin kauhu, mittelöi koiran kanssa pihapiirin kuninkuudesta. Siinä lennettiin ja haukuttiin lauman seuratessa (37) syrjemmällä.
Katselin ikkunasta enkä puuttunut peliin. Sitten seurasi hieno hetki!
Skotlannin paimenkoira sai hanhen kaulan hampaidensa väliin. Melkein hengittämättä seurasin tilannetta.
Pitkään seisoivat siinä, eikä koira purrut, piti vain kaulaa hampaissaan, kunnes hanhi tajusi kenellä oli pihan herruus!
Koskaan ei Hannuhanhi enää ahdistellut vieraitamme, eikä sähisten käynyt minunkaan kimppuuni takaapäin nipistäen pohkeitani. Hoiteli vain laumaansa niinkuin kuului!
Että enkö kunnioittaisi uljasta ihmisen apuria, joka vahti lastenlapsiakin Hannulta, ja lampeen putoamiselta:D
Hyvä kuulla näkemyksiä erityisesti koirista, joista en koskaan ole oppinut pitämään. Kissoja oli aina kotona lapsena ja niiden oveluutta, leikkisyyttä ym. opin ihailemaan